Hae
My Project Is Me
Kaupallinen yhteistyö

Hyvät treenipöksyt

Kaupallinen yhteistyö: Gazoz

Olen nyt jonkin aikaa tehnyt yhteistyötä treenivaatteita ja – välineitä tarjoavan Gazozin kanssa. Tänä aikana, olen tietoisesti pyrkinyt testaamaan mahdollisimman laajaskaalaisesti erilaisia vaatemerkkejä. Viimeisin hankintani on ollut paljon kehuja keränneeltä merkiltä Brasil Sul. Kehuja olen kuullut annettavan paksusta materiaalista sekä korkeasta vyötäröstä ja täytyy sanoa että nämä kaksi asiaa erottavat housun monesta muusta markkinoilla olevasta merkistä. Jos siis joskus jostain housumallista pelkää että muista kuin mustasta näkyy läpi, en usko sen olevan tässä mallissa ongelma edes valkoisessa värissä.

IMG_4092

IMG_4090

Housut täältä

Muita kokeilemiani merkkejä ovat olleet Nebbia ja Gazozin oma mallisto, joista jälkimmäinen on asteen verran muita mainittuja edullisempi mutta kuitenkin laadukas. Gazozin housuista annan itse ison plussan siitä, että housuissa käytetty printti on painettu tekniikalla, joka ei lohkeile tai kulu kovassakaan käytössä.

IMG_2765

Nämä viellä tarjouksessa täällä

 

Mitä itse tuotteiden tilaamisen ja toimituksen tulee, niin koskaan toimituksessa ei ole mennyt muutamaa päivää kauempaa. Nythän kauppaan on taas ilmestynyt kasoittain uusia malleja, joilla on mukava startata syksyn treenikausi käyntiin.

Brasil Sulin udet tähtikuvioidut mustat pöksyt ovat ihanat, ja Gazozin omassa uudessa mallissa näyttäisi myös olevan korkeampi vyötärö

Brasil Sulin uudet tähtikuvioidut mustat pöksyt ovat ihanat, ja Gazozin omassa uudemmassa mallissa näyttäisi myös olevan vähän korkeampi vyötärö

8 kommenttia

  1. ansku kirjoitti:

    Moikka,
    Onko missään kokeilemissasi Gazozin housuissa, joita jutussa mainitaan, ollu vyötäröllä kiristysnarua?

    • jennie kirjoitti:

      Onhan noissa, tosin en ole itse sillä mitään tehnyt kun housut ovat pysyneet päällä ihan ilmankin. Huomaamaton, ohut naru vyötärökaistakkeen sisäpuolella, jonka saa myös helposti irrotettua jos ei tarvetta ole.

  2. Elina kirjoitti:

    Moikka, vastaavatko mielestäsi Brasil Sul housut kokoaan?

    • jennie kirjoitti:

      Arvoin itse hetken aikaa sen suhteen että otanko pienemmät vai suuremmat. Housuissahan on ”vanhanaikaiset” kokomitoitukset eli XS, S/M ja M/L ja päädyin tuohon suurempaan eli M/L (sanottakoon että olen vaatteiden suhteen tällä hetkellä melko puhtaasti kokoa M). En sano että housut ovat minulle isot mutta olisin saattanut mahtua pienempäänkin kokoon – venyväthän housut melkoisesti ja olen itse aika lyhyt. Tämän kokemuksen pohjalta sanoisin että vastaavat mainittua kokoa hyvin.

  3. Maarit kirjoitti:

    Hei loistavaa! Tämä juttu tuli kuin tilauksesta, sillä olen juuri pohtinut ystäväni kanssa sopivien treenihousujen, mm gazozin ja brasil sulin välillä. Omasta kokemuksesta esim better bodiesin treenihousut olivat pienoinen pettymys, vaikka mielestäni otin sopivan (isomman) koon, kuulsivat silti läpi. Kuvassa päälläsi olevat punaiset housut näyttävät myös kivan pirtsakoilta. Mukavaa päivää! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos, hyalusin jotain muuta kuin iänikuista mustaa. En ole ihan varma olenko vain uneksinut vai oliko osaan Gazozin uusista malleista hyödynnetty Brasil Sulilta tuttua materiaalitekniikkaa.. voi olla että se on ollut unikin koska en ole sen koommin tähän tietoon törmännyt 😀 Mutta materiaalin paksuutta on kyllä kehuttava noissa Brasil Sulin housuissa, muistan ihastuneeni siihen jo niitä ensi kertaa kokeillessani jossain liikkeessä mutta en juuri sill’ kerralla ostanut mitään. Näiden ”treenimerkkien” lisäksi olen ollut todella tyytyväinen Casallin tuotteisiin tai lähinnä housuja niistä on tullut kokeiltua.

  4. Outi kirjoitti:

    Hei Jenni!
    Hienoja pöksyjä! Olen pikkuhiljaa ostanut muitakin kuin hyväksi havaittuja Niken trikoita, mutta edelleen hakusessa sellaiset, joista ei näy pikkarit läpi kyykätessä :). Brasil sul lupaa paljon juuri tästä asiasta! Osaako sanoa, onko niissä pitkät tai lyhyet lahkeet? Varsinkin vetskalahkeiset on ongelmalliset tämmöiselle käppänäle (158cm).
    Ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *