Hae
My Project Is Me

BC viikkokertaus 1/10

Moi,

Viikko sitten maanantaina aloitin Fitfarmin nettivalmennuksen ja alkua odotettiin innolla. Ensimmäinen päivä sujui leikiten, samoin seuraavakin ja jossain vaiheessa viikkoa mietin mielessäni että mikäs tässä on diettaillessa. Elettiin valmennusjaksoni maanantaita, sitä hetkeä kun kaikki etenee uutuuden innolla ja edellisviikkojen herkkuhetket toimivat energianlähteenä. Edes työpaikalla järjestetyt läksiäiset, tarjotut herkut tai kotona muun perheen ruokailut eivät aiheuttaneet erityisiä himotuksia. Selvennyksenä siis kerrottakoon että minusta maanantait ovat viikonlopun jäljiltä ihan mukavia päiviä mutta tiistait sen sijaan rankkoja; maanantait menevät vielä viikonlopun voimalla mutta tiistaina edessä on vielä koko pitkä viikko, joka onneksi jo keskiviikkona helpottaa.

Oli meillä kakkuakin mutta siitä ei ehtinyt ottamaan kuvaa kun herkkunälkäiset työkaverit olivat jo hyökänneet kimppuun

Oli meillä kakkuakin mutta siitä ei ehtinyt ottamaan kuvaa kun herkkunälkäiset työkaverit olivat jo hyökänneet kimppuun

Omien ruokien suhteen menin yli siitä mistä aita on matalin, eli aika salaattipainotteiset ruoat oli tarjolla

Omien ruokien suhteen menin yli siitä mistä aita on matalin, eli aika salaattipainotteiset ruoat oli tarjolla

Ensimmäinen viikko sujui siis ilman sen suurempia ongelmia ja ruokaakin sai syödä kohtuullisia määriä, vaikka minua hivenen nälkä vaivasikin. Aikaisempaan verrattuna treenimäärät kuitenkin kasvoivat roimalla kädellä ja salitreenejä kerty viikkoon viisi, joista yksi oli korkeilla sykkeillä suoritettava. Lisäksi jokunen aamueaerobinen ja omasta treenihalusta suoritettu Piloxing.

nimetön

En tiedä oliko lauantainen tuplatreeni hieman liikaa mutta siitä alkoi minun alamäkeni. Koko viikonloppu meni jotenkin väsyneissä fiiliksissä ja aina tähän aamuun saakka oloni vain paheni. Vaikka sainkin nukuttua viikonlopun aikana (ja otin jopa päiväunet molempina päivinä) aloitin tämän aamun ihan sumussa. päätä särki, oli huono olo ja väsytti – oli saavuttu minun tiistaihin, siihen ikävään hetkeen kun tuntuu että ei jaksa ja koko pitkä uurastus on vielä edessä. Tiedän että tällainen tunne tulee jossain välissä ja näinä hetkinä kysytään nimenomaan sitä tahdonvoimaa ja lujuutta. Ilman valmennusta olisin varmasti jättänyt menemättä tänään salille; Olisin varmasti syönyt vaikka niitä sipsejä, joita meillä töissä oli jostain syystä tarjolla vaan ei – minä pysyin tiukkana. Minä söin ohjeistuksen mukaan ja minä menin salille. Voin sanoa että olo on kuin maailman valloittajalla! Jossain vaiheessa olo taas helpottuu ja matkaa on yllättävän helppo jatkaa. Sama pätee muuten juoksemisessa, jos päättää vain jatkaa matkaa ensimmäisen lopettamisfiiliksen ohi niin huomaa että sitähän oikeasti pystyy paljon enempään kuin kuvittelinkaan.

kuva 4(35)

Nämä maanantait tulevat siis seuraavat viikot varmasti käsittelemään tavanomaista enemmän fiiliksiäni kuluneesta viikosta, kuin olemaan vain faktisia päiväkirjoja. Ja jahka joskus koko homma on ohitse niin luvassa on varmasti kertaus ohjelmasta ja sen tuloksista. Ja vaikka minulla tosiaan tälläkin hetkellä on syystä tai toisesta edelleen hieman hutera olo niin en siltikään kadu mukaan lähtöäni tai epäile omaa onnistumistani. Ensimmäinen este on nyt onnistuneesti ohitettu ja jos pystyn tähän, pystyn mihin vain mitä tuleman pitää!

16 kommenttia

  1. Laura kirjoitti:

    Moi! Olen vasta alkanut seuraamaan blogiasi… Mikä on tuo ohjelma millä seuraat viikottaisia liikunta kertoja? 🙂

  2. caisha kirjoitti:

    Moi, tiiätkö pystyykö tuoho kyseisee valmennuksee osallistua ilman salitreenejä? Itellä niin kiinnostas tuo, mutta salilla en pääse käymää :/

    • jennie kirjoitti:

      Pitäisi onnistua myös ilman salia sillä jokaiselle viikolle jaetaan vaihteohtoiset treenit suoritettavaksi.

  3. -E- kirjoitti:

    Mahtavaa että ylitit esteet ja jakast jatkaa! Olen iloinen puolestasi! Itseänikin on vaivannu sunnuntaista asti kauhea väsymys, vaikka tosiaan oon nukkunu oikein kunnon yöunia ja eilen tuntui, etten jaksa raajojani nostaa, mutta olin sopinut kaverini kanssa lähetäväni salille ja mieskin oli lähdössä samaa matkaa, joten pakkohan se oli lähteä. Ajattelin, että no pysynpähän poissa jääkaapilta ja jos jotain saisin tehtyäkin. Mutta siinäpä se olo piristyi treenin edetessä ja ihan hyvän treenin sain tehtyäkin. Valitettavasti virtaa ei riittänyt sen pitemmälle vaan painelin nukkumaan jo ennen klo21. Josko tänään olisi pirteämpi olo 🙂

    Tsemppiä BC:hen, mielenkiinnolla seuraan!

    • jennie kirjoitti:

      Tuo on kyllä myös yksi hyvä puoli kimppatreeneissä – ei vain voi luistaa vaikka mieli tekisi 🙂

      • -E- kirjoitti:

        Niin kuin tuolla jäljempänä iive muistutteleekin, niin muista levätä. Itsellä tainnut lepääminen jäädä vähän vähiin ja nyt tuli seinä vastaan. Sanoin tuossa, että olin ma väsynyt treenit kyllä suju, mutta tuntuu etten palaudu siitä millään. Tällä viikolla liikunta on tuntunut vaan vievän voimia, vaikka yleensä saan siitä lisää virtaa. Eilen tuntu, että elimistö huutaa ruokaa vaikka olin jo syöny kuinka. Ei siis mieli vaan ihan keho. Päätin että nyt otan loppu viikon vähän löysemmin ja annan aikaa palutumiselle. Osaks voi olla että nyt viikko loman jälkeen iskee vasta se arki, se tiistai. Ensimmäinen viikko meni intoa ja energiaa puhkuen, nyt ei enää jaksa 😛

        • jennie kirjoitti:

          Muistan tuon tunteen ja niin ikävää kuin se onkin myöntää niin se on välttämätöntä. Jos treeni tosiaan ottaa enemmän kuin antaa, ei se täytä enää tarkoitusperäänsä. Toivottavasti ensi viikko sujuu sinullakin paremmin.

          Omalla kohdalla olen maanantain jälkeen päässyt taas uuteen nousuun. Maailma esittäytyy nyt jotenkin ruusunpunaisten lasien takaa ja vaikka jostain syystä edelleen hienoinen pahoinvointi vaivaa herkästi on eläminen ja oleminen helppoa.

          Mukavaa viikonloppua ja parempia treenejä ensi viikolle 🙂

  4. Linda kirjoitti:

    Hienoa että pystyit ylittämään vaikean hetken ja pysyit ruodussa! Ei todellakaan ole helppoa!

