Moi,

Tämä päivä on ollut varmasti monelle iloinen – eli onnea jokaiselle koulutyönsä päättäneelle! Minäkin pääsin osalliseksi tästä ilosta mutta siitä mahdollisesti tarkemmin joku toinen kerta.

Oma onneni ei ole ollut niin hyvä, vaikkei mitään katastrofaalista ole onneki tapahtunutkaan. Haluan kuitenkin jakaa muutaman viimepäivien tapahtuman kanssanne.  Ensinnäkin, kävelin eräänä päivänä kotiinpäin ja löydän metsästä hyväkuntoiset rattaat. Katson tilannetta jo kaukaa ja yritän etsiä rattaiden omistajaa mutta ketään ei kuitenkaan näy missään. Vastaantuleva koiranlenkittäjä ihmettelee aivan samaa asiaa ja yhteistuumin toteamme rattaat varastetuiksi. Soitan poliisille ja selvitän mitä minun kannattaisi tehdä ja ilman tietoa omistajasta saan käskyn varastoida ne kotiini myöhempää noutoa varten. Kun lähden kärryjä kotiin lykkäämään niin jostain metsän pimennosta sapuu nuori nainen, joka ei valitettavasti ymmärrä suomea eikä englantia ja ihmettelee tapahtunutta. Soitan poliisille uudestaan ja perun löytöilmoitukseni samalla toivoen että tapahtuman johdosta ei minusta tehdä rikosilmoitusta. Kielimuuri kun ei koskaan ole ystävä. Sen kerran kun yrittää tehdä hyvän teon, menee sekin ihan mönkään – ilmankos on niin paljon uutisointia siitä että ihmiset eivät “välinpitämättömyydestään” viitsi puuttua muiden asioihin. Joskus voi toki olla kyse siitäkin mutta useimmiten taidetaan vain pelätä kasvojensa menettämistä ja itsensä nolaamista. Minua ainakin nolottaa vaikka kaiken taustalla olikin hyvä tarkoitus.

Toisekseen totean että vanha kansa on ollut viisas sanoessaan että huomiselle ei kannata jättää mitään, minkä voi tehdä jo tänään. Tänään, lukuisten aikomusten jälkeen, siivosin erästä kaapistoa ja löysin iloisen yllätyksen liikuntasetelien muodossa. Arvoa tälle löydökselleni kertyilaskennallisesti 175€, jonka olin ajatellut käyttää kuntosalin jäsenyysmaksuihin. Vaan enpä käytä kun nuo mokomat ovat umpeutuneet vuoden vaihteessa. Voin sanoa että sapettaa! Ainoa positiivinen ajatus tästä on se että olen onneksi saanut nuo kyseiset setelit enkä ole niistä itse joutunut kustantamaan mitään.

Kaiken tämän keskellä on minua kuitenkin myös onnistanut. Kädessäni kaupassa ja huomaan että joltakulta on pudonnut 10€ maahan. Katselen ympärilleni mutta ketään ei näy, joten poimin sen mukaani. Oloni on poimintahetkellä hyvin kiusaantunut vaikka tarkoituksenani on mennä kysymään että mitä löydökselleni tehdään. Henkilökunta ohjeistaa minut pitämään setelin kun kyse on pienehköstä summasta. Tällä kertaa rehellisyys perii maan vaikka oloni onkin edelleen hieman kiusaantunut kun tiedän että raha ei ihan alkujaan ole ollut minun.

Kaikki tämä on mahtunut reilun 24h:n sisään ja olo on jotenkin kuin Aku Ankalla. Käykö kellekään muulle oikeasti koskaan näin? Unohteletteko te kokonaiset kauppaostoksenne kassalle ne maksettuanne ja kävelette tyytyväisin mielin kotiin (joo, näinkin on käynyt)? Tai lähdette klassisesti ajamaan autolla bensatankin korkki katolla tankkauksen jälkeen (jep, nainen ratissa – näinkin on käynyt)? Näitä varmaan löytyisi lisää mutta ehkä on parempi lopettaa kun vielä on edes hitunen arvokkuutta jäljellä.

Moi,

Minä toivoin että saisin hehkuttaa teille tänään tehneeni jotain, jota en ole tehnyt vuosiin. Olen aina ollut melkoinen hyötyliikunnan kannattaja mutta kuluneen vuoden aikana myönnän tehneeni paljon “turhiakin” reissuja auton ratin takana. Toisinaan kahden pienen lapsen kanssa on vain helpompi lähteä liikenteeseen autolla kuin kävellen/julkisilla ja jos jotain niin se on ainakin sata kertaa nopeampaa. Silti, edelleen suurinosa kauppamatkoista tulee tehtyä kävellen ja omat jalat kantavat moneen paikkaan.

Tänään tarkoituksena oli ottaa alle pyörä; Aivan, en ole polkenut pyörällä sitten kesän 2012 ihan kahta poikkeusta lukuunottamatta. Ja voi sapetus kun huomasin että etukumi on puhki! Hyvä ajatukseni lisätä hyötyliikuntaa noin 12km verran meni ihan sivusuun ja jouduin tyytymään autokyytiin sillä aikataulullisesti se oli siinävaiheessa enää ainoa vaihtoehto. Tajusin siinä autonratissa muristessani kuitenkin jotain arvokasta; Olen edelleen sisimmiltäni hyötyliikkuja. Olen onnistunut välttämään sen karikon, johon on niin helppo suistua ja olin tästä oivalluksestani tyytyväinen koko loppupäivän ajan.

Tämä ei nyt sitten kovasta halusta huolimatta onnistunut

Toiveenikin pystyn kuitenkin toteuttamaan ja hehkutan siis teille siltikin tehneeni jotain, jota en ole tehnyt vuosiin; Kävin nimittäin Pilxing-tunnilla. Kyseinen tunti on viikko toisensa jälkeen aina täyteen varattu tuolla käymälläni salilla mutta tänään onnisti. Seurassani oli yhtä ensikertalaista lukuunottamatta joukko kokeneita harrastajia, sillä jokaiselta löytyivät Piloxing-hanskat ja osaa ne olivat kuulemani mukaan palvelleet jo kolmen vuoden ajan. Painolla varustetut hanskat olisivat olleet mukava lisä, jotta käsiinkin olisi saanut jonkinlaista tuntumaa tunnin aikana mutta tällä kertaa näin. Hiki kuitenkin tuli ja ainakin peppu sekä reidet saivat kyytiä. Tuntemukset olivat siis hyvin samankaltaiset kuin ensimmäisellä kokeilukerralla.

Kesto 1’00

Kcal 413

Keskisyke 133

Huippusyke 168

Mikä jottei sitä voisi tosiaan ujuttaa näitä jumppatunteja tuonne viikko-ohjelmaan, varsinkin kun salillakaan en käy kuin kahdesti. Toisinaan nimittäin on ihan mukava vain mennä jonkun käskytettäväksi; Se vain on jotenkin niin että vaikka kuinka olisit kyykyssäsi omasta mielestäsi täydellisesti niin käskyn käydessä sitä kuitenkin painuu vielä hiukan syvemmälle – joka kerta.

tyytyväisenä vielä kotiinkinpäin