Olipa kerran perunamuussi. Perunamuussi sai sekaansa pinaattia sillä ajatuksella että siitä ulisi hitusen ravinteikkaampi. Pinaatti teki itsestään melkoisen haloon ja värjäsi koko muussin vihreäksi, minkä jälkeen se ei enää kelvannut kenellekään vaikka maku ei ollutkaan muuttunut. Koska roimaa annosta perunamuussia ei raaskinut heittää roskiin päätin minä hyödyntää häviksi muuntuneen muussin ja valmistin valmiiksi vihreästä, vieläkin vihreämmän kasviskeiton.

Hävikistä hyödyksi

Olen viimeisen puolen vuoden aikana löytänyt itsestäni melkoisen ruoanlaittotaikurin, joka saa taiottua ruokaa perheelle vaikka kaapissa ei tuntuisikaan olevan mitään. Olen myös pyrkinyt käyttämään potentiaaliset hävikkituotteet hyödyksi, joskaan ihan aina ei näin hienoa kokonaisuutta saadakaan aikaan. Tällä kertaa kuitenkin tosiaan käytin taikavoimiani hyödyksi ja taioin perunamuussista maistuvan keiton.

Valmiin muussin lisäksi tarvitaan

• Keitettyä parsakaalia
• Keitettyä kevätsipulia
• Kypsiä vihreitä linssejä
• Ruokakermaa, mausteita (suola, pippuri ja kasvisliemi)
• Wasabitahnaa
• Limemehua

Määriä en lisää tähän sillä ne riippuvat toki siitä paljonko perusmassaa (muussia) on tarjolla. Reseptin pohjana käytin jotain netistä löytynyttä ohjetta. Maku on raikas ja wasabin tunnistaa mutta se ei ole polttava tai pistävä. Päälle lisäsin vielä rapeaksi paistettua pekonia, herneitä sekä paahdettuja kurpitsansiemeniä. Nami!

Täydellisyys – onko sitä olemassakaan? Kun jokin asia alkaa tuntua täydelliseltä, keksii mieli jotain uutta tavoiteltavaa tai korjattavaa. Otetaan esimerkiksi vaikka sisustaminen – saatuasi jonkin asian kuntoon siirryt kohti seuraavaa kunnes lopulta olet käynyt läpi koko talon ja huomaat että siinä ensimmäisessä huoneessa pitäisi taas tehdä pientä päivitystä..

Täydellinen tukka

Minulla itselläni oli lähestulkoon täydelliset hiukset. Tai ainakin sävyltään nimenomaan minulle aikalailla täydellisesti sopivat hiukset. Sävy tuntui omalta, se ei ollut varsinaisesti vaalea mutta ei nyt mikään tummakaan ja sävy eli hyvin vahvasti valon mukana. Jotain siitä kuitenkin tuntui puuttuvan ja aina toisinaan koin sävyn tylsäksi.

Jo edellisestä värjäyskerrasta saakka mielessäni oli kytenyt ajatus punaisesta hiusväristä. Valon lisääntyessä punainen alkoi konkretisoitua luonnolliseen, hailakkaan punaiseen sävyyn ja pienen harkinnan jälkeen värjäsin hiukseni. Nyt peilistä katsoo takaisin punapää.

uusi hiusväri vaati totuttelua

En ole kuitenkaan  ihan varma sopiiko sävy sittenkään minulle vaikka punapigmenttisenä ja pisamakasvoisena sen pitäisi olla itsestäänselvyys. Tai sitten se on vain tämä iso muutos, mihin en ole tottunut sillä sinänsähän värjäys onnistui hyvin ja sävy on aivan sama, kuin  mitä hiusväripurkki lupasi. Vaikka tämä ei varsinaiselta värikypärältä näytäkään niin saattaa olla että hienoinen haalistuminen tekee värille hyvää, kuten yleensä tekee, ja siinä ajassa silmäkin tottuu. Ja jos ei totu niin ainahan voi värjätä uudestaan (vaikka yritän kyllä ainakin muutaman kuukauden antaa hiuksilleni aikaa korjaantua käsittelystä) ja luopua punapäästä.