Hae
My Project Is Me

Liikuntasaldoa

Moikka,

En tiedä muistaako kukaan kuin minä itse, että lupasin itselleni kirjata kiltisti ylös kaikki liikuntasuoritukseni tänä vuonna. No tämä lupaus nyt ei ole aivan pitänyt viime viikkoina. Ehkä se on tämä epämääräinen aikatauluttomuus, joka on saattanut järjestelmällisyyteni hienoiseen sekasortoon.

Toisaalta mietin tässä eräänä kävelykertana myöskin sitä että jos kuitenkin liikun tällä hetkellä päivittäin, tai edes lähes päivittäin, eikö se riitä? Onko sillä oikeastaan väliä kerrytänkö halajamani 8h kasaan vai en, varsinkin kun liikuntapäiväkirjan ylläpito ei muutoinkaan ole minua sen enempää ohjannut tavoitteen saavuttamisessa? Jos joku ei siis tiedä tai muista, olen asettanut itselleni tavoitteen 8h liikuntaa viikkotasolla ja vain minimissään 30min kertasuoritukset lasketaan. Tämä tavoite ei jostain syystä montaa kertaa tänä vuonna ole toteutunut.

Jokatapauksessa viime viikkoa lukuunottamatta, olen käynyt salilla kolmasti viikossa. Viime viikolla kertoja kertyi kaksi koska sisätiloissa paljon puuhasteltuani, en vain millään halunnut uhrata aurinkoista sunnuntaita saliharjoittelulle. Se miksi kolmas kerta siirty sunnuntaille saakka on sitten toinen asia – sanotaan vaikka näin että alkuviikosta oli niin hyvät treenit että kroppa vaati pientä lepoa ja sitten tulikin (muka) kaikkea muuta. Tässä on muuten yksi syy, minkä vuoksi kesäisin nimenomaan aamutreeni on parasta – ei mene hyvä aurinkoinen päivä tai ilta sisätilatreenille uhrautuen.

todistetusti venyttelenkin

todistetusti venyttelenkin

IMG_2125 IMG_2134

Kävelyä sen sijaan tuli, ja sitä hyöty”liikuntaa” jos kaappien jynssäämisen ja tavaroiden pakkaamisen sellaiseksi laskee. Pääsin kerran kävelylle jopa ihan yksinäni ja tällöin nappasin pitkästä aikaa mukaan sykevyön. Epäilin jo hieman sen toimivuutta, jälleen kerran, jonka vuoksi oli pakko testata hieman juoksuaskelia – syke nousi eli mittari mitäilmeisimmin toimi (innostuin niin että seuraavana päivänä otin mittarin mukaan salillekin, kuten kuvistä näkyi).

lähtötilanne

lähtötilanne

IMG_2092

ja lenkin loppupuolella

ja lenkin loppupuolella

Sensijaan sunnuntai-iltana tehty kävelylenkki ei olisi todellakaan kaivannut yhtään juoksuaskelta. Ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana liikkuminen ei varsinaisesti tuntunut hyvältä. Niinpä matka lyheni suunnitellusta melko roimasti ja vaikka omasta mielestäni ripeästi kävelinkin, ei se ihan sitä parastani tainnut olla. Yllätyksekseni ylämäet olivat mukavammantuntuisia kuin tasamaasto.Tämä lenkki palauttikin mieleeni sen että ei taida olla enää kauaa odotusta jäljellä..  (laskennallisesti viikko).

2013-05-19 18.14.51

siinä se on, jäätävän kokoinen vatsa

siinä se on, jäätävän kokoinen vatsa

2013-05-19 18.24.21 2013-05-19 18.31.07

 

3 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:

    Vau!!! Teillä on jo kesä siellä etelässä.. Täällä Oulun korkeudella ollaan vasta hiirenkorvalla:D

  2. T_ kirjoitti:

    Kiva, ku joku muuki kantaa lenkillä avainta samalla tavalla ku mä. 🙂

  3. Merja kirjoitti:

    Oi, mikä maha! Tsemppiä loppuodotukseen ja itse ”ponnistukseen” ! Ihanaa, kun tulee kesävauva ja saa toista heti pitää ulkona…
    Hienostihan sie olet jaksanut liikkua koko raskauden, tunneista nyt viis! 🙂 Ihanaa alkanutta kesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.