Hae
My Project Is Me

Paniikkipäivä

Joskus on niitä päiviä kun sängystä ei välttämättä kannattaisi nousta lainkaan mutta tätä ei tietenkään tiedä ennenkuin kaikki tapahtuu. Se oli aivan tavallinen päivä kunnes huomasin lompakkoni kadonneen. Luonnollisesti etsin ja kolusin jokaisen laatikon, sohvan- ja senkinalusen sekä hyllyn jota kotoani löytyi – valitettavasti tuloksetta. Tein saman uudestaan kunnes totesin että on pakko luovuttaa ja kuolettaa kaikki korttini sekä verkkopankkitunnukseni. Paniikin jälkeen purskahdin itkuun. Itkin niitä kaikkia ostamattomia joululahjoja, joita ei tänä vuonna olisi tarjolla kenellekään. Itkin sitä mahdollisuutta että joku on henkilöllisyystodistukseni ja maksukorttieni avulla väärinkäyttänyt rahojani ja tyhjentänyt tilini. Itkin sitä etten edes voi tietää tilini saldoa kun vasta käydessäni pankissa. Itkin kaikkien mahdollisten korttien uusimisen tuottamaa vaivaa – ja kyllä, lisäkustannuksia.

Päätin kuitenkin ettei kotona asian murehtiminen auta mitään; Keräsin itseni kasaan ja lähdin lasten kanssa ulos. Hyvin pian huomasin että avaimet ovat kotona, eli sisälle ei ole mitään asiaa. Tässä vaiheessa tosiaan totesin että tämä kuuluu yhdeksi niistä päivistä, jolloin ei olisi kannattanut nousta sängystä lainkaan. Mietin että jos jotakin voisi vielä mennä vikaan niin se varmasti menisi – joskaan en keksinyt mitä se vielä voisi olla. Puhelin.

Jos kyseessä olisi ollut todellien epäonnenpivä, olisin tässä vaiheessa huomannut puhelimeni puuttuvan mutta se oli mukana. Puhelinsoiton avulla, pääsimme sisälle eli yksi päivän murheista oli selätetty. Onneni alkoi kääntyä sillä myöhemmin illalla myös kadonnut lompakko löytyi. En vieläkään oikein tiedä mistä, sillä löytäjä en ollut minä, mutta kotoa kuitenkin. Olin onnellinen ja oloni oli huojentunut. Kukaan ei sittenkään ollut tyhjännyt tiliäni tai väärinkäyttänyt henkilöllisyyttäni. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi siis hyvin päin mutta päivän aikana kokemani tunneskaalat surullisesta onnelliseen olivat kuitenkin sen verta uuvuttava kokemus että blogistakin jäi päivän kestävä tauko. Pääsääni on nyt soinut melko vakuuttavasti Haloo Helsingin lyriikka ” Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää”. Vaikkei kyse ehkä ihan kaiken menettämisestä ollutkaan, niin kyllä sitä vain pieni ihminen tuli taas huomanneeksi miten tärkeä kapistus tuo pieni keinonahkainen esine voi sisältöineen omistajalleen olla.

P1150377

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.