Hae
My Project Is Me

Hyvät ja huonot uutiset

Moi,

Eilisen ei ollut tarkoitus jäädä välipäiväksi kirjoittamisen osalta mutta aikataulullisista syistä näin pääsi käymään. Tämä selitys vain siis siksi ettei kukaan erehdy luulemaan että sunnuntaisen avautumiseni jälkeen olisin niin maani myynyt etten enää kykene edes blogin pariin. Ei sentään, palasin takaisin Heinolan visiitiltä ja loppupäivä kotona kului jotenkin huomaamatta ihan ohitse. Olen joskus jollekulle todennutkin että en ole ihan varma kuka tässä taloudessa tarvitsee rutiineja enemmän minä vai lapset. Yhtäkaikki, olen siis takaisin oman kodin turvassa; Omien tuttujen asioiden ympärillä; Kiinni rutiineissa.

Jos aloitetaan ensin niistä hyvistä uutisista niin tein muutaman loistavan kirpparilöydön. Hintaa muodostui yhteensä 5€ ja kengät ovat lähes uudenveroiset, eli siis hyvässä kunnossa. Nyt minulla on sitten kahdet pinkit tennarit sekä jo jonkin aikaa hakusessa olleet valkoiset tennarit.

unnamed (1)

018443e121f80151a133cb68c0875a010d2f193c0901a884b7c4086cecc28caf08b283b09d96b500ccc4 unnamed (2) unnamed (3) unnamed

Viikon liikunnat olivat vähän vähäisemmät kuin yleensä mutta viimeisin salikerta oli ihan omaa luokkaansa. Pitkästä aikaa sain lihakseni senverta jumiin että tokenemisessa meni kaksi päivää – hyvästä venyttelystä huolimatta.

01b265a61d9b0395c11a079834cf42d0caf4e56d9b 011b571593570c5b6c5e51c3f938b3332db4cc5656 liikunnat_13

Ruokavalioon taas ei taida olla mitään sanottavaa. Ei hyvää, ei huonoa paitsi ehkä hivenen enemmän “kyllä kiitos otan yhden” -vastauksia kuin olisi tarvinnut olla. Tämä on ehkä se minun tämänhetkinen suurin yksittäinen haaste; Liian höllä suhtautuminen tarjottuihin/tarjolla oleviin houkutuksiin. Tätä se on tuntunut olevan jo jonkin aikaa ja ehkä siitä syystä painokin junnaa paikoillaan heitellen muutaman kilon sinnetänne. Tässä vaiheessa iso kiitos kaikille teille kommentoijille koskien mahdollista lihomistani.

01e0792e9a65aa4ff771d94414d1485f12feb90bab 018c67051f6c6318ad7a8ed806a8cd727e7761b8e0

Suurin neuvo teiltä oli ottaa rennommin ja myönnän että 50% minusta itsestänikin ajattelee ihan samalla tavalla. On totta että minä olen kahden pienen lapsen äiti ja perhearki vie oman aikansa. lapset vaativat oman huomionsa ja todentotta, ovat vain kerran pieniä. Koti kaipaa jatkuvaa siivoamista ja parisuhde ja ystävätkin omat hetkensä. Siinä sivussa pitäisi muistaa nauttia myös omasta ajasta ja olla kiitollinen kaikesta mitä on. Kyllä, elämässä on paljon muutakin kuin minun muutamat ylimääräiset kiloni. Perusarjen pyörittäminen vaatii myös omat veronsa ja minä myönnän että olen ehkä väsyneempi kuin koskaan sillä yöuneni ovat edelleen hyvin katkonaisia. toisinaan väysmys painaa päälle enemmän, toisinaan vähemmän. Kyllä, minä voisin varmasti antaa niiden muutaman kilon odottaa oman aikansa ja keskittyä vain voimaan hyvin.

