Hae
My Project Is Me

Ajatuksia perjantailta

Moi,

Ihan alkuun varoituksen sana tekstistä, jonka johdosta joku saattaa ajatella että olen maailmankaikkeuden kauhein ja inhottavin ihminen. Tämän tekstin tarkoitus ei todellakaan ole olla ilkeä tai epäkunnioittava vaan enneminkin ajtuksia herättävä. Silläkin riskillä että tulen väärinymmärretyksi niin kirjaan ylös mitä ajatuksia lihavuudesta.

En itse ole koskaan ollut sairaalloisesti lihava vaan ainoastaan tukeva tai korkeintaan hieman pyöreä. Olen tosiaan ollut aina ”dieetillä” vaikken sitä todellisuudessa olisikaan ollut, jotenkinhan nyky-yhteiskunnassa on vain tapana sanoa että yrittää hieman tarkkailla syömisiään vaikkei näin todellisuudessa edes tekisi. Sellaiset ajatukset kuin ”Eihän yksi mitään haittaa” tai ”No, vielä tänään mutta huomenna sitten”, olivat aikanaan oma turmioni ja ihan huomaamatta paino kohosi reilusti yli 60-kilon – ja minähän tarkkailin koko ajan syömisiäni (tai näin ainakin uskottelin itselle). Ja selvennyksenä kaikille, nyt puhutaan vuodesta 2009 eikä suinkaan tämän projektin alkupäivistä.

Tilanne tosiaan toistui raskauden aikana ja ihan yhtälailla silloin, kuin tuolloin vuonna 2009, oloni oli ikävä ja vetämätön. Kun ruokavalio koostui valkoisista viljoista, herkuista sekä toki myös kasvi- ja eläinkunnan tuotteista, ei olossa tosiaan ollut kehumista. Muistin tämän tunteen tänään kun kuljin erään pikaruokaravintolan ohi ja katsoin ravintolan asiakaskuntaa; Nuoria, epäterveelliset elämäntavat omaksuneita ihmisiä, joista moni oli valitettavasti selkeästi ylipainoinen.

kuva: täältä

Ymmärrän toki että ylipainoon voivat vaikuttaa perintötekijät ja taustalla voi olla paljon muutakin kuin vain roskaruoka, mutta ei upporasvapaistetun ruoan syömisestä ainkaan hyötyä uskoisi olevan. Ja koska haluan tosiaan välttää väärinymmärrykset niin kyllä minäkin silloin tällöin nautin kaloripommeista, enkä missään nimessä kannata totaalikieltäytymistä tällaisista tilaisuuksista. Se on vain niin surullista katsottavaa kun yhä nuoremmat ja nuoremmat terveet ihmiset omaa ajattelemattomuuttaan kaivavat itselleen kuoppaa. Usein se on se pieni päivittäinen pahe, joka pitkällä tähtäimellä aiheuttaa liikalihavuutta ja siitä seuraavia fyysisiä ja ehkä myös psyykkisiä vaivoja.

Onko kyseessä tiedon puute? Vai mahdollisesti välinpitämättömyys? Vai nuo itsellenikin tutut ajatukset että eihän yksi mitään haittaa ja huomenna voi sitten aloittaa uuden elämän?  Oli syy mikä tahansa niin  haluaisin herättää vastakysymyksen että mitä henkilö hyötyy tästä kyseisestä tapahtumasta. Jos tapahtumalla tyydytetään nälkä niin voisiko sen tehdä terveellismmin? Jos kyseessä on sosiaalinen tapahtuma niin voisiko miettiä jotain muuta kuin mässäileminen, varsinkin jos tapahtuma ei ole millään lailla erikoislaatuinen? Aina on olemassa vaihtoehto ja meillä jokaisella on siihen myös oikeus.

Jos ajattelen itseäni niin minä ehdottomasti valitsen mieluummin nykyminän ajoittaisne herkkukieltäytymisineen ja kommervenkkeineen kuin entisen itseni. Se energia, voima ja tunne, jonka terveellisistä elintavoista saa on paljon, paljon, suurempi kuin mitä mikään herkkumäärä maailmassa voi tuoda. Älä siis unohda kysyä itseltäsi, mitä sinä haluat?

kuva: täältä

 

22 kommenttia

  1. milli kirjoitti:

    Juuri näin. Moni vielä uskottelee itselleen, että on oma olo on parempi lihavana, ettei tahtoisi edes olla normaalipainoinen. Ja sitten kuitenkin vedetään pahaan oloon asti herkkuja. Itsekin on joutunut käymään jonkun sortin taisteluja esimerkiks kavereiden kanssa (mulla on pari ylipainoista ystävää) että miks en tahdo syödä samaa ruokaa kuin he syövät. Ja miten onkaan niin vaikea jonkun ihmisen uskoa, että oikeesti ihminen ei voi syödä joka päivä tai edes joka kuukausi ranskalaisia voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Yleensä se koetaan jopa henkilökohtaisena loukkauksena jos kieltäytyy herkuista. Ja sit ihmetellään, että miten mä pysyn normaalipainossa ja jaksan juosta monen tunnin lenkkejä :DJa se aihe, mitä en jaksa edes alkaa miettiä, on lasten ylipaino. Se on jotain niin järkyttävää, että huhhuh.

