Hae
My Project Is Me

Ketoilun hyvät ja huonot puolet

Olen ketoillut eli noudattanut ketogeenista ruokavaliota nyt noin kuukauden ajan. Ajallisesti ketoilu ei ole vielä kovin pitkäkestoista mutta kuitenkin senverta pitkä, että uskallan jo jonkin verran ottaa kantaa sen hyviin ja huonoihin puoliin. Täytyy tietenkin huomioida, että nämä mielipiteet pohjautuvat aika pitkälti omiin kokemuksiini ja peilaan niitä omaan elämäntilanteeseeni eli mistään aukottomista totuuksista ei ole kyse.

Ketoilun hyvät puolet

Aloitetaan ensin ketoilun hyvistä puolista. Yksi ehdottoman iso plussa on makeanhimon, tai ylipäätään minkäänmoisten ruokahimojen katoaminen. Olen aina ollut melkoinen leipä- ja sokerihiiri. Voisin varmaan elää tuoreella, rapeakuorisella leivällä ja tuhdilla kerroksella voita sen päällä. Nyt huomaan että olen elänyt jo neljä viikkoa ilman leipää eikö ole tehnyt tiukkaakaan. Jos joskus tuntuukin että jotain muka tekisi mieli, niin riittää että syön ruokani, niin olen taas tyytyväinen. Tästä on yksi hyvä esimerkki kun muu perhe tilasi pizzaa kotiin: Kyllä, tuoksu oli huumava mutta syötyäni oman ketoannokseni, ei minun tehnyt sitä hyväntuoksuista pizzaakaan enää mieli.

Pitkällä aikatähtäimellä saattaa olla että myös makumieltymykset palaavat ns. normaaliksi. Juttelin aiheesta erään työkaverin kanssa, joka oli 4kk ajan joutunut olemaan melko tiukalla ruokavaliolla terveydellisistä syistä. Tänä aikana hän ei syönyt esimerkiksi lainkaan karkkia ja kertoi, kuinka tuon rupeaman jälkeen ne eivät enää ollenkaan edes maistuneet hyvälle. Jännä nähdä, miten itselleni käy.

Olisi typerää olla mainitsematta myös painon putoamisesta, sillä se on varmasti monelle myös yksi syy lähteä ketogeeniselle ruokavaliolle. Pitkällä tähtäimellä painonlasku tasaantuu eikä tietääkseni tutkimustenkaan valossa ole nähty merkittävää etua muihin laihdutusmenetelmiin verrattuna. Alussa vauhti on usein kuitenkin kova ja se motivoi helposti jatkamaan.

Koen että ruokavalio on myös monipuolinen, puhdas ja ravitsemuksellisesti järkevä. Kasviksia syödään paljon, prosessoitu ruoka ja sokerit katoavat ruokavaliosta automaattisesti ja hyvillä valinnoilla rasvat ja muut ravinteet kerätään mahdollisimman luonnollisista aineksista.  Lähtökohdat ovat siis hyvät kun valinnat tehdään fiksusti eikä aloiteta jokaista aamua esimerkiksi pekonilla kermakastikkeessa. Ravinto vaikuttaa myös sisäisesti esimerkiksi ihon ja hiusten kuntoon sekä yleiseen olotilaan. On pakko myöntää että olen oikeasti nykyään virkeämpi kuin ennen ketogeenista ruokavaliota.

Ketoilun huonot puolet

Entä ne ketoilunhuonot puolet? Sellaisiakin nimittäin löytyy, vaikkei niistä niin paljon tunnuta puhuttavankaan.  Taas haluan muistuttaa että ajatukset ja kokemukset perustuvat pääsääntöisesti omiin, henkilökohtaisiin mietteisiini. On myös ihmisiä, joille ketoilu ei sovi lainkaan ja he saattavat kokea vahvaakin oireilua niin henkisesti kuin psyykkisestikin. Minä olen ehkä onnekas, sillä oireita ei juuri ole ollut ja nekin mitä oli, ovat jo mennyttä.

