Hae
My Project Is Me

Kesäväsymys

Monelle kevätväsymys on todennäköisesti tutunkuuloinen vaiva, ihan niinkuin syys- ja kaamosmasennus mutta kenenkään en ole kuullut valittelevan kesäväsymystä. Tai en ainakaan ollut ennenkuin aloin googlettamaan asiaa.  Itse olen todelinen kesäihminen ja rakastan aurinkoa ja lämpöä, joten ehkä niiden puute on syynä olotilaani (kuten ystävä vitsaili). En vieläkään olle ihan varma onko tällaista ”diagnoosia” kevätväsymykseen oikeasti olemassa mutta ainakin jokunen kohtalontoveri löytyi.

Aurinkoa ei ole kyllä liikaa vielä näkynyt

Aurinkoa ei ole kyllä liikaa vielä näkynyt..

Vakavasti puhuen, oloni on ollut jo useamman viikon ajan aivan vetämätön. Herääminen on vaikeampaa kuin muistan koskaan olleen ja luonnollisesti aamusalit ovat olleet pienimuotoisella tauolla satunnaisia kertoja lukuunottamatta. Aamun ensimmäiset tunnit kuluvat töissä kuin sumussa ja kahvia kuluu reiluja määriä. Toisinaan väsymys ei helpota iltapäivälläkään ja parhaimmillaan olen nukahtanut alkuillasta lasten katsoessa piirrettyjä.

Liikunnan suhteen en ole vielä täysin menetetty tapaus; Joka ilta sentään kuvittelen seuraavana aamuna meneväni salille mutten koskaan mene. Toisinaan käyn iltalenkillä koska kuvittelen seuraavana aamuna meneväni sinne salille niin en viitsi illalla mennä. Aravannette jo, etten sinne aamusalille mene. Jos jonkinlaisena treenimeriittinä pidetään sitä että lepopäivä on treenipäivää rankempi (=ei siis malttaisi olla treenamatta) niin minä en ole minkääntason harrasteliikkuja. Juuri nyt, omasta puolestani vaikka joka päivä voisi olla lepopäivä. Myönnän kyllä sen, että kun sinne treeneihin saa itsensä patistettua, niin seurauksena on useimmiten vähän parempi fiilis. Varsinaisia kiksejä en kuitenkaan tällä hetkellä tunnu minkäänlaisista treeneistä saavan vaikka se (liikkuminen) ihan mukavaa puuha onkin.

IMG_5970(1)

Moni ohje patistaa terveellisen syömisen pariin; välttelemään valkoisia viljoja ja nauttivan hyvälaatuisia rasvoja. Vaan entä kun näin on jo? Toki, poikkeuksiakin on mutta niin on kaikilla, se kuuluu mielestäni elämään. Kun peruspilarit on kunnossa, ei pienillä poikkeamilla ole merkitystä.

Yritän herätellä itseäni tästä kesähorroksesta kaikin mahdollisin keinoin ja jos sieltä ruudun takaa löytyy hyviä vinkkejä, niin otan ne vastaan enemmän kuin mielelläni. Ei kesäisin kuulu olla väsynyt ja veltto vaan aurinkoinen ja energinen. Onhan kyse ihan parhaasta mahdollisesta vuodenajasta!

13 kommenttia

  1. Emmi kirjoitti:

    Hei mulla on ihan sama juttu!!!!

    Ajattelin jo että kyllä sitä sitten syksyllä ehtii kun nyt siitä ei tule mitään. Mua ei ees kiinnosta mennä salille!

  2. Koo kirjoitti:

    Onko sulla kesälomaa töistä tiedossa? Muuten ei muuta ku tsemppiä, väsymystä on ollut täälläkin ilmoilla ja juoksulenkit jääneet välistä liian monta kertaa.. Itsellä syy löytynee mm.lähipiirin vakavista sairastumisista, ja olenkin itse yrittänyt jaksaa antamalla itselleni luvan olla tekemättä. Juuri nyt siis en edes yritä enkä stressaa väliin jäävistä lenkeistä. En tiedä onko tämäkään oikea tapa mutta tällä hetkellä se on minun tapani 🙂

    • Tuuli kirjoitti:

      Minäkin olisin taipuvainen ehdottamaan tuota toimintamallia. Eli jos tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei oikeasti jaksa, eikä siitä liikunnasta edes saa samaa hyvää oloa kuin aiemmin, kannattaisi ehkä suosiolla antaa itselleen lupa olla liikkumatta. Ei se ylimääräinen stressi siitä, että ”pitäisi liikkua enkä liiku”, ainakaan varmaan tuohon väsymykseen auta. Jos tuo stressitekijä olisi poissa, kun et edes suunnittelisi meneväsi liikumaan, voisi se auttaa jaksamista. Koitat levätä ja syödä terveellisesti ja käyt sitten vaikka niillä iltakävelyillä sellaisina iltoina, kun mieli tekee. Ja jos ei tee, niin ei ole pakko. Kyllä ne energiat sieltä varmasti pikkuhiljaa taas palaavat ja alat kaivata salillekin.

