Hae
My Project Is Me

Kesäkuntoon 2015: It takes 4 weeks

Moi,

Monelle seuraavaksi esiintyvä fitspiration- teksti on varmasti tuttu. Omalla kohdallani ajatus on enemmän kuin ajankohtainen sillä noin neljä viikkoa on nyt edetty omaa kesäkunto-ohjelmaani. Neljän viikon aikana ulkomuoto ei radikaalisti ole muuttunut mutta se ei tarkoita sitä ettei mitään olisi tapahtunut. Ihan ensimmäisenä minusta tuntuu tuhatkertaisesti paremmalta kuin vuodenvaihteen hujakoilla. Minusta tuntuu paljon energisemmältä ja itse asiassa minusta tuntuu myös paljon timmimmältä. Vaatteet eivät enää purista ihan yhtä pahasti ja toisinaan jopa unohdan (vatsa)rasvojen olemassaolon.

Kuva A-lehdet, Joonas Vuorinen

Kuva A-lehdet, Joonas Vuorinen

Tämä kaikki on tuonut mukanaan sen että minulla on oikeasti halu jatkaa tätä projektia eteenpäin. En haaveile kotona (tai töissä) jostain mitä en saisi syödä tai kärvistele omantunnontuskissa kun söinkin jotain ”kiellettyä”. Olen ollut koko tämän projektin suhteen melko rento, ja jos jossain vaiheessa on pakko kiristää hieman, niin sitten se tehdään. Toistaiseksi se mainittu herkuttelun ja leivän vähentäminen sekä turhan napostelun poisjättäminen on tuonut mukanaan riittävää tulosta. Enemmän oikeaa ruokaa ja vähemmän kaikkea höttöä enkä koe jääneeni mistään paitsi.

IMG_0608

IMG_0753

 

Pieni flunssa katkaisi hetkellisesti omaa treeniagendaani mutta kerrataan tähän alle miltä tämä viikko on näyttänyt.

Maanantai, kävelylenkki 1h noin 6km.

Olen vakaasti päättänyt lisätä kävelyn takaisin viikkoaikatauluihini. Kävely on reipastahtista muttei missään nimessä mikään tavaton hikilenkki ja tarjoaa raikkaan ulkoilman lisäksi mahdollisuuden omien ajatusten kasaamiseen. Olen joskus kauan sitten maininnut että kävelylenkillä saan usein mitä parhaimpia ideoita bloginkin suhteen, salilla kun keskityn ihan puhtaasti vain siihen omaan tekemiseeni.

IMG_0650

Tiistai, ei liikuntaa

Keskiviikko, tankotanssi 1h15min

Satunnaisesti palaan suuren treenirakkauteni, tankotanssin pariin. Säännöllinen harrastaminen ei tässä elämäntilanteessa ole valitettavasti mahdollista vaikka niin toivoisinkin. Sensijaan, käyn aina silloin tällöin verestämässä muistoja tosin nyt vakavasti harkitsen 10x kortin ostamista jos vaikkapa kaksi kertaa kuussa pääsisi nauttimaan tästä lihaskuntotreenistä.

IMG_0630

Torstai, kävelylenkki 45min noin 4km

Pitkän päivän jälkeen kaipasin ehdottomasti jotain joten päädyin kävelemään. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä salille mutta kaikenlaiset tekosyyt kuten liian myöhä/liian väsynyt/ liian huonosti syönyt/ niin paljon tekemistä.. tulivat edelle. Lähdin sentään tuolle lyhyemmälle lenkille.

Perjantai, Sali 1h15min

Puolentoista viikon tauon jälkeen palasin salitreenien pariin ja mietin treenin jälkeen että tämähän on melkein yhtä kivaa kuin tankotanssi. Vuorossa oli yläkroppa.

IMG_0698(1)

Lauantai, ei treeniä

Sunnuntai, iltasali

Tänään olen menossa illemmalla vielä salille ja vuorossa on alakroppa. Aion pyhittää treenin erilaisille kyykyille kunnes avopuolisoni tulee tekemään minulle ”vuosituhannen käsitreenin” kuten hän itse asiaa kuvailee. Kuulemma 20minuuttia riittää. Jännityksellä odotetaan.

Tällaista täällä. Kaikinpuolin siis hyvällä mielellä jatketaan eteenpäin ja odotetaan että kropan malli muuttuu yhtä hyväksi kuin miltä päänsisässä nyt tuntuu. Mitenkäs teillä muilla menee?

9 kommenttia

  1. Hannela kirjoitti:

    Miksen oo ennen eksynyt sun blogiin?! En ymmärrä. Ihan sairaan kivoja ja hyviä kirjoituksia!! 🙂 teksti vaa’an tuijottelusta pisti erityisesti silmään. Oon paha vaaka-addikti ja ahdistun sen lukemasta valtavasti. Pitäis vaan osata unohtaa se ja katsoa peiliin… Mutta kun pääkoppa ei anna periksi. Täällä meneillään myös kesäkuntoon projekti ja lukema vaa’assa liikkunut mihinkään vaikka hieno viikko takana sekä syömisten että liikuntojen suhteen, ärh. Sun teksti kuitenkin sai paremmalle fiilikselle 😉 Jään seurailemaan sun matkaasi, tsemppiä! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä 😉 On oikeasti kiva että löysit ja jätit vielä kommenttiakin. Vaa’asta eroon päseeminen on vaikeaa enkä minäkään vielä ihan täydellinen siinä ole mutta parempi kuin joskus aiemmin.

  2. Taru kirjoitti:

    Hih, sun on kyllä ehdottomasti kerrottava miten vuosituhannen käsitreeni piti sisällään ja miten se meni =)

    • jennie kirjoitti:

      hehheh, piti sisällään erilaisia hauis- ja ojentajaliikkeitä joissa keskityttiin ihan tosissaan negatiiviseen liikkeeseen. Lisäksi mukana oli muutamat pudotussarjat muttag kyllä hapotti. Nauratti jo itseänikin kun olin kuin mikä tahansa TV:n pullukka kun nyyhkin etten enää jaksa ja pysty 😀 😀

      Ei mitään erikoisia liikkeitä itseasiassa mutta omaksi inhokkisuosikiksi on nousut hauiskääntö vinopenkissä. Ihan kamalan ihana liike (jota ei eilen tehty vaan eilen hinkattiin lähinnä taljassa ja hauiskääntölaitteessa)

  3. Salla kirjoitti:

    Niinhän se menee että parhaat ja ennen kaikkea pysyvät tulokset saavutetaan pienillä ja helpoilla muutoksilla. Hyvällä fiiliksellä ja sopivan haastavilla muutoksilla homma rullaa kuin itsestään, joten mikäpä siinä muuttuessa kun on kivaa. 🙂

    Ja kerro ihmeessä siitä käsitreenistä! 😀

    • jennie kirjoitti:

      Näinpä, on tärkeää muistaa nauttia matkasta sillä loppujen lopuksi se on paljon tärkeämpää kuin itse päämäärä 🙂

  4. -E- kirjoitti:

    Pääsin itse ihan loistavaan treenivireeseen ja hyvään oloon, kunnes flunssa katkaisi sen ja nyt kolmatta päivää vuoteen omana 🙁 Menee taas aikansa ennen kuin flunssan jälkeen uskaltaa täysillä treenata.

    • jennie kirjoitti:

      Kökkö talvikausi, talven lenssut ja muut 🙁 Nyt vain hiljalleen ja rauhassa kohti positiivistä kierrettä.

  5. Vani kirjoitti:

    Love this nrwboen flow. I’ve done just two nrwboen shoots and it’s been hard for me to get them into a deep sleep. I can’t wait to try this at my next session.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.