Hae
My Project Is Me

Onnittelut koulutyönsä päättäneelle

Tänään juhlitaan koulutyönsä päättäneitä ja saan itsekin kunnian onnitella serkkuani valmistumisen johdosta. Serkkuni tavoin, tämä on päivä, jota moni on odottanut. Toinen saa todistuksen peruskoulun päättämisestä ja toinen laskee kutreilleen lakin valmistumisensa merkiksi. On lauantai, jolloin ympäri Suomen juhlitaan koulutyönsä päättäneitä.

Jos teksti kuulostaa tutulta niin onnittelut, olet seurannut matkaani jo jonkin aikaa. Teksti on tosiaan julkaistu jo kaksi vuotta takaperin mutta muutaman lisäyksen olen joukoon sijoittanut.

Oma koulumatkani vei aikanaan peruskoulusta lukioon ja lukiosta ammattikorkeakouluun. Matkan varrelle on mahtunut monta mahtavaa muistoa niin kouluun kuin yksityiselämäänkin liittyen. Monia ystävyyssuhteita on solmittu ja monta kyyneltä sekä ilonhetkeä koettu. Paljon on opittu ja siitä on kiittäminen opettajia, vanhempia ja kaikkia tukijoukkoja opiskelujen aikana.

Vaikka koulunkäynti ei aina mukavaa olisikaan niin olen tässä vaiheessa kiitollinen koulutusjärjestelmästä, joka mahdollistaa tasavertaisen ja laadukkaan opiskelun jokaiselle. Erityisen kiitoksen ansaitsee tietenkin jokainen koulutyönsä päättänyt. Kiitos kun olet jaksanut opiskella. Kiitos kun jaksoit yrittää niinä vaikeinakin hetkinä. Kiitos kun olet koulutyösi päättänyt.  Olet tehnyt hyvän työn ja nyt on aika nostaa malja tämän kunniaksi.

Onnea siis jokaiselle koulutyönsä päättäneelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.