Mutta sitten on se toinen 50% joka katsoo ylläolevaa ja sanoo yhden sanan: TEKOSYY. Kaikki edelläesitetyt ovat tämän toisen puolikkaan mukaan varsinaisia tekosyitä omaan saamattomuuteen. Maailmassa on miljoonia äitejä, joilla on kaksi, kolme tai jopa kymmenen lasta eivätkä he paini liikakilojen kanssa. On olemassa yksinhuoltajia, jotka saavat pidettyä itsensä paremmin kasassa kuin minä joten miten ihmeessä tämä on muka niin hankalaa. Itseäänhän ei pitäisi oikeasti koskaan verrata kehenkään muuhun sillä jokaisen elämä ja eämäntilanne on omanlaisensa. Koskaanhan ei ole oikea hetki aloittaa mutta aina on kuitenkin oikea hetki lopettaa turha herkuttelu. Tiedän varsin hyvin että ei se energiapommi oikeasti anna energiaa yhtään sen enempää kuin täysipainoinen ruokavalio – päinvastoin mutta teorian muuttaminen käytäntöön tuntuu olevan tällä hetkellä harvinaisen vaikeaa. En ole onnellinen nykyisessä vartalossani mutten kuitenkaan tarpeeksi onneton tehdäkseni asian eteen sen enempää. 

Tässäpä jälleen hieman sekavia ajatuksia ja toteamuksia siitä missä mennään. Tämä vaakalauta keikkuu puolelta toiselle tällä hetkellä esitettyjen ajatusmallien mukaisesti. Seuraavan kuukauden ajan tullaan kuitenkin elämään hieman rennommin, eli siis siiihen samaan malliin kuin tähänkin saakka, sillä sunnuntaina suuntaan Skotlantiin. En halua lähteä reissuun erityisesti kiristelemään tai nipottamaan mutta pyrin kuitenkin palamaan ilman lisäkiloja. Siispä kuukausimitat ovat poikkeuksellisesi edessä vielä ennen matkalle lähtöä ja seuraavat välittömästi matkan jälkeen. Nyt kuitenkin kohti uutta viikkoa, uusin miettein.

01a86205cb4e27a1e9a4d003e5dbf4983d932081b6

ps. Näin unta valkovuokoista, sellaista ei löytynyt mutta sinuvuokkoja kylläkin 🙂

 

13 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:

    Hei! Taas kerran kiva postaus! 🙂 Mistä ohjelmasta olet lisännyt tuon kuvan, jossa näkyy treenikerrat?

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos, perinteinen maanantaikertaus siirtyi tällä kertaa tiistaille. Listaan liikuntani Heiaheiaan, josta kuvakaappaan tuon raportin tänne.

  2. Huolestunut kirjoitti:

    Pidän blogistasi paljon ja käyn säännöllisesti täällä katsomassa onko tullut uusia päivityksiä. Mieleeni on kumminkin noussut sellainen ajatus jotta olet stressaantunut (josta myös kielii mainitsemasi katkonaiset yöunet). Jatka samaan malliin syöden terveellisesti ja nauttien liikunnasta mutta muista jotta sinä hallitset tätä blogia, eikä blogi sinua. Rennompi suhtautuminen blogi päivityksiin voi auttaa sinua jaksamaan kun hölläät vähän. Voin toki olla väärässä, mutta tulipahan vain mieleeni. Annat ihmisille paljon tämän blogin kautta mutta älä anna itseäsi 🙂 Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamisia. Päivittele toki jatkossakin blogiasi mutta muista ottaa rennomminkin. Et ole tilivelvollinen ajastasi kenellään. Mukavaa kevään jatkoa! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Tiedätkö, minä niin tulin jotenkin onnelliseksi tästä kommentistasi. Suuret kiitokset siis sinulle! Erityisesti tämä lause sai minut pysähtymään: ”Annat ihmisille paljon tämän blogin kautta mutta älä anna itseäsi”

      Olen osittain ehkä kadottanut omaa identiteetttiäni tämän blogin myötä – ekysnyt hieman polulta ja unohtanut sen alkuperäisen syyn miksi tämä on koskaan saanut edes alkunsa. Ristiriitaista sinänsä, että mitä julkisempaa tämä on sitä kaukaisemmalta tämä välillä tuntuu. Tai sitten se tunne on vain tämänhetkinen. Yhtäkaikki, en halua että täältä voi lukea erään tarinan nousun ja tuhon – ei, minä aion löytää takaisin sille polulle, jolla olen ennen ollut ja jonka vuoksi olen päässyt blogini kanssa näinkin pitkälle.

      Kiitokset siis sinulle tästä ajatuksia herättävästä kommentistasi.

  3. Aliisa kirjoitti:

    Itse olen päässyt tänä keväänä todella mukavasti terveellisen ruokavalion ja treenien makuun ja olen todella tyytyväinen nykyiseen kehitykseeni 🙂 Minulla on aikamoinen jojo-tausta ja tällä hetkellä olen hieman ylipainoinen ja pudotettavaa löytyy jonkin verran.

    Jokin osa minussa ei haluaisi enää kaameasti huudella ihmisille, että koitan pudottaa painoa, koska haluaisin viedä tätä projektia eteenpäin ihan rauhassa, ilman ulkoisia paineita. Sen vuoksi minullekin on hieman vaikeaa kieltäytyä esimerkiksi kun kaveri tarjoaa leffaan mennessä karkkeja tai kun työpaikalla joku on ostanut perjantaipullat. Kyse ei ole siitä, että haluaisin herkutella, ihme kyllä. Minua oikeasti vain hävettää sanoa ”ei kiitos”, vaikka ei siinä tietenkään mitään väärää ole.

    Kaikista rasittavinta on kun ihmiset alkavat vänkäämään asiasta. ”Ota nyt, ei yksi karkki haittaa” tai ”Mielesi tekee kuitenkin”. Ärsyttää kun ihmiset eivät ymmärrä, että toisille herkkujen syöminen kohtuudella on todella vaikeaa ja itsekin BED-syömishäiriön omaavana pienikin lipsahdus voi laittaa kierrätykseen semmoisen lumipalloilmiön että alta pois.

    Miten te muut painoa pudottelevat suhtaudutte asiaan? Onko teidän helppo kieltäytyä muiden tarjoiluista?

    • jennie kirjoitti:

      Minusta tuntuu, että mitä lähempänä tavoitepainoaan on (tai mitä vähemmän on pudotettavaa) sitä enemmän kuulee tuota ”ei yksi kerta haittaa tai mielesi tekee kuitenkin” – tyyppistä ajatusta. Aikanaan, kauan kauan sitten siitä olenkin kirjoittanut että näin on ollut myös minun kohdallani.

      Aihe on oikeastaan mielenkiintoinen ja jos keskustelua ei tästä sinun avauksestasi tänne kommenttiboksiin synny, niin voisin nostaa sen esiin ihan erillisessä postausessa – sinun luvallasi tottakait.

  4. -E- kirjoitti:

    Tuosta mitä vähemmän on pudotettavaa tai mitä lähempää on ihanne painoa, tuli mieleen mitenkä usein kuulee ”ota vaan, sussa on varaa” tai ”ota nyt, ei se sussa näy”. Tekis mieli sanoa, että no minussahan se just näkyy jos 100kg lihoaa vielä hieman ei sitä erota. En tietenkään ikinä ole kenellekään näin sanonut tai edes kenestäkään suoraan ajatellu, että ei sinussa kyllä enää näy. Mutta teoriassa ihan hullu ajatus, että laihassa ei ylimääräinen näy tai että laihalla on vara syödä. No on varaa joo syödä ja kasvaa vielä isommaksi, mutta jos en haluakaan kasvaa isommaksi, saanko sitten kieltäytyä.

    Toisinaan on helpompi kieltäytyä toisinaan vaikeampi. Mummolle on ihan mahdoton sanoa ei 🙂

  5. S kirjoitti:

    Olen seurannut sun blogia oransseista (vaiminkävärisetnenytoli) bikineistä asti…pitkään. Sua kuvaa just se, mitä minä olen, äiti, raskauksista lihonut, sitten laihtunut. Viimeinen tarkkuus kaikessa syöminen ja liikunta loppui viime keväänä. Paino heittelee, mutta se että josko tämä otan vielä yhden lisää kiitos- vaihe vain jatkuu. Entä jos en löydä sitä itsekuria enää ikinä, enkä saa enää ikinä tätä normaalia makkaraa mahasta pois jne… Olen se äiti ja tiedän pitäis rentoutua, nauttia siitä jäätelöstä silloin tällöin, mutta entäs jos se onkin tekosyy ja miksi ei vain voisi olla se jämäkkä ihminen joka teki ison laihdutustyön, miksi en jaksa, eikö vain huvita jne… On tämäkin jotenkin ihan mahdotonta, kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja sitä olin ja kun periaatteessa olen nytkin, mutta sit jostain kumpuaa se kun pitäis pystyy vähän parempaan. Odotan kuin kuuta nousevaa että löydät ratkaisun näihin asioihin 😀 josko se sama ratkaisu sopisi minullekin 😀 mutta anyway, sama juna ja vaunu meillä, jos ei jopa istuta vierekkäin 😀 tsemppiä, jos löydän itse ratkaisun, ilmoitan 😀

    • jennie kirjoitti:

      hahhahh, ihanasti ilmaistu tuo aloitusjankohta 😀 Olisikin varmaan pitänyt hankkia eri bikinit projekteille niin tietäisi mistä hetkestä milloinkin puhutaan 😀 😀 Samalla kun jään odottelemaan sinun patenttiratkaisua niin yritän itse kasvaa tilanteen herraksi. Sitä siis odotellessa..

  6. Nimetön kirjoitti:

    Olen huomannut, että joskus ”timmiyden tavoittelua” pidetään itsekkäänä ja sellaista elämäntapaa liialisena kurituksena. Itse en menisi niin sanomaan, koska jokaisella meistä on omat mieltymyksensä ja joillekin esteettisyys ja fyysisyys ovat tärkeämpiä kuin toisille. En ymmärrä miksi treenaus ja fitness-ruokavalio olisi sen itsekkäämpi ”harrastus” kuin vaikkapa pianonsoitto tai lukeminen. Yleensäkin ihminen pyrkii hakemaan mielihyvää, onnistumista, tyytyväisyyttä. Kukin hakee tätä hyvää niistä asioista, jotka kokee itselleen ominaisiksi.

    Seuraan blogiasi mielenkiinnolla, sillä itsekin koitan muokata kehoani timmiksi. Silti salakavalasti mahan peitoksi ilmestyi talven mittaan pari makkaraa, ja tunnen oloni epämukavaksi. Vaatteet kiistävät ja kaipaan keveää oloa. Haluan myös näyttää timmiltä. Tiedän, että tämä ”projekti” on minun juttuni. Se motivoi ja aina kun arvotan asioita, tulen siihen tulokseen, että kyllä minä haluan tätä harrastaa. Helppoa se ei silti ole, koska kroppa ei hevillä luovu saamistaan vararavinnoista.

    Haluan kannustaa sinua jatkamaan, jos koet saavasi projektistasi enemmän mielihyvää kuin rennommasta elämäntyylistä. Ja haluan myös muistuttaa, että älä ihmeessä syyllistä ja moiti itseäsi kun projekti ei ole tähän asti mennyt kokonaan suunnitelmiesi mukaan. Teoriassa kaikki tuntuu selvältä ja toimivalta. Käytännössä, oikeassa elämässä, keho pistää hanttiin. Rasvan polttamiseen tarvitaan kalorivajetta, jota keho luonnollisesti vastustaa ja tulee se kuuluisa nälkä. Eikä aina edes auta vaikka söisikin vatsan täyteen vihanneksia ja vettä- ei kehoa voi loputtomiin huijata. Vaikka vatsa olisi täynnä, niin solutasolla keho tietää, milloin kaloreista on pulaa. Otin tämän näkökulman esille, koska moni laihduttaja/treenaaja pitää itseään luuserina rikottuaan dieettiään. Itsesyytökset eivät motivoi eteenpäin. Mutta jos tiedostaa, MIKSI ruoanhimoa on vaikea vastustaa, on helpompi päästä epäonnistumisista yli. Olemme kaikki inhimillisiä, emmekä mahda kehon viesteille mitään. On sitten eri juttu, noudattaako kyseisiä viestejä. Jos terveisiin mittoihin pyrkivä vastustaa kehon alkukantaisia signaaleja, on se mielestäni ok. Uskon, että ajan myötä keho tottuisi uuteen pienempään olemukseen. Itse vielä etsin sitä motivaatiota, jolla luovia houkutusten keskellä. Tsemppiä!

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos mielenkiintoisita ajatuksista asian suhteen. Sait ainakin minut miettimään asiaa, jälleen, hieman uudelta kantilta. Koko tekstisi sai minuun melkolailla uutta puhtia ja tsemppiä. Kiitos siis suunnattomasti ihan perusasioiden muistuttamisesta, joka oli ehkä juurikin sitä mitä tähän tarvittiin. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.