Hetken hiljaisuus
Moi,
Olen elänyt muutaman päivän hiljaisuudessa kuvitellen ensin että olisin ehtinyt ajastaa teille viestiä. En ehtinyt. Kuvittelin että pystyisin kirjoittamaan teille tekstiä. En pystynyt. Hiljaisuus ei tullut siis itselle yllätyksenä vaan oli tiedostettu tilanne jo ennakkoon. Juha Saarisen sanoja lainatakseni:
”Synnymme ihmisiksi, jotta voimme kasvaa enkeleiksi. Sitten me jokainen vuorollamme lennämme sielujemme siivin täältä pois, – ja toistemme sydämiin”.
Kuten ehkä voi päätellä, olen menettänyt jotain todella rakasta ja saattanut hänet viimeiselle levolleen. Vain päivä ennen viimeistä levonhetkeä keskustelimme puhelimitse. Hän kertoi olevansa hyvin väsynyt ja toivovansa pääsevän pian lepäämään. Minä vastasin että aivan varmasti pääsee pian tietäen jo tuolloin että emme enää tulisi keskustelemaan. Nyt Hän saa levätä.
Tämän vuoksi olen siis ollut hetken poissa niin blogin ääreltä kuin kotoa. Pahoitteluni siis viivästyneistä regoinneista kommentteihinne sekä blogin hiljaiselosta. Pian palataan perinteisemmin aihein.
osanotot suruun <3
Hui, menin ihan kananlihalle tuosta kirjoituksesta. Osanottoni myöskin suruusi, voimia ja jaksamista!
Osanottoni.
Osanottoni, voimia.
Osanotto suruun. Jaksamisia.
Osaanottoni.
Syvimmät osanottoni suureen suruusi. Voimia täältäkin!
Osanottoni. Kyyneleet muuttuvat ajan myötä muistojen kristalleiksi.
Osaat kirjoittaa niin kauniisti <3 voimia muru!
Osanottoni.
Osanottoni. Jaksamisia!
voih eeiii inhottavaa ja paljon voimia 🙁 <3
Otan osaa.
Otan osaa. Voimia arkeen.
Kiitos teille kaikille ihanille tuesta ja ymmärryksestä <3