  3. Petra kirjoitti:

    Auttaisko, jos antaisit itellesi ainakin viikon verran ”luvan” olla treenaamatta? Tarkoitan siis, ettet illalla ajattelisikaan meneväsi aamulla salille vaan päättäisit nukkua suosiolla pidempään – tilanne ei varsinaisesti muutu, mutta ainakaan ei olisi stressiä ja huonoa omaa tuntoa siitä, ettei sinne salille tullukaan mentyä. Jos se vähän helpottaisi väsymystä ja palauttaisi treeni-innon 🙂

    Oon muuten lukenut siitäkin, että toiset ihmiset on herkästi väsyneitä matalapaineen takia…joten ne ilmat saattaa oikeesti vaikuttaa sun olotilaasi!

  4. Ansku kirjoitti:

    Outs. Ruokavaliota minäkin olisin ehdottanut skarppaamaan, mutta jos se on jo bueno, en osaa sanoa mitä seuraavaksi kannattaa kokeilla. Ehkä vois toimia selkeä viikon loma, jolloin et ajattelekkaan liikuntaa. Lepäät vaan. Sen jälkeen alat ajatella, ja jollei huvita, laita autopilotti päälle ja mene silti salille Kyllä se siitä luulis lähtevän liikkeelle taas. Tsemppiä!

  5. Saimi kirjoitti:

    Moi! Mulla oli ihan sama, hirvee kooma,kokoajan väsytti. Sitten onnex systeri (lääkäri) tajus ehdottaa josko johtuis mun allergialääkkeistä joita yleensä syön huhti-elokuu. Tadaa lääkitys vaihdettiin ja nyt tuntuu paljon paremmalta eli jos joudut syömään allergialääkkeitä niin syy väsymykseen voi johtua niistä

  6. Tea kirjoitti:

    Kuulostaa tutulta! Huomasin jo viime vuonna, että kesällä olen väsyneempi ja syy on ilm. valoisuus & kuumuus. Kellonsoittoon en herää kovinkaan virkeänä kun unta ei tahdo illalla tulla ja sängyssä olo on yhtä pyörimistä, vaikka meillä on pimennysverhot makkarissa. Väsyttää, mutta en saa tarpeeksi syvää- ja katkeamatonta unta ja tämähän luonnollisesti kulkee käsikädessä treenaamisen ja syömisten kanssa, onneksi olen syömisissä nyt tsempannut etten oo vielä väsyneempi! Työpäivän jälkeen on ihan naatti ja just ottaa päikkäreitä et jaksaa edes tehdä ruokaa.
    Kun vertaa talveen sai hyvin unen päästä kiinni ja heräsi viikonloppunakin jo tyyliin puol 7 kun ei vaan väsyttänyt enää ja valoa alko tulvimaan ikkunasta.
    Onneks mulla alkaa loma maanantaina! Edes jotain valoa tunnelin päässä 😉

  7. Essi kirjoitti:

    Tai väsymys voi johtua allergiasta. Nimimerkki. Allerginen ja totaalisen uupunut.

  8. Mari kirjoitti:

    Ensinnäkin suurkiitos aidosta ja rehellisestä blogistasi. Olen seurannut blogiasi säännöllisesti liki kolmen vuoden ajan.

    Olen usein miettinyt miten jaksat. Toki tunnen elämääsi vain blogin kautta, joten en tunne elämääsi kokonaisuutena. Neuvoni olisi: armahda itseäsi. Elämme nykyään aika oravanpyörässä. On työ, pienet lapset, koti, parisuhde, harrastukset ja kaikessa haluamme onnistua. Itselläni on kohta kaksivuotias lapsi ja odotamme toista. Olen ollut kotona enkä työelämässä lapsemme synnyttyä, mutta koen, että pikkulapsiarki on todella kuormittavaa varsinkin, jos siitä haluaa selvitä kunnialla. Työelämän kuormitus on myös melkoista. Omassa elämässä lapset ovat nro 1. Syön terveellisesti ja liikun minkä jaksan. kroppa ei ole ihan sitä mitä ennen raskauksia, mutta olen sinut sen kanssa. Huolehdin silti itsestäni, olen normaalipainoinen ja se saa riittää nyt. Anna itsellesi aikaa ja etsi rauhassa motivaatiota. Voi olla, että olet vaatinut itseltäsi liikaa ja uupumus on nyt iskenyt. Saatko riittävästi unta? Nauti perheestäsi ja lapsista. Lapset ovat vain hetken pieniä. Kliseistä mutta totta. Voimia sinulle!