Alussa radikaali ruokavaliomuutos on aina iso järkytys kropalle. Janontunne oli loppumattoman oloinen ja nälkäkin vaivasi. Myös väsymys ja jotenkin hidas, tahmea sekä voimaton olo kuuluivat muutamien ensipäivien vaivoihin mutta olin osannut niitä odottaakin. Ihan yhtä nopeasti kun nämä oireet tulivat, ne myös katosivat. Yleiskielellä puhutaan ketoflunssasta, minkä oireet siis muistuttavat tavanomaista flunssaa ja kestävät usein muutaman alkupäivän ajan.

Vaikka ruokavalio on perusperiaatteiltaan hyvä, niin kuidunsaanti jää herkästi vähäiseksi. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia vatsantoiminnan kanssa.  Lisäksi ruokavalio on melko rajoitettu ja harvoin koko perhe voi syödä täysin samaa ruokaa.  On toki jokaisen oma asia kuinka tiukalle tahtoo toimintansa viedä mutta esimerkiksi itse olen joutunut kaksilla syntymäpäivillä, Tukholman risteilyllä sekä juhannuksena selittelemään hieman valintojani kun olen tämän tiukan koejakson myös sellaisena halunnut toteuttaa. Rajoitetun ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa vaikeaa ja perusraaka-aineet löytyvät kyllä jokaisesta lähikaupasta. Ketoilu ruokavalio vaatii alussa myös jonkinverran miettimistä ja etukäteen tutustumista sekä monissa tilanteissa myös pientä ennakointia kun ihan mikä tahansa ei kelpaakaan enää ravinnoksi.

Seuraava ei koske enää itseäni mutta osa on myös saanut pahaakin ihottumaa ja ruokarajoitteisille, esim. pähkinäallergikoille ketogeenisen ruokavalion noudattaminen voi olla haasteellista. Lisäksi olen kuullut että osalla radikaalit muutokset aiheuttavat hormonaalisia toiminnanhäiriötä: On heitä, joilla kuukautiset jäävät kokonaan pois mutta myös vastaavasti heitä, joilla muutos aikaan saa tiputteluvuotoa. On siis todella yksilöllistä miten keho reagoi ja oireilua voi olla monenlaista.

Lisäksi minusta on tärkeää nostaa tässä yhteydessä esiin myös se että ketoilu ja ketogeeninen ruokavalio ei varmastikaan ole optimaalinen erilaisille ultraurheilijoille tai tavoitteellisille paionnostajille. Haluaisin suorastaan väittää että se ei todellakaan sovi näissä, tai vastaavissa tilanteissa, mutta koska en ole ammattilainen en tee väitteitä mille minulla ei ole perusteita. Maalaisjärjellä ajateltuna näin kuitenkin on ja siksi minusta on tärkeää ennen aloitusta tiedostaa miksi ketoilua haluaa kokeilla ja mitä sillä haluaa saavuttaa.

Kuten kaikessa, myös ketoilussa on siis puolensa. Kuten kirjoitettu jo ylempänä se ei varmastikaan sovi kaikille eivätkä kaikki koe saavansa siitä minkäänlaista hyötyä. Tai jos saavatkin, niin hyöty ei ole sen arvoista. Omakohtaisella, lyhyellä kokemuksella, koen tämän tällä hetkellä hyväksi ja helpoksi mutta kuten tosiaan todettu, ei minulla alun jälkeen ole mitään negatiivisia tuntemuksia tai oireita ollut.  Voisinko elää näin ikuisesti? Ehkä, mutta aionko? En osaa sanoa. Ajattelen itse niin että ketoilua voi pitää hyvänä ohjenuorana mutta sen orjaksi ei kannata ryhtyä.

Oletko sinä ketoillut? Tai ketoiletko parhaillaan? Mitä sinä siitä ajattelet? Onko vielä jotain mitä haluat nostaa esiin? Kurkkaa ihmeessä myös Ainon teksti aiheesta herättämään lisää ajatuksia.

