Hae
My Project Is Me

Herkulliset ja helpot vinkit ruokaistaa salaatti

Salaatti – tuo jokaiselle tuttu lisuke tai pääruoka. Varsinaisen aterian lisukkeena ei ole ihan niin justiinsa, mitä salaattiannokseensa laittaa, sillä nimensä mukaisesti se toimii vain lisukkeena varsinaiselle ruoalle. Lisukesalaatissa riittää varsin hyvin siis että ruoan kylkeen on pilkkonut vaikka pelkkää kurkkua. Kun salaatista tulee itse ateria, on jo huomattavasti merkityksellisempää mitä kaikkea se sisältää, sillä pelkkä kurkku ei kovin kauaa nälkää pidä.

tonnikalasalaatti

 

Ruokaisa ja täyttävä salaatti

Kuten jokaisessa täysipainoisessa ateriassa on ruokaisan salaatinkin hyvä sisältää kasvisten lisäksi myös proteiininlähteen, hyviä rasvoja ja mahdollisesti hiilareita. En tässä postauksessa käsittele sen tarkemmin ruokaisan salaatin rakentamista vaan annan muutaman herkullisen ja helpon vinkin oman salaatin ruokaistamiseksi.

salaatti

Kurkkaa  myös kuinka herkullinen nyhtösalaatti rakentuu kohta kohdalta.

 

Lidlin kvinoa – papu sekoitus

Tämä herkku löytyy Lidlin kylmäosastolta ja omassa kaupassani samasta paikasta kuin esimerkiksi perunasalaatti. Pienestä valmissalaatista on muutamaakin eri versiota mutta olen maistanut vain tätä, versiota mihin ihastuin ensikokeilulla. Puolikas purkki tätä tuo salattiin kuin salaattiin mukavaa lisämakua ja ruokaisuutta.

Kurkkaa myös tämä kesäisen raikas salaattipohja, mikä on edelleen yksi suosikkejani.

 

S-ryhmän Grillatut vihannekset

Nämä maustetut grillikasvikset löytyvät pakastealtaasta ja vaativat kypsennyksen ennen käyttöään. Vaikka vastaavia tuotteita on monella valmistajalla, ovat nämä ne parhaimman makuiset – ainakin omasta mielestäni. Olen usein tehnyt näistä, rucolasta, paahdetusta kvinoasta ja fetasta tuhdin salaatin mutta toimivat myös lisukkeena ja mauntuojana mihin tahansa vihersalaattiin.

salaatti

 

Myös saman valmistajan ruokaisat pannukasvikset ovat herkullinen ja täyttävä lisä.

Jos sinulta löytyy vastaavia vinkkejä ruokaistaa salaatti, niin paljasta salaisuutesi ja ilahduta meitä muitakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.