Hae
My Project Is Me
Kaupallinen yhteistyö

Lasten matkassa: Sea Life Helsinki

Kaupallinen yhteistyö: Sea Life

Muistan kun ensimmäistä kertaa pääsin astumaan veden alle ja valtava hai ui suoraan ylitseni. Se oli jännittävän hieno tunne ja vielä yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muistelen tuota hetkeä. Muistot elävät mielessämme pitkään ja minusta on ihanaa pystyä mahdollistamaan mukavien muistojen rakentaminen myös lapsilleni. Lasten matkassa ollaan tällä kertaa tutustuttu Helsingin Sea Lifeen, mikä tarjoaa pienille,  ja vähän isommillekin, paitsi elämyksiä myös opettavaisia hetkiä.

Mikä ihmeen Sea Life

Sea Life Helsinki tutustuttaa nimensä mukaisesti vierailijat merten ja vesistöjen ihmeelliseen maailmaan aina vuokkokala Nemosta Mahtaviin Haihin, mistä viimeisimmät ovat vaihtuvan näyttelyn pääosassa tämän kuun loppuun saakka. Hait toki tarjoavat jännittäviä elämyksiä pienille myös jatkossa sillä yksi pitkäaikaisimpia asukkaita on herttaisesti nimetty Mussukka-hai, joka yhdessä ystäviensä kanssa asustaa alueen suurimmassa altaassa.

Kulkureitti Sea Life Helsingissä on täysin esteetön, joskin ruuhka-aikaan käytävät saattavat rattailla tai pyörätuolissa tuntua ahtailta. Kulkureitti ohjaa katsojan läpi eri altaiden kautta aina Amazonin sademetsästä kotosuomalaiseen merimaisemaan. Matkan aikana saa katsoa, koskea ja kokea sekä tietysti myös oppia. Lisäksi perheen pienimmille (tai miksei meille aikuisillekin) on tarjolla myös pienimuotoinen tehtäväpaketti, mikä aktivoi tutustumaan altaisiin ja niiden asukkaisiin tavanomaista tarkemmin. Lajien lisäksi on mahdollisuus oppia muun muassa ekologisuudesta ja vastuullisesta kalastamisesta. Tiedätkö esimerkiksi sinä kumpi kalastustapa on vastuullisempi: verkko vai onki?

 

Vierailun kohokohdat

Olemme käyneet perheen kanssa Sea Lifessa useampaankin otteeseen vuosien varrella ja jokaisella kerralla huomannut uutta. Lapsillekin jokainen kerta on ollut erillinen elämys, mistä matkaan on jäänyt mukavia., erilaisia, muistoja. Lapsilta kysyttäessä tällä kertaa kohokohdaksi nousivat Paavo Pesusienestä tuttujen hahmojen, kuten meritähti ja pallokala, bongaaminen eri altaista (7-vuotias); merisiilin silittäminen (5-vuotias) ja vauvakalat (3-vuotias). Minulle itselleni mieleenpainuvin asia taisi tällä kertaa olla hain alkion kasvun ihmetteleminen munakotelossaan; miten jostain niin pienestä voi tulla jotain niin suurta? Koskaan ennen ole tällaista nähnyt ja tuskin koskaan tulen enää näkemäänkään.

 

Mieleeni jäi myös tämä pieni kohtaus aivan sisääntulon alkumetreiltä:

“Katso äiti, kultakala” kuului kun lapset innoissaan juoksivat kohti kultaisena kimaltavia suomuja. “Eivät nuo ole kultakaloja” sanoi äiti “vaan piraijjia”. Ja samalla hetkellä kaikki kolme lasta astuivat ainakin metrin verran kauemmas altaasta. Yhdessä sitten mietimme miksi piraijjilla on niin kaniisti kiiltävät suomut, missä ne asuvat ja miten ne elävät. Pohdintojen tueksi onneksi tarjolla oli myös faktaa, kuten jokaisen altaan ja lajin kohdalla on.’

Kultakalaksi luutu Piraija

Nämä, ohikiitävät yhteiset hetket lasten kanssa ovat parhautta. Yhdessä oivaltaminen, oppiminen ja tekeminen niin arjessa kuin tämänkaltaisilla elämysretkilläkin. Aikaisemmin lasten matkassa on käyty muunmuassa metsäretkellä Sipoonkorvessa, Suomenlinnassa sekä Luonnontieteellisessä museossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *