Hae
My Project Is Me

Ohjelmapäivityksiä

Moi,

Jos jokinaika sitten olin vielä sitä mieltä että pidän salilla kahta jalkapäivää, olen nyttemmmin muuttanut suunnitelmiani. Alunperinhän pidin erityisesti jalkapäivästä (tai alakroppapäivästä yleensä) koska sillä sai kunnon hien pintaan. Kyseessä kun on isot lihakset, joiden kanssa saa tehdä raskaita liikkeitä melko mukavan kokoisilla vastuksilla, nousevat sykkeet kiitettävästi ja tosiaan hikoilu on taattu. Myös kulutus on korkeiden sykemäärien vuoksi hieman korkeampi kuin muina treenikertoina.

Smith on kova sana (edelleen) jalkapäivinä

Kuten siis kuitenkin todettu, olen nyt päätynyt ratkaisuun unohtaa tämä toinen kerta viikosta kokonaan ja keskittyä käsivarsiin. Olen jo pitkään ollut kiinteiden (ja kauniisti muotoutuneiden) käsivarsien ihailija ja jostain syystä tuntuu siltä että omani ovat viimeaikoina ”ruipeloituneet”. On siis aika tehdä jotain ja niinpä viikko alkaa ja päättyy hauis-ojentajatreeniin.

Käsivarsien treenille kun ei ole olemassa mitään tekosyytä, johon kasvava vatsa voisi vaikuttaa niin hyvä päätökseni meni kuitenkin mönkään jo ensimmäisellä viikollaan väsymyksen vuoksi. Olin eilen jostain syystä sen verta väsynyt etten vain millään jaksanut salille lähteä ja niinpä muut treenit sirtyivät päivällä eteenpäin. Olen kyllä edelleen tyytyväinen eiliseen päätökseeni olla lähtemättä sillä sama väsymys vaivasi vielä illallakin ja koko päivä meni jotenkin ohi. Sitäpaitsi maanantainen treeni oli sen verta tehokas että ojentajat olivat vielä eilen illallakin hellänä.. 

Tähän vähän lisää muotoa kiitos!

Muutoin ohjelmanihan jakautuvat tosiaan alakroppaan (jalat, peppu, alaselkä) sekä yläkroppaan (rinta-yläselkä, hartia). Vatsoja teen edelleen, joskaan en päivittäin ja vatsaliikkeet ovat muuttuneet enemmän ja enemmän staattiseksi harjoitteluksi sekä kierroiksi. Vielä minulla ei kuitenkaan ole ongelmaa perusrutistustenkaan kanssa ja jonkun verran teen niitäkin. Raskauden edetessähän suorien vatsalihasten treenaminen jää hiipuen pois lihaksiston rakenteen muuttuessa. Kaikista muista liikkeistöhän sellaiset, joissa painoa tulee kovasti vatsalle (kuten selkäpenkki) ovat jääneet jo tässä vaiheessa pois ja luulen että jalkaprässi on se seuraava liikeradan pienentymisen vuoksi. Muutoin en erityisiä haasteita ole vielä huomannut, vaikka kyykyissä vatsa on toki viikko viikolta enemmän tiellä. Mutta onhan niitä muitakin laitteita.

On pakko laittaa myös kuvaa kuinka mahaa voi joko korostaa tai olla korostamatta. Kaikkeen sitä ehtiikin aamuisin keskittymään 😀

6 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Moi Jennie!Löysin blogisi tuossa vähän ennen joulua jonkun yhteensattuman takia (jos en väärin muista taisin googletella avokadopastan ohjetta joka jostain postauksestasi löytyi 😀 vähän naurattaa että ruoan perässä tänne eksyin), ja olen nyt kahlannut parissa viikossa kaikki kirjoituksesi läpi. En muista että olisin kertaakaan jäänyt mihinkään blogiin näin koukkuun näin nopeasti! Täytyy ihan kommentoida tähän, koska näiden parin viikon aikana sinusta on muodostunut jo jonkinlainen esikuva ja mieletön innoittaja omalle projektille, joka aika lailla muistuttaa sinun alkuperäistä projektiasi eli laihtumista ja kiinteytymistä normaalipainon sisällä. Heti blogisi löydettyäni aloitin siis oman projektini, ja aiemminkin vastaavia laiskasti yrittäneenä nyt on kyllä ihan eri meininki hommassa. Ja siitä on kyllä pakko kiittää sinua, tämä blogi toimii tosi hyvänä inspiraation ja motivaation lähteenä. :)Eli maailman isoin kiitos että olet tällaisen tehnyt (ja osaat todella kirjoittaa hyvin!) ja jaksat päivittää ahkerasti! Onnea myös tulevasta perheenlisäyksestä ja tsemppiä loppuraskauteen!Terkuin Iina

    • jennie kirjoitti:

      Moi Iina, Ihan mahtavaa että olet lähtenyt kommentoimaan 🙂 Ja aivan huippua saada sinut tänne mukaan (etkä muuten ole ainoa, joka tänne on ruoan perässä eksynyt). Olen myös äärettömän immareltu saamistani kehuista, on niin huippufiilis pystyä tuomaan jollekulle motivaatiota omien, ihan arkisten asioiden, myötä. Aika huippua :)Tsemppiä ihan yhtälailla sinulle, olkoon vuosi 2013 sinulle täynnä kaikkea hyvää!!

  2. Pia kirjoitti:

    Ihanat nuo mahan korostamattomuus ja korostus kuvat :DIte tykkään enemmän jalkaprässistä ku smithillä kyykkyjen teosta, koska smithillä teen sen liikkeen jotenkin sen verran väärin, että se tuntuu selässä eikä pyllyssä :S

    • jennie kirjoitti:

      Prässi se on minunkin lemppareita eikä vähiten siksi että siinä saa tosiaan ladata painoja kunnolla ja kuvitella olevansa ihan huippubodaaja 😉 Noh, ensi kesänä tai syksynä sitten taas.

  3. Anonymous kirjoitti:

    Millä painoila teet Smithiä? Minkämoisia toistomääriä?-Heidi

    • jennie kirjoitti:

      Vähän ohjelmasta riippuen nuo toistomäärät ovat menneet. Nyt teen peruskyykkyjä 3×15 sarjat ja molemmissa päissä on 20-25kiloa. Tästä jatkan suoraan stattiisiin askelkyykkyihin ja toistoina teen 3×10 sarjat kummallekin jalalle (vaihdan siis jalkaa 10 toiston jälkeen ja kun yksi kierros on tehty molemmilla, pidän tauon). Painoa 15-20kiloa/puoli. Ei siis todellakaan mitään megamassiivisia painoja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.