Hae
My Project Is Me

Uimahalli kutsuu!

Moi,



Tälle päivälle minulla ei ole mitään tekosyitä olla menemättä uimaan:


1)      Olen hereillä


Tämä on jo saavutus toki sinänsä ja ehkä aika olennainen sellainen. Liian usein olen jäänyt tiistaisin nukkumaan peiton alle lämpimään. Tänään olen noussut ylös vaikka hieman väsyneenä toki edelleen. Kyllä se mielikin kohta herää uuteen päivään.

Olen ihan hereillä! Ja vilukissana vedän ensimmäisenä fleecen ylleni..


2)      Uimapuku on hankittu, kertaalleen pesty ja pakattu kassiin


Tämä oli viime viikon syy olla menemättä. Niinpä pesin uimapukuni, jotta samaa syytä ei voi käyttää toistamiseen.  Maksimoidakseni lähtövalmiuden pakkasin kaikki tarvittavat jo illalla valmiiksi.



3)      Blogipäivitys on saatu kirjoitettua


Tätäkin voisi käyttää tekosyynä olla lähtemättä. Olen kuitenkin viimeaikoina herännyt hieman entistä aikaisemmin varmistaakseni ajan kirjoittamiselle aamusta.  Sillä kuten mainittu, voin olla koneen ääressä vain, mikäli pikkumies on untenmailla.


Koska mitään tekosyitä ei siis ole, niin uimahalli kutsuu. Tiistaihan on tosiaan aamuista se kaikkein kiireisin kun työpäiväni alkaa tuntia aikaisemmin. Vaikka uimahallille matkaa onkin, niin työpaikkani sen sijaan sijaitsee vähän reilu viiden minuutin kävelymatkan päässä. Kotoa lähtö on kello 5.50 mutta eiköhän sen kerta viikkoon jaksa. Niinpä tämän lyhyen tekstin siivittämänä nautin aamiaiseni ja lähden piakkoin matkaan!
Tänä aamuna esillepanoon ei panostettu – rahkaa tyylikkäästi suoraan purkista!
 

6 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Onnea aamu-urheiluun, olet sisukas !

    • jennie kirjoitti:

      Ei tiistaissa oikeasti ole kyse kuin 30minuttiia aikaisemmasta kuin muina arkipäivinä mutta kovin ratkaisevalta se silloin tuntuu.

  2. Anonymous kirjoitti:

    Täälläki on vähän ollu treeni-innon puutetta.. eilen ei kulkenu eikä tänään. Jospa työmatka vähän katkaisis ja sais innon takasi ku kotiin tulee.

    • jennie kirjoitti:

      Voi että 🙁 Eiköhän se sieltä taas ilmaannu! Itsellä uinti sujui hyvin, tai ainakin paremmin kuin viimeksi. Ensi tiistaina jälleen!

  3. Anonymous kirjoitti:

    miten sä näytät joka kuvassa aina ihan erilaiselta?

    • jennie kirjoitti:

      En siis yhtä pöllähtäneeltä kaikissa+ 😀 Ehkä se on se etten osaa olla kameran edessä ja vain osa kuvista on onnistuneita ja ne loput jotain muuta..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.