Hae
My Project Is Me

Viikosta toiseen

Moikka,

Viime viikko sujui edeltäjäänsä huomattavasti paremmin; Ruokailut ja liikkumiset kulkivat jokseenkin balanssissa lukuunottamatta muutaamaa poikkeustilannetta. Muistanette varmaan kuinka mainitsin olevani varsin kyvykäs syömään samaa ruokaa vaikka koko viikon ajan, tai lähinnä ehkä sen arjen elli viisi päivää. Jokatapauksessa viime viikolla pääruokana toimivat lounaalla Sei kasvisten ja salaatin kanssa sekä illalla kotona Aasialainen kanakeitto. Kumpaisenkin resepti löytyy tuolta reseptipankista (ruokaohje). Välipaloina toimivat pääsääntöisesti maitorahka ja hedelmät.

Poikkeuksensa ruokavalioon toivat torstaina ollut koko päivän kestävä palaveri työpaikkani puolelta. Tämän ansiosta pääsin nautiskelemaan lounasta Helsingin Vapianoon. Vaikka ravintolan pizza- ja pastatarjonta olisi varmasti ollut aivan huippua  päädyin kuitenkin Rucolasalaattiin lohen kera. Myöhemmin samana päivänä kävin vielä työtovereideni kanssa Vltavassa ja söin vuohenjuustosalaatin.

Keskiviikkona luonamme kävi poikaystäväni ystävä italaiaisen tyttöystävänsä kanssa ja luonnollisesti tarjolla oli hieman muuta kuin omaan perusruokavalioon kuuluvaa tavaraa. Herkuttelinkin siis Fazerin vadelmakakulla, vanilijajäätelöllä sekä Pandan täytelakritsoilla. Sunnuntaina vastaavasti kyläilin itse pojan isomummolassa ja jälleen syömiset poikkesivat kun muutama mummon herkkukeksi vain eksyi suun kautta vatsaan.

Liikunnan suhteen  viikko kului seuraavasti
MA   ylä- ja keskivartalo
TI      –
KE    ala- ja keskivartalo
TO    ylä- ja keskivartalo
PE     ala-  ja keskivartalo
LA    aerobinen intervalli, leuanvetoja, vatsat, selät
SU     –

Koostiin tuon lauantaisen intervallin juoksumatolla siten että 10minuutin välein tuli 1min sykkeenkohotus, jonka juoksin siis vauhdilla 16km/h. Sen jälkeen kevensin kevyempään hölkkään ja taas uudestaan. Koska salilla ei muutoin ollut liikaa porukkaa otin extrana myös nuo leuanvedot. Täytyy todeta tässä vaiheessa että alan hieman epäilemään omaa haastettani saada kymmenen kesään mennessä, mutta onneksi on vielä aikaa treenata! Vetelin leukoja maksimisarjoina, siis niin monta kuin kulloinkin pystyin, kunnes määrä jäi yhteen. Sarjojen välissä pidin aina tauon jotain 30-60 sek. välillä. Tästä seurasikin sitten hillitön lihasjomotus ylävartaloon sunnuntaille, joten tänään aloitetaan viikko alavartalolla.

Tulevaan viikkoon olen valmistautunut tekemällä täytettyjä broilerin fileitä sekä maustettua täysjyväriisiä ja kasviksia. Tämä kulkeutuu mukanani työpaikalle lounasruoaksi. Iltaisin tyydyn kotona erilaisiin salaatteihin. Nyt muuten kun tuosta proteiinismoothiestani on tullut vain viikonloppuherkku niin kylläpäs se vain maistuikin namille! Namille maistui myös salilta pikaisesti nappaamani Maximin palautusjuoma. Pääsin vasta maistamaan tuota suklaata mutta sen puolesta luotto muihin makuihin on korkealla. Tällä viikolla aion myös nyt viimein tilata kustannussyistä palautusjuomajauhetta.

Niin, ja se päivän paino oli 53,5kg, eli +700g. Olen tätä hienoisesti selitellyt itselleni tuon luvun sisältävän myös treenin puolesta lihaksiin pakkautunutta nestettä. Pientä pettymyksen ääntä kuultavissa siis. Tästä puheenollen, punnitsen itseni siis kerran viikossa – aina maanantaisin. Toisinaan toki käyn vaa’alla useamminkin mutten kirjaa lukua ylös. Ehkä pitäisi, nimittäin olen jo pitkään miettinyt esimerkiksi Healthy heartbeatin Tiinan tapaa käyttää viikottaista keskiarvoa. Hänhän punnitsee itsensä päivittäin ja kirjaa viikon luvuksi tuloksen keskiarvon. Näin ollen mahdolliset nestekertymät tai muut turhat turvotukset eivät yksittäin tuhoa koko työn tulosta. Niin, ja pitkällä tähtäimellähän minun tulee olla vain iloinen painonnoususta, sikäli jos ruokavalioni pysyy reilassa (nämä hienoiset herkuttelut annan anteeksi kunhan eivät muutu jokaviikkoiseksi tavaksi) – olenahan lihaksen kasvatusmatkalla vaikkei sitä ihan aina uskoisikaan.  Nyt kuitenkin näillä eväillä kohti tätä viikkoa.

4 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Oliko niin että olet käynyt kehonkoostumusmittauksessa? Itse olen menossa, ja kyselen sinulta neuvoa jos sulla ois tuoreessa muistissa että pitääkö sitä ennen olla miten kauan syömättä/juomatta/urheilematta?

    • jennie kirjoitti:

      Moi, Kävin juu tuossa jokunen viikko sitten ja muistaakseni kaksi tuntia ennen mkittausta piti olla syömättä ja juomatta. Rankkaa fyysistä rasitusta pitäisi välttää 24h ennen mittausta. En sitten tiedä paljonko noissa mittausvälineissä on eroa, omani tehtiin Tanitalla mutta ymmärtääkseni toinen suosittu tapa on Inbody.

  2. Sonya Mantere kirjoitti:

    Moikka.Koetko että jalkoja tulisi tehdä useampana kertana viikossa? Tuntuu että perusvälipäiväkin saa jalat tuntumaan treenaamattomilta ja löysiltä (yllättävää eikö :P).Mulla ei oikein koskaan maltti riitä tehdä pelkästään yläkroppaa; lisään aina myös vatsatreenin ja yritän jaloilla tehdä edes 10-15 min jos muuten treeni painottuu ylökroppaan. Löysin sun blogin muuten just tänään – mahtava! kiva nähdä muutoksia ja mielipiteitä esim. dvd:istä.-S

    • jennie kirjoitti:

      Moikka, Itsehän en ole ennen tätä salitreenailun aloittamista kauheasti kiinnittänyt huomiota jalkoihini, ne ovat muokkautuneet siinä sivussa. Nykyisellään noita jalkapäiviä on kaksi ja se tuntuu itselle tällä hetkellä ihan riittävältä. Kuten ehkä huomaatkin niin itsellä on ihan sama juttu kuin sinulla, eli keskivartalo on mukana kaikissa päivissä – jopa tuolla aerobisessa osuudessa. Aerobista voisin kyllä jollain tavalla pyrkiä ujuttamaan viikkoihini vielä hieman lisää, sitä jotenkin kaipaa nyt kun homma on vaihtunut lihaskunnon puolelle. En missään nimessä kuitenkaan halua luopua nykyisestä neljästä päivästänikään, joten jostain pitäisi keksiä sopiva rako. Treenin pituuttakaan kun ei ole mahdollista jatkaa. Kiva kun löysit tänne ja toivotaan että myös jatkossa löytyy sinua kiinnostavia juttuja:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.