  9. Eikku kirjoitti:

    Jotenkin itsestä tuntuu siltä, että tää kostea ilma väsyttää. Aurinkoisina päivinä jaksaa paremmin, mutta on ollut vähän niukassa toi aurinko viime aikoina. Aamuisin kun sänkyyn kuuluu, että ulkona sade ropisee, niin tekee vaan mieli kääntää kylkeä ja kaivautua enemmän peiton alle.

  10. Liisi kirjoitti:

    Se on aivan totta, että kyllä lapsiperhearki ja työelämä vie välillä kaikki mehut 🙂 Itse teen nelipäiväistä viikkoa ja se on ollut avain toimivaan arkeen, siten että minun ja mieheni treenitkin onnistuvat. Kaksi lastamme ovat vielä päiväkoti-ikäisiä.Sitten kun alan tehdä täyttä viikkoa, haastetta on tietenkin enemmän…Toki emme treenaa mitkään mielettömät tavoitteet mielessä mutta kyllä teemme kuitenkin ”jotain” 3-4krt viikossa. Istumatyötä tekevälle liikunta on ehdoton juttu, luonnollisesti. Vaikka lapset ovat kuinka pieniä ja vain kerran pieniä, omaa terveyttään ei kannata uhrata (kuten vaikka niin että lopettaa liikunnan kokonaan.)

    Olemme yksilöitä ja varmaan tiedät itse parhaiten, mikä sinulle sopii ja missä määrin. Jos saan antaa vinkkejä kuitenkin, niin, että saisit lepoaikaa tai stressitöntä treeniaikaa: voisitko joskus viedä lapset hoitoon aiemmin ja ottaa itsellesi aikaa? Vai teettekö miehesi kanssa töitä office hour-aikojen mukaisesti ja siten tälläiselle ei ole mahdollisuutta? Valvotaanko teillä? Oletko yksin lasten kanssa paljon (niitäkin perheitä on paljon, missä toinen vanhemmista on vetovastuussa enemmän esim. puolison matkatöiden vuoksi).

    Omat keinoni ovat lyhennetty työviikko ja joskus käytämme lastenhoitajaa/isovanhempia apuna. Olisiko mahollista teille? Silloin menemme yhdessä mieheni kanssa pitkälle lenkille, pyörällä tai juosten. Joskus vien lapset hoitoon niin, että he menevät sinne normaalisti aamulla, vaikka omat työni alkaisivatkin vasta 2-3 tunnin päästä.(Mies hakee lapset jo aikaisin iltapvällä pois) Silloin saan aikaa siivota, urheilla tai syödä aamiaisen stressittömästi. Lapsemme eivät kuitenkaan ole hoidossa kuin max.16pvää kuukaudessa. Itse pyrin pois suorittamisesta ja olen terveellä tavalla itsekäs. Valitettavasti olen nähnyt uupumisia ympärilläni(pienten lasten vanhempia) ja teen kaikkeni etten itse joudu siihen. Se on vaikea tilanne, eikä tilanne korjaannu muutamassa viikossa.

    Mielestäni blogisi pysyy treeni-ja hyvinvointiblogina, vaikka ottaisitkin nyt taukoa tavoitteellisesta treenaamisesta. Siihenkin nimittäin voi kyllästyä! Liikuntaa rakastavana ihmisenä keksit ehkä uuden lajin. Toivottavasti tekstini antoi sinulle jotain: vinkkiä tai vertaistukea 🙂 Oot mahtis! Lähetän sinulle virtuaalisesti energiaa. Kyllä se lämpö vielä tulee Suomeenkin!

    • miia kirjoitti:

      Ajattelin ehdottaa raudan tai jodin lisäämistä. Ne on kaksi tekijää jotka saattavat ainakin väsyttää ja aiheuttavat vetämätöntä oloa. Ehdottaisin nestemäistä rautaa ja sit jodina jotain levää. En toki muista oletko maininnut syöväsi jodia jo. Toivottavasti helpottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.