Hae
My Project Is Me

Laihduttajan uhmaikä

Moi,

En ole ihan varma miten tämän tekstinpätkäni oikeasti aloittaisin. Ehkä voisin pyytää ensimmäisenä anteeksi, pyytää anteeksi sitä että olen tämän projektini kanssa tuottanut pettymyksen niin monelle ja kaikista eniten minulle itselleni. Kuten olen monta kertaa sanonut, on tämä kroppaprojekti minulle jonkinasteinen harrastus ja aina on jotain pientä meneillään siihen liittyen. Nyt, jo pidemmän aikaa se on olllt painonpudotus siinä kuitenkaan mitenkään erityisen hyvin onnistumatta. Kiloja ja senttejä on kuitenkin kadonnut tänä aikana eli mistään varsinaisesta epäonnnistumisesta ei suinkaan ole kyse mutta en kutsuisi tätä myöskään onnistumiseksi.

Ihan viimeaikoina minua on oikeastaan ärsyttänyt koko homma melkoisen paljon. Tai oikeastaan minua on ärsyttänyt oma saamattomuuteni. Se että minusta tuntuu ettei minulla ole minkäänlaista selkärankaa mitä tähän projektiin tulee; Se että tiedän, mutten toimi. Pahimmillaan ärtymys on johtanut minulla toisinaan siihen pisteeseen etten halua nähdä tai lukea mitään painonpudotukseen ja/tai kiinteytymisee liittyvää. Tähän pisteeseen ei olla vielä tultu, eikä toivottavasti tullakaan ja sen vuoksi minun on saatava purkaa nämä negatiiviset tuntemukseni jonnekin.

Onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?

Onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?

Kuten sanottu, ei tämä projekti ole suinkaan ensimmäiseni. Päiväkirjoja löytyy jo hyvän matkaa taaksepäin ja suurimmassa osassa niitä tarina on hyvin samankaltainen kuin nyt. Pudotan painoani mutta juuri mitään ei tapahdu. Pahimmillaan paino jopa nousee vaikka koko ajan olen dieetillä, jos joku sattuisi kysymään. Uusia ja viimeisiä alkuja on nkynyt historiassa enemmän kuin laki sallii. On ollut paljon puhetta mutta vähän tekoja. ja vaikka tekoja olisi ollutkin niin on ollut paljon ärtymystä, kiukkua ja murheita.

IMG_2724 IMG_2725 IMG_2727 IMG_2729

Vuosien varrelle on kuitenkin mahtunut myös kaksi suurta onnistumista, joista toinen on varmasti monelle teistä tuttu; Tämä tarina löytyy täältä blogista. Kun esikoisen syntymän jälkeen aloin karistamaan kilojani niin tarina eteni eeppisesti. Alkukangertelujen jälkeen paino laski käytännössä koko puolen vuoden ajan, viikko toisensa jälkeen vaikka mukaan mahtui myös herkkuhetkiä (ja jopa mässäilyhetkiä). Paino putosi kuin itsestään, kuten asiaa taisin jossain vaiheessa tiivistääkin.

takaa3

Se mitä moni ei sensijaan tiedä niin ennen ensimmäsitä raskauttani olin tehnyt saman projektin. Painoni oli ”kuin itsestään” pudonnut useita kiloja ilman mitään järjetöntä ruuan tarkkailua tai kikkailua. Toki, molemmissa tapauksissa liikkumisella ja sopivalla ruokavaliolla, on ollut merkittävä rooli onnistumisen suhteen mutta se erottava tekijä epäonnistumisen ja onnistumisen välillä on ollut tietyntyyppinen rentous. Kun ”paino putoaa itsekseen” tarkoittaa se minun korviini että ei ole tarvinnut kärvistellä, hommaa on tehty hyvällä tuulella sellaisin menetelmin jotka ovat tuntuneet itsestä hyvältä. Enkä siis sano että aina olisi ollut kivaa mutta sen kärsimyksenkin keskellä on löydetty hommasta jotain positiivista (viitaten vaikka ensimmäisiin juoksukertoihin, jotka olivat oikeasti kamalia mutta se tunne lenkin jälkeen oli sanoinkuvaamaton!).

