Hae
My Project Is Me

Selkäsarjaa

Moi,

Josko nyt vihdoin julaksisin tämän selkäsarjankin kun siitä olen muutamaan otteeseen maininnut. Kun olen noista vatsalihaksista puhunut niin olen samalla aina vouhottanut selkälihastreenin tärkeydestä. Ideanahan on siis että kun jotain lihasta harjoitetaan, niin samalla kerralla käytäisiin läpi myös vastakkainen lihasryhmä. Näitä vastakkaisia ryhmiä ovat muunmuassa vatsa ja selkä sekä hauikset ja ojentajat.

Noh, Samalla kertaa kun kuvasin tuon vatsasarjan niin kokeilin myös erästä selkäsarjaa jonka oli alunperin tarkoitus olla yhtä tuon vatsasarjan kanssa. Vatsasarjasta kuitenkin tuli yhden kokonaisen kappaleen mittainen ja niinpä näille selille piti keksiä jotain omaa.  Tuttuun tapaan ensin kuvina ja lopussa videota.

Liikkeitä tehdessä on tärkeä muistaa pitää niska neutraalina (katse lattiaan), jotta turhilta hartiaseudun jännityksiltä vältytään. Kaikkia liikkeitä tehdään 15 toistoa ja lopussa olevaa ekstraliikettä vastaavasti 15 sekuntia (videolla taitaa jäädä taas vajaaksi).

1. Alavartalon nosto
Nosta jalat irti lattiasta ja palauta takaisin.

2. Ylävartalon nosto
Nosta ylävartalo irti lattiasta ja palauta takaisin. Lisähaastetta saa pitämällä kädet suoraan edessä.

3. Ristikkäisnosto
Ristikkäinen käsi ja jalka nousee. Tee ensin kokonaan toinen puoli ja vaihda sitten toinen.

4. Rintauintiliike
Nosta kädet ja jalat irti lattiasta. koukista kädet 90-asteen kulmaan ja palauta suoraksi. Jalat pysyvät irti lattiasta koko ajan. Laske sekä suorat kädet ja jalat maahan ja toista.

5. ”Pikkuiset kultakalat”
Lopun ekstraliikkeessä kädet ja jalat ihan tikkusuoraksi ja mahdollisimman lähelle toisiaan (siis jalat mahdollisimman lähelle toisiaan ja kädet mahdollisimman lähelle toisiaan) ja polski, polski, polski. Koko kroppa ihan tiukkana.

Lisäksi Hyvää huomenta-liike on omasta mielestäni ihan huippu, mitä tulee ilman pelkällä oman kehon vastuksella tehtäviin lihasliikkeisiin. Jos kotoa löytyy jonkinmoista painoa niin liikerepertuaari onkin jo kirjavampi.

Ja tässä lopuksi vielä videona sama homma. En sitten koskaan alkanut uudestaan tuota vidota Youtubeen lataamaan vaan siirsin sen vain suoraan koneelta, joten toivotaan että toimii.
(Ei ehkä ole taas sitä parasta editointia tässä elämässä)

4 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Juuri treenin tehneenä ja suihkusta tulleena istahin koneelle… Pakkohan tämä oli heti testata 😀 Hyvä sarja oli!Ehkä vähän helpomman oloinen, kuin aiempi vatsasarja 🙂 (joka muuten menee jo paljon paremmin kuin ensimmäisillä kerroilla) :)-tiina-

  2. Anonymous kirjoitti:

    Oi, mitkä on nuo söppänän sporttiset trikoot? Huipun näköset, tahtois samanmoiset (ja ehkä myös yhtä timmit sääret…)Oot sitkeydessäsi ja määrätietoisuudessasi vallan inspiroiva. Kiitos tästä blogistasi!- Lyyti

    • jennie kirjoitti:

      Kiitokset Lyyti erityisesti ensimmäisestä rivistä.. vai sittenkin toisesta; tässähän menee ihan hämilleen 🙂 Nuo trikoot ovat H&M:ltä tässä alkuvuoden aikana hankitut. Taisi olla hintaa 19,90€.. Sieltä vain katsastelemaan!

  3. jennie kirjoitti:

    Hyvä Tiina! 🙂 Ei tosiaan ehkä mikään haastavin sarja mutta siellä vatsalihasten jälkeen tehtävänä ihan mukava vastapaino. Nämä kaksi kun yhdistää ja tekee hyvällä sykkellä sekä lyhyellä välipalautuksella pari kertaa vaikka jonkun lenkin päälle niin pysyy mukavasti lämpö päällä terkuin Eilen taas salilla näiden kanssa hikoillut 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.