6 kommenttia

  1. Eve kirjoitti:

    Ketoilen, aloitin maanantaina joten aika tuore ”käyttäjä” olen. Musta tää on ollut mukavaa ja helppoa, ainakin vielä. Tietty nyt on vielä tehnyt mieli esim. leipää ja karkkia töissä kun sitä on tarjolla. Oon ihan ylpeä että oon päässyt näidenkin päivien yli. 🙂
    Onhan tästä paljon puolesta ja vastaan ja juu ei ole terveellistä jos syö jokapäivä pekoni-kermakastiketta. 😀 mutta pääosin mun ruoka on ainakin koostunut sallituista kasviksista. lihasta ja hyvästä oliiviöljystä. Toki tulee käytettyä myös voita.
    Tällä hetkellä tuntuu hyvältä, toivon että jaksan tsempata itseni jatkaan ja voihan sitä jossain kohtia vähän nostaa hiilareita.

    • myprojectisme kirjoitti:

      Hyvä sinä!! Tässä kyllä, minun mieletsäni, tulee automaattisesi lisättyä kasvisten ja erityisesti niiden ravinteikkaiden vihreiden sellaisten syöntiä – mikä on siis aina kotiinpäin kun puhutaan terveellisyydestä. Ja mahtuuhan jokaiseen ruokavalioon välllä myös niitä epäterveellisempiäkin vaihtoehtoja 😉

  2. Jonna / Palasia arjestani kirjoitti:

    Tuohon ketoflunssaan auttaa elektrolyytit. Mulla ne auttoivat myös janon tunteeseen! Kun sanoit tuosta ettei keto sovi painonnostajille, niin siitä on itse asiassa tehty tutkimuksia ettei keto vaikuta ainakaan negatiivisesti voiman tai lihasmassan lisäykseen. Näissä tapauksissa käytetään usein targetoitua ketoa, jota itsekin aion kokeilla kohta puoliin 🙂 Voisin kuvitella myös ettei keto sovi maraton- ym muille pitkän matkan juoksijoille.

    • myprojectisme kirjoitti:

      Kiitos korjauksesta ja tarkennuksesta – aloin heti tutkimaan aihetta tarkemmin. Kiitos siis superisti! Ja itseasiassa kun itsekin mietin niin suositellaanhan meitäkin tällä hetkellä tekemään lyhyempää sarjaa, raskaammilla painoilla.

  3. M kirjoitti:

    Heippa. Mullakin on menossa neljäs viikko. Huomasin, että en voi luopua aamupuurosta. Muuten olen noudattanut ketogeenistä ruokavaliota. Oletko huomannut, että ruokahalun katoamiseen liittyy jopa lievää pahoinvointia? Mulla on välillä ollut tosi ällö olo.
    Jännä, että jaksat reippailla salilla. Itse olen käynyt vain kävelyillä, tosin en ole aiemmin salilla käynytkään säännöllisesti. Lisään liikuntaa hiljalleen. Ihanaa, kun kirjoitat dieetin etenemisestä. On niin kiva kuulla miten sulla sujuu ja varsinkin, että miten jatkossa koostaa ruokavalio.
    Ps. Tosi ihana sävy sulla hiuksissa.

    • myprojectisme kirjoitti:

      Minusta tuo, mitä olet nyt tehnyt, on tärkeintä: Löytää ja oppia ne itselle sopivimmat tavat niin että haluttua tulosta syntyy ja olo on hyvä sekä energinen. Sillä saadaan myös pysyviä tuloksia aikaan kun ei tee asioita kuuriluontoisesti vaan isompaan, elämäntapaan tähtäävänä.

      Itse en ole tuota pahoinvointia huomannut mutta en siis myöskään ole täysin ruokahaluani missäään vaiheessa kadottanut. Syön mielelläni ja mieluusti mutta entisenkaltaiset nälkäpiikit eivät enää vaivaa eikä se näläntunne tosiaan kasva ”pikkunälkää” suuremmaksi riippumatta ateriavälistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.