Juuri nyt, minusta siis tuntuu että olen pettänyt itseni. Tässä ajassa olisi kilojen pitänyt kadota jo moneen otteeseen vaan näinhän ei ole. Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole löytänyt sitä mystistä voimaa, joka minut siivittäisi kohti unelmiani. Sillä mystisellä voimalla on myös nimi, tai monta nimeä; tahdonvoima, halu, hyvä mieli, rento ote sekä innostus. Se ei ole niuhottamista, stressiä, salaattigrammojen laskemista tai ärtymystä. Koko laihdutusprojektia voisi minusta melko hyvin verrata liikuntaan; Jos se antaa sinulle enrgiaa teet asioita oikein mutta jos se uuvuttaa entisestään teet jotain väärin.

Minähän vannoin että kun en kerta voi liikkua niin kiinnitän tarkemmin huomiota ruokavalioon- vaan toisin kävi. Olen ennenkin todennut että minun on jostain syystä huomattavasti helpompi pysyä ruodussa tiettyjen rutiinien lomassa ja näihin rutiineihin minulla kuuluu liikunta. Varsinkin kuluva viikko on ollut kuin henkilökohtainen protesti koko laihdutusprojektia kohtaan ja todellinen häviäjä siinä kaikessa olen ollut ihan vain minä itse.  Ongelman myöntäminen on kuitenkin ensimmäinen askel kohti parantumista joten kiitos kun jaksoitte lukea näinkin pitkälle.

01f062b24f91ec5fdd11d1e72dbda1d4f464a037b2

Pettynyt olin myös tämänpäiväiseen lumisateeseen.

 

33 kommenttia

  1. Eikku kirjoitti:

    Harmi, että olet niin pettynyt itseesi. Välillä mietin, voiko tämä projektin julkisuuskin asettaa sinulle liikaa paineita. Edellisellä kerralla se ehkä oli yksi iso osa onnistumisessa, mutta entä nyt? Ja välillä mietin myös sitä (en pelkästään sinun blogia lukiessa), mistä Voimariinikin taannoin kirjoitteli: monesti hyvässä kunnossa olevat eivät ole kovin tyytyväisiä itseensä, vaan koko ajan vähän tyytymättömiä. Että kun tästä mennään vuosia eteenpäin, niin katsoo niitä tämän hetkisiä kuvia ja miettii, että ”mitä ihmettä oikein märehdin tuolloin, olin terve, hyvässä kondiksessa ja hyväkroppainen”.

    En tiedä onko tämä neuvo tai mikään, mutta sinuna laittaisin ehkä reilusti pään telakalle koko laihdutusurakasta ja kävisin vain jonkin aikaa salilla treenaamassa sen enempää kiloja tai senttejä tuijottelematta. Ja jatkaisin sitten tarkempaa projektia, kun siihen on taas jonkinlainen ”nälkä”. Eihän sekään kai pidemmän päälle hyväksi ole, että on jollain -pienelläkin- tapaa itseensä tyytymätön koko ajan?

    Toivottavasti tämä ei kuulosta moittivalta, koska en tarkoita sitä niin. Itsehän viime vuonna kiristelin ja rasvat tippuivat jopa alle sen, mitä olin ajatellut. Ja silti olin koko ajan vähän tyytymätön johonkin kohtaan vartalossani. Tuli sellainen olo syksyn aikana, että haluan saada tästä koko elämän kestävän harrastuksen, voimaa ja hyvää oloa, eikä niin, että koko ajan haikailen jonkun sellaisen perään, jota minulla jo oikeastaan on.

    • jennie kirjoitti:

      Ei hätää, en ottanut paasauksena vaan nimenomaan ohjaavana ja kantaaottavana. Kiitos siis tästä.

  2. Ansku kirjoitti:

    Olen lukenut jo pitkään blogiasi päivittäin. Kiitos hyvistä päivityksistä, joita olet jaksanut tänne lähes päivittäin laittaa. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja lähellä omaa elämääni. Olen normaalipainoinen, kuntoilen lähes päivittäin ja pyrin kuitenkin kuluttamaan enemmän kuin syön. Olen huomannut tämän kaavan haasteellisuuden, kuten sinäkin. Olen itse päättänyt antaa itselleni mahdollisuuden ottaa hetken aikaa vähän rennommin. Jos jatkuvasti kuntoilee ja syö vähemmän kuin kuluttaa, hormonit ja koko elimistö käy ylikierroksilla. Tulee helpommin mielitekoja, repsahduksia -> stressi, ärtyneisyys ja huono omatunto. Miksi yrität laihduttaa, kun olet jo muutenkin hyvässä kunnossa? Vaadit itseltäsi todella paljon, ehkä liikaakin. Ehkä sinunkin olisi hetken aikaa hyvä vain pyrkiä pitämään painosi, eikä asettaa itsellesi tavoitteeksi painon pudottamista. Anna itsellesi kiitosta tähänastisista saavutuksistasi ja rentoudu. Hetken tauon jälkeen on hyvä palata taas uudella innolla projektin kimppuun, mikäli koet sen tarpeelliseksi. 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos itsellesi kun käyt lukemassa ja erityisesti juuri nyt myöskiitokset tsemppikommentista! Tuo ”loma” koko projektista on varmaan se mitä tarvitaan (tai ainakin tavoitteiden nollaamista hetkellisesti). Kiitos ajatuksia herättävästä kokemuksestasi.

  3. -E- kirjoitti:

    Minä laihduin pari vuotta sitten lähes itsestään (seurasin kyllä hieman mitä söin, mutta se ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia). Olin silloin keväällä 2012 koko aikuisikäni pienimmässä koossa. Olo oli kaikin puolin hyvä ja liikuin itseasiassa ilman tarkkaa treeniohjelmaa salilla ja välillä jotain muuta. Sen jälkeen olen yritätnyt ruveta kasvattamaan lihasmassaa ja viime keväänä paneuduin oikein asiaan PT:n kanssa. Hän lisäsi heti syömisiäni ja että plus kaloreiden kautta saan myös lihaksia. Omaan tuntumaan kaikki plus kalorit kertyivät kuitenkin rasvana, olo oli turvonnut ja tukala. PT sanoi, että näin kuuluikin että kyllä se silloin tarttuu lihaksiinkin kun treenaa ja jonkun verran tulosta näkyikin. Viime syksynä alkoi tuntua siltä, että homma on liian totista. Ajattelen vain koko ajan treenaamista ja syömistä. Rupesi stressaamaan, jos en kerennyt salille tiettyä määrää viikossa kun olisi pitänyt laadittua ohjelmaa noudattaa. Aikaisemmin liikkuminen oli aina tapahtunut luonnostaan ja siinä ohella olin sitten ollut hyvässä kunnossa. Nyt hommasta tuli liian tavoitteellista joten vihelsin pelin poikki ja totesin PT:lle että täytyy koota omaa päätä ja jotenkin löytää se rentous takaisin. Syksyn pimetä veroittivat oman osansa. Siitä keväästä 2012 painoa tuli enimmillään 6kg takaisin. Nyt syksystä on karistettu 3kg pois, mutta tiukassa tuntuu olevan. Palaaminen siihen entiseen huolettomaan keveään ei vain tunnu onnistuvan. Kuvittelin että kun lopetan plus kaloreiden syömisen ja joulun jälkeen myös vähän skarppaan herkkujen suhteen niin sieltä se putoaa, mutta eipäs ole pudonnutkaan. Siinä se junnaa aika tiukasti 60,3-60,6kg välillä vaikka mitä tekisin. Äsryttää!! Ne kuuluisat pari viimeistä kiloa ovat todella tiukassa. Ihan sinne pienimpiin lukemiin en haikailekkaan, mutta se -2kg olis kiva. Tuntuu, että vaakalukema ei sitten millään ilveellä painu takaisin alle 60kg. Yksinkertaistin saliohjelmaani ja yritin palata hieman simppelimpään menoon, ja se sysäsikin painoa -1kg alaspäin, mutta tähän on jääty. Olen kyllä alkanut uskoa että kylmään aikaan elimistö pitää tiukasti kiinni rasvavarannoista 😀 Jos se tästä kevään mittaan lähtisi sujumaan. Ainakin mieli on huimasti korkeammalla kevät keleissä, joita täällä pohjoisemmassakin on viime viikkoina jo ollut 🙂

    • -E- kirjoitti:

      Suosittelen katsomaan tätä artikkelia ja erityisesti lopussa olevaa kohtaa ”Pohtimisen paikkoja jokaiselle treenaajalle” http://www.fitlandia.fi/naisten-voimaharjoittelu-2/

      Luin tämän itse syksyllä kun homma alkoi maistua liian pakko mielteiseltä. Erityisesti kohdat 3 ja 5 kolahtivat. ”Vältä pakkomielteistä suhtautumista harjoitteluun.” ”Tee systemaattisesti oikeita asioita, maltillisella määrällä. Pysyt ehjänä, et ylikuormitu, motivoidut valtavasti nopeasta kehittymisestä. Vähennän treenimäärää 90 % tavoitteellisesti treenaavista ihmisistä, jotka tulevat asiakkaakseni”

    • jennie kirjoitti:

      Niin, eihän sitä todellisuudessa varmaan vahingossa laihdu kukaan mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat. vaatii varmasti paljon rohkeutta viheltää peli PT:n kanssa poikki, todeta itselleen että minusta ei juuri nyt ole tähän. Kiitos myös sinulle näistä ajatuksista ja lohdusta, jonka tarinallasi toit.

  4. Nimetön kirjoitti:

    Hei, Ihana blogi! Olen jo pidemmän aikaa seurannut blogiasi, sillä aihe on lähellä myös itseäni. Opiskelen tällä hetkellä vielä Skotlannissa, joten kysyisinkin sinulta, kun olet myös täällä ollut, että millä ”korvaat” esimerkiksi maitorahkan, jos täällä oleskelet hieman pidempään? Täällä kun sen löytäminen varsinkaan pienemmistä kaupoista ei ole niin helppoa. Paikalliset myös ehkä syövät vähän enemmän hiilihydraattipainoisesti, joten olisin kiinnostunut, että mitä itse syöt Skotlannissa ollessasi? Itselläni kun on ainakin kova ikävä erilaisia vähäkalorisia mehukeittoja 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Heeeei, hienoa 🙂 Minä itseasiassa söin/syön aika usein rasvatonta kreikkalaista jogurttia. Syy tähän on siinä että jos rahkaa sattuukin löytymään niin se on melko hinnakasta ja ihan liian tönkköä. Viimekerralla tein musitaakseni jonkinlaista ravintoarvovertailuakin noiden kahden välillä eikä se maustamaton, rasvaton ja sokeroimaton kreikkalainen versio yhtään pahasti jäänyt jälkeen.. Päälle olen laittanut marjoja sillä maku on kuitenkin paljon pehmeämpi kuin meikäläisessä rahkassa olisi.

      ps. varmuudeksi vielä vinkkaan että se rahka löytyy juustohyllyltä (jos on löytyäkseen. isommassakaan Tescossa niitä ei kovin montaa nimittäin ollut..)

  5. Nimetön kirjoitti:

    Hei, aluksi pitää sanoa, että ihana blogi! Olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa, sillä pohdin aika pitkälle samoja asioita. Opiskelen tällä hetkellä vielä Skotlannissa ja kysyisinkin sinulta, että silloin kun täällä vierailet tai hieman pidemmän aikaa olet, niin mitä syöt ja millä ”korvaat” maitorahkan, sitä kun ei ainakaan ihan pienimmistä kaupoista löydy. Paikalliset näyttävät syömän vähän enemmän hiilihydraattipainoisesti. Minulla on ainakin kova ikävä erilaisia vähäkalorisia mehukeittoja 🙂

  6. Pilvi kirjoitti:

    Tämä juuri on blogisi parasta antia, rehellistä fiilistelyä. Minä en vakiolukijana ainakaan ole pettynyt sinuun, enkä ihan ymmärrä miksi sinäkään olet. Sinullahan on useita upeita saavutuksia ja uudet hiuksesi ovat hienommat kuin koskaan. Ota järki käteen ja tunnusta tosiasiat- pettymykseen ei ole syytä. Kärsivällisyyttä<3

    • jennie kirjoitti:

      jokainen laihduttaja varmaan näitä’ tuntemuksia käy läpi ja on sitten eriasia kuka niistä kirjoittaa julkisesti ja kuka ei 🙂 Kiitos siis sinulle piristävästä kommentista!

  7. -J- kirjoitti:

    Ikävä kuulla, että olet pettynyt, mutta lukijana asian näkee aivan toisin:

    * Lohdullinen inhimillisyys. Aasiat eivät mene putkeen ruudun tälläkään puolella, ja se on todellisuus suurimmalle osalle laihduttajista.
    * Hyvä esimerkki sitkeydestä ja pitkäjänteisyydestä, koska et ole monen muun tavoin heittänyt kirvestä kaivoon vaan jatkanut kohti tavoitetta.
    * Rehellisyys ja kyky tutkiskella omaa tilannettaan

    Mielestäni sinulla on (pettymyksen hetkelläkin) kasassa kaikki avaimet menestykseen, joten saavutat sen vielä varmasti. Huonoina päivinä voisit lohduttautua sillä kaikella mitä olet pystynyt blogisi kautta antamaan. Onnistumalla, epäonnistumalla, olemalla tyytyväinen, olemalla pettynyt. Se kaikki on paljon tärkeämpää kuin vaa’an lukemat, joten älä ihmeessä tunne pettäneesi lukijoita 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Mitä suurimmat kiitokseni sinulle varsinkin seuraavasta: ”Mielestäni sinulla on (pettymyksen hetkelläkin) kasassa kaikki avaimet menestykseen” — Tämä on itseasiassa ihan totta. Minä liikun, koska pidän siitä, minä syön koska pidän siitä (joskin toisinaan vähän liikaa) 😉 On myös lohdullista kuulla että te, siellä toisella puolella ette näe tätä saamattomuuttani teidän pettämisenä.

  8. Titu kirjoitti:

    Välillä tuntuu että olet liian ankara itsellesi. Olet erittäin hyvännäköinen eikä uskoisi että olet kahden lapsen äiti, ja toisesta lapsesta on niin lyhyt aika! Ota vähän rennommin 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Ja välillä varmaan olenkin (niin hyvässä kuin pahassa). ps. Nyt minä lähden laivalle ja aion ottaa rennommin! 😀 😀

  9. Liisa kirjoitti:

    Hei!
    Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa
    ja oot ehdottomasti suosikkiblogistini 🙂
    Turha sinun olla itseesi pettynyt, olet upeassa kunnossa! Pienten lasten kanssa arki on monesti haastavaa ja varsinkin painonpudotus. Ehkä välillä on hyvä keskittyä nauttimaan liikunnasta ja olemalla itseesi tyytyväinen, painokin putoaa 🙂
    Oot upea!

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos, kommennttisi on upea 🙂 Patrik Borg on oikeassa kun ohjeistaa ihmisö rentoon painonhallintaan 😉

  10. Asta kirjoitti:

    Samoja fiiliksiä on ollut täälläkin. Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että silloin, kun paino putosi helposti, suhteeni ruokaan ei ollut tunnepitoinen. Söin, kun oli ruoka-aika, ja jos välillä oli nälkä, ajattelin vain, että kohta se ruoka-aika tulee taas uudestaan. Enkä laskenut kaloreita, vaan pikemminkin lautasmallia. Käytössä oli siis terve maalaisjärki.
    Minulla vaikeudet alkavat siis silloin, kun asiaa miettii liikaa. Kyllä elämässä pitää olla muutakin.:) Mutta vaikka asian olen jo onnistunut näin järkeilemään, rentouden opetteleminen on vielä kesken…

    • jennie kirjoitti:

      Olet varmasti enemmän kuin oikeassa ja vaikka minä(kään) en muka ole asettanut itselleni minkäänlaisia paineita niin todellisuus taitaa olla jotain toista.

  11. Linda kirjoitti:

    Aikaisemmat kommentoijat puhuvat täyttä asiaa, tulee hyvä mieli itsellekin 🙂
    Minähän painin samanlaisen ”viimeisten kilojen pudotusprojektin” kanssa, tosin jos näyttäisin samalta kuin sinä jo nyt, olisin enemmän kuin tyytyväinen (helppo tietysti sanoa…). Liikun paljon, syön vähemmän kuin kulutan, syön tosi terveellisesti – kunnes repsahdan syömään ämpärikaupalla leipää, karkkia ja suklaata, ja kaikki vaivalla kulutetut rasvagrammat palaavat takaisin.

    Anskun neuvo vaikuttaa hyvältä: ”Olen itse päättänyt antaa itselleni mahdollisuuden ottaa hetken aikaa vähän rennommin. Jos jatkuvasti kuntoilee ja syö vähemmän kuin kuluttaa, hormonit ja koko elimistö käy ylikierroksilla.”

    Tsemppiä sinulle, muista arvostaa ja rakastaa kroppaasi – se on kuitenkin saanut aikaan kaksi lasta, on terve ja toimiva ja tehokas 🙂 Niillä parilla rasvakilolla ei ole loppupeleissä mitään merkitystä, etkä ole huonompi tai parempi ihminen/kuntoilija/äiti/puoliso/bloggari vaikka saisit ne pudotettua!

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos Linda, jälleen kerran! Olet kyllä oikea aarre kun puhutaan ymmärtä’jästä ja vertaistuesta.

  12. sonja kirjoitti:

    Hei!
    Tuli vaan mieleen, etta oletko kokeillut omenaviinietikkaa mahasi turvotukseen? Itsella oli aivan samat ongelmat ja olen huomannut omenaviinietikan auttavan, aamun/illoin ruokalusikallinen lasilliseen veteen sekotettuna. Saattaa kuullostaa
    ihmeelliselta, mutta netista loytaa lisaa tietoa!

    • jennie kirjoitti:

      Nytkun mainitsit niin tästähän olikin puhetta myös Superfoodiltamassa, jonka tuoksinassa painelin moisen putelin ostamaan. Kiitos muistutuksesta, tuollahan se on kaapissa odottamassa säännölistä käyttöä 🙂

  13. Roosa kirjoitti:

    Ikävä kuulla, että fiilikset on tällä hetkellä tuollaiset. Mutta jos yhtään piristää, niin lukijan näkökulmasta et vaikuta epäonnistujalta ollenkaan! 🙂 Kilothan kuitenkin ovat tippuneet projektisi alusta, ja sitähän sanotaan että mitä hitaammin, sen pysyvämpää se on? Itse uskon ehdottomasti hitaaseen laihdutukseen (tai rasvan pudottamiseen, miksi sitä nyt kutsuukin). Ihan kun tuttavapiiriä ympärillään katsoo, niin ei voi välttyä huomaamasta että ne jotka on hitaasti pudottaneet painoaan, on myös onnistuneet pitämään painon poissa! Ja puolestaan on niitä superlaihduttajia, jotka tiputtivat 20kg kolmessa kuukaudessa. No, heille on kaikille tullut kilot korkojen kera takaisin. En siis sinuna olisi huolissaan, varsinkin kun olet jo hyvässä kunnossa. Jälkeenpäin kun katsoo projektia niin se tuntuu menneen yhdessä hujauksessa, sillon kun rämpii siellä keskellä niin ei vaan näe metsää puilta. 🙂

  14. Mirkku kirjoitti:

    Täällä on samankaltaiset fiilikset.Toinen lapseni on tosin sinun omaasi vielä hieman pienempi. Nyt alkaa vain olla niin uupunut olo, olen niin väsynyt tähän jatkuvaan painonpudotukseen/hallintaan ja koko ajatteluun, mikä on johtanut yhä useampiin repsahduksiin. Olen miettinyt, että syynä voi olla myös tämä uusi elämä, nyt lapsia onkin kaksi, jotka ovat maailman tärkeimmät asiat elämässä ja kyllä se elämä vaan erilaista kahden kanssa. Eli tämä elämäntilanne ei vain nyt sovi minulle tällaiseen laihdutushommaan. vaikka kuinka haluaisinkin treenata ja treenata, mutta olenhan minä saanut treenata jo niin paljon! Antaisi olla hetken vaan ja lopettaisi miettimisen. Näin minun pt:ni sanoi, että nyt hetkeksi vain stressaamiset pois ja antaa asioiden menn- omalla painollaan. Ja tuntuu nyt jo tovin jölkeen, että ihan hyvin on mennyt kun on yrittänyt olla välittämättä vähemmän. On kyllä pakko sanoa, että sinä olet saavuttanut unelmien kropan jo nyt! Etkö vain näe sitä? Moni antaisi kropastasi vaikka mitä. Mielestäni sinun ei tulisi saada kiloja yhtään alas, alat olla jo aika tikku minun silmääni. Kiitos kuitenkin, että jaat tunteesi näin rehelliesti, koska täällä on ainakin kohtalotoveri!

    • jennie kirjoitti:

      Kiitokset Mirkku, uskon että tieät todellakin tasantarkkaan mistä minä puhun. En itse haluaisi vetää ”äitiys-korttia” esiin mutta on varmasti tosiasioiden edessä tunnustettava että kyllä se vain vaatii omat voimansa ja aikansa. Minä en kuitenkaan luovuta, en vielä. Muutan vain suhtautumistani ja lähestymistapaani ja etsin sen parhaan mahdollisen tavan olla.

  15. Emmi kirjoitti:

    Kirjoittelin tuonne aikaisempaan postaukseesi omista kokemuksistani, mitä tulee kalorien tarkkailuun ja ruokaan ylipäänsä. Itse tosiaan olen saanut kroppaani omaa silmää miellyttävämmäksi nimenomaan rennommalla asenteella, KALORIEN NOSTOLLA ja liikunnan VÄHENTÄMISELLÄ. Nuo kolme sanaa isompana, koska on edelleen vaikea uskoa, että kroppani kiinteytyy lähes päinvastaisella tyylillä aikaisempaan verrattuna! Mutta näin tosiaan on. Aikaa meni parisen kuukautta ennen kuin kroppa oppi hyödyntämään hiilarit ja siksi paino nousi. Nyt se on taas laskusuunnassa. Lautasmalli toimii täälläkin eikä mielitekoja juurikaan ole kun syön riittävästi muuten. Tsemppiä ja nyt pientä löysäämistä tohon hommaan, kokeile esim yhtä herkkupäivää viikossa tai ”cheatmealia”. Oletko kokeillut josko sellaisen avulla olisi helpompi pysyä kaidalla polulla muuten?

    • jennie kirjoitti:

      Kävin nyt viiveellä kommentoimassakin tuohon vastaukseesi 🙂 Mutta tätähän monet tahot tällä hetkellä suosivat ohjetta ”vähemmän on enemmän” kaikessa. Treenaat vähän vähemmän, jaksat paremmin jokaiset treenit ja sitä rataa. Mitä tuohon herkkusuhtautumiseen tulee niin olen miettinyt jonkinverran sitä että kumpi mahtaisikaan toimia paremmin – herkku päivässä vai herkkupäivä. Molempia olen kokeillut ja kummassakin on omat hyvät puolensa. Viimeksi asia oli itseasiassa mielenpäällä tänään.. Luulen että lasten kannalta kallistun tähän herkkupäivään ja pidän huolen että sellainen myös on!

  16. Sanna Latvala kirjoitti:

    Kiitos kun jaoit fiiliksesi tänne! Nyt myös minä uskalsin tehdä niin: pudotus.blogspot.fi/2014/03/laihdutus-yliannostus.html
    Täällä siis painitaan samojen asioiden äärellä ja tuntuu, että tällä hetkellä kaikki laihdutus/fitness jutut tulee korvista ulos!
    Toivotaan että meillä molemmilla olo helpottuu! Tsemppiä! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      kävinkin sinun ajatuksiasi lukemassa ja tosiaan tutulta kuulostaa. Neuvoa en sen enempää oysty tässä vaiheessa sanomaan kui että keskitytään niihin postiivisiin asioihin, jotka tekevät iloisiksi – joka päivä. Sinä olet tehnyt niiiiin mielettömän matkan jo nyt että pieni lepotauko on enemmän kuin ansaittu. Motivaatiota kun ei pysty pakottamaan niin täytyy vain odotella sen uudelleen syttymistä ja siihenasti pitää hyvä huoli jo saavutetusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.