  5. Ansku kirjoitti:

    Hei! Ensiksi haluan kiittää kivasta blogista, olen jo pidemmän aikaa ollut vakilukijasi. Mukavaa lukea maanläheisiä juttuja terveellisestä elämästä, joka ei tosiaan aina ole helppoa arjen kurimuksessa ja juhlien houkutuksessa. 🙂 Kiinnostaisi tietää, miten tuo BC:n ruokavalio poikkeaa normisyömisistäsi? Onko siinä jotain, joka aiheuttaa alussa tuota päänsärkyä ja vetämättömyyttä? Entä miten saat kieltäydyttyä herkuista ns. sosiaalisen paineen tilanteissa, kuten työpaikan kahvitteluissa? Tsemppiä kovasti ohjelmaan!

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos itsellesi kehuista ja pahoittelut pitkäksi venyneestä vastausvälistä.

      Kovin paljoa tämä ei tosiaan eroa normaalista arjestani mutta ruokaa tulee ehkä hivenen vähemmän kuin ennen. Lisäksi makrojakauma on todennäköisesti erilainen eli hiilareita on enemmän ja proteiinia vastaavasti vähemmän (mutta todellisuudessa kaiken pienen pupeltamisen vuoksi en ole ihan niin varma tästäkään..) Mitään suurta eroa ei kuitenkaan ole vaikkakaan ehkä asioita ei tule yhidisteltyä ihan samalla tavalla. Nyt epäilen että kahvin poisjääminen/radikaali vähentäminen on saattanut vaikuttaa päänsärkyyni. Kahviahan ei tarvitse jättää pois mutta jsotain syystä se ei ole oikein maistunut.

      Mitä herkutteluun tulee niin tällä hetkellä kieltäytyminen on helppoa. Minun ei oikeastaan tee edes mieli enkä koe mitenkään mielipahaa siitä että muut saavat syödä jotain ja minä en. Töissä olen ollut hyvin avoin kaikille ohjelmastani eli kieltäytymiseni ei hämmästytä ketään. Sensijaan omat tulevat 30-vuotisjuhlat hieman mietityttävät.. Minusta tuntuu että voisin ehkä nekin juhlia ongelmitta mutta toisaalta taas en sitten tiedä. Se jää nähtäväksi miten käy.

  6. iive kirjoitti:

    Voihan Tiistai 🙁
    Toivottavasti jatko sujuu paremmin. Muistathan kuitenkin myös levätä ja max. 3 treenipäivää putkeen saisi olla (niin kuin sulla on tainnut ollakin). Koska järkky väsyneenä ei ole mitään järkeä treenata. Eri asia on tietty se, jos vaan kroppaa ”kehtuuttaa” niin kuin meillä päin sanotaan 🙂

    Itselläni on suunnitteilla BC paleo versiona 😉 katsotaan kuinka onnistuu 😀 Kunhan saan sairastelusta ja yövuoroista seonneen kropan ensin järkiinsä.

    iive
    http://voimaahoitsulle.blogspot.fi/

    • jennie kirjoitti:

      Vai että kehtuuttaa 😀 Tämä täytynee lisätä omaan sanavarastoon yhdessä syykkelin ja muutaman muun kanssa. Olen jo saanut kummastelevia katseita töissä kun puhun vähän ”näijen”..

      Oma kroppa tuntuu reagoivan ilmeisesti hieman jälkijunassa sillä siinä missä muita turvotti ekalla viikolla niin minulla ne olot on vasta nyt. Kyllä tämä tästä, ja kuten nyt viimein sain kirjoitettuakin niin ihmeen helppoa tämä on ollut ja kuvittelen tässä edelleen että tulevat kahdeksan viikkoa sujuvat ihan leikiten.

  7. bcläinen kirjoitti:

    oothan muistanut lisätä ruokiin tarpeeks suolaa? Mulla superdieetillä jäi alkuun liian vähäiseksi ja siitä aiheutui ongelmia! Nyt samalla bc:llä sun kanssa ja olo mahtava, mutta toki jokaisen kroppa reagoi eri tavalla 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Oon yrittänyt sen muistaa kyllä ja oikein ”nauttinut” suolakiteitäkin aika-ajoin. En oikein tiedä mikä jälkijunassa tulija tämä mun kroppa oikein on kun ensimmäisellä viikolla meni ihan huippuhyvin ja maha pysyi litteänä mutta nyt sitten turvottaa senkin edestä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.