    • jennie kirjoitti:

      Niinpä, Näin äitinä olen itse kiinnostunut koko ajan enemmän siitä millaisen esikuvan annan lapselleni ja todellakin käy sääliksi heitä, joiden vanhemmat eivät näin tee. Vaikka poikkeuksia toki on, niin yleensä liikalihavan lapsen vanhemmat ovat itsekin ylipainoisia. Juttelin kerran erään ystäväni kanssa joka aikoinaan työskenteli McDonaldsissa että joka viikonloppu eräs lapsiperhe kävi syömässä – siis joka viikonloppu! Itse muistan että lapsuudessa joskus harvoin (siis muutaman kerran vuodessa) käytiin mäkkärissä. Nämä pitkälle juurtuneet opitut tavat eivät sitten hevillä lähdekään jos joskus sattuu omasta terveydestään kiinnostumaan.

  2. Anonymous kirjoitti:

    Minua raivostuttaa se ettei lihavan ulkomuotoa sovi kommentoida, mutta annas olla jos olet hoikka ja hyvässä fyysisessä kunnossa! Sillon on lupa haukkua ”pakkasen raiskaamaksi pulkannaruksi” ja muuksi. Ja tällä halventavalla nimityksellä minua kutsuvat ystäväni, enkä ole mikään hirvittävän laiha, painan 57kiloa ja olen 168 pitkä, siis täysin normaalin mitoissa. Myöntää täytyy että olen hyvät geenit saanut lihomattomuuden suhteen, en helposti liho vaikka välillä herkuttelisinkin. Nyt olen kuitenkin innostunut käymään salilla ja kasvattamaan lihasta, jotenkin tämä on kova pala ystävilleni koska heidän milestään ólen jo lostavassa kunnossa! Hoikka ei ilmeisesti saa elää terveellisesti?

    • jennie kirjoitti:

      Meinasin ensin laittaa tämänkin puolen tekstiin mutta jätin sitten kuitenkin pois. On ihan totta että lihavuus koetaan jokaisen yksityisasiaksi mutta laihuus vastaavasti taas kuuluu kaikille, ehkä hieman kärjistettynä. Ihan yhtälailla ääritapauksia molemmat.Mitä terveellisyyteen tulee niin nämä kaikki ovat niistä kuuluisista omista valinnoista kiinni. Kellään meistä ei ole treenattua vartaloa ihan itsekseen vaan kyllä sen eteen on aina täytynyt tehdä joku oikea valinta. Ja tosiaan tuohon viimeisimpääsi siitä että hoikan ihmisen terveelliset elintavat koetaan usein ärsyttäväksi, olen törmännyt itsekin. Siinä vaiheessa olisi kuitenkin hyvä muistuttaa että se että syö terveellisesti on syy hoikkaan ulkomuotoon lihavuuden sijaan. Jälleen kerran, kyse on valinnoista.

    • S kirjoitti:

      Varmasti onkin ärsyttävää, mutta mutta…Kumpi kuulostaa pahemmalta: ”Kauhee miten laiha sä olet” vai ”Kauhee miten läski sä olet”? Uskon ettei laihaksi ”haukkumista” koeta (siis ainakaan sanojan mielestä) samalla tavalla kuin jos sanotaan lihavuudesta. Ehkä se on (yksi) syy minkä takia laihuudesta on helpompi sanoa.

    • jennie kirjoitti:

      Näinhän se varmasti meneekin, enkä siis itse ole asiasta koskaan pahastunutkaan. On kuitenkin hyvä muistaa että laihuus (ja nimenomaan laihuus, ei hoikkuus) voi yhtälailla olla sairaudesta ja mahdollisesta huonosta itsetunnosta johtuvaa kuin lihavuuskin. Tässä tapauksessa vaikka sanoja kaikella rakkaudella asian sanookin niin lopputulos on loukkaava ja saattaa lastistaa itsetuntoa entisestään. En usko että tarkoititkaan tekstilläsi sairaalloisen alipainoista tai sairaallisen ylipainoista mutta tämäkin tosiasia on hyvä muistaa eikä kumpikaan ääripää ole toistaan parempi tai pahempi.

  3. Anonymous kirjoitti:

    Musta tuntuu, että jengi on ihan oikeasti _koukussa_ roskaruokaan, valkoisiin jauhoihin, makeutusaineisiin, lisäaineisiin ja sokeriin. Ruuan addiktiivisuudesta puhutaan mielestäni turhan vähän, vaikka asiaa on tutkittu jonkin verran. Tutkimuksien (sori, mulla ei tähän hätään oo linkkiä tarjota) mukaanhan esim. sokerikoukku voi olla verrannollinen vahvoihin huumeisiin. Just eilen oli Bassoradiossa Madventuresin äijät puhumassa ruokailusta; totesivat mm. että länsimaissa on saavutettu aivan uusi ilmiö: ylipainoiset mutta aliravitut ihmiset. Lisäksi vaikuttais siltä, että monet suomalaiset(ja varmasti muutkin) on melko haluttomia valmistamaan ruokaa. Ruuasta puhutaan ”polttoaineena”, eikä sillä taida monelle olla sellaista arvoa kuin itse soisin olevan. Ruokailu ei ole enää sosiaalinen, rauhallinen ja nautinnollinen tilanne vaan jotain, mikä on hoidettava nopeesti pois alta ku on NIIN HIRVEE NÄLKÄ. On muka paljon helpompi käydä hotkimassa Hesen juustohampurilaisateria kuin varata aikaa kaupassa käynnille ja itse kokkaukselle. Mä en ymmärrä miks just safkaamisen pitää olla aina se juttu mistä aikaa nipistetään, kun kuitenkin sit voi makoilla telkan äärellä tuntikausia.. Tästä asiasta riittäis kelailtavaa vaikka kuinka paljon. Toivoisin et huomattavan epäterveellisesti syövät ihmiset edes kerran kokeilisivat jotain toista tapaa vaikka ees kuukauden. Ero tosiaan tuntuu olossa ja se olo näkyy ulospäin. Itse luen juuri tällä hetkellä pääsykokeisiin ja olen huomannut miten ruokavalio vaikuttaa aivan huimasti oppimiseenkin. Paljon pirteämpi olo, motivaatio kehittää itseään kaikin puolin huipussaan, vuorokausirytmi on kerrankin melko optimaalinen ja itseluottamus parempi.

    • jennie kirjoitti:

      Näistä ylipainoisista mutta aliravituista oli puhetta myös tämän kuun KG-lehdessä. Ihan mielenkiintoinen aihe tosiaan. Kiitos muutoinkin kommentistasi, joka ehdottomasti komppaa myös omia ajatuksiani. Ja lopuksi tsemppiä sinulle lukemisiin ja tuleviin pääsykokeisiin!

  4. Donna kirjoitti:

    Oon kyllä niin onnellinen että oon löytäny tälläsen blogin missä voi lukee ihan oikeesti faktaa ja ”karusti” vielä. Tiedän mitä on elää roskaruuanmaailmas ja siinä kun ei välitä pätkääkään ja ajattelee että ”huomenna kerkee alottaa terveellisen elämän!”, mutta kuinka moni oikeesti käsittää että esimerkiks yhessä yössä voi saada diabeteksen tai muita ylipainosta tai epäterveellisestä elämästä johtuvia sairauksia ja haittoja. Omaa terveyttä ei kannata lykätä huomiseen vaan ylläpitää joka päivä, joka sekuntti. Ite harrastin nuorena kovan luokan kilpataso urheilua, mutta silti söin epäterveellisesti vaikka ei se mua lihottanut mutta tietysti ei se ollut hyväkään. Nykyään syön roskaruokaa ehkä muutaman kerta vuodessa, siis esimerkiksi pitserioissa tai mäkkäreissä. Ei vaan kiehdo enään se maailma. Se pitää kokee eka, niin sitten pitäis osaa päästää irti. Monet suomalaisetkin varmaan syö just tunteiden kautta. Onhan meiän kansa yks maailman masentuneimmista, joten lähinnä ensimmäisenä pitäs keskittyä siihen tunnemaailmaan jos haluaa auttaa sairaalloisen ylipainosia tai ihmisiä jotka ei välttämättä erota ees mikä on oikeesti terveellistä.Toisekseen pitää ottaa esille se että monesti lihavat ja oikeesti sairaalloisen lihavat ihmiset vetoovat geeneihin ja muihin suvusta perittyihin syihin, miksi ollaan lihavia. Mutta todellisuudessa sellasta geeniä ei ookkaan joka aiheuttais lihavuutta suvun jatkeelle, vaan kaikki johtuu elämäntavoista. Mutta toisaalta on tietenkin esimerkiks kilpirauhasenvajaatoiminta, joka aiheuttaa lihavuutta ja monet ei välttämättä ees tiedä sairastavansa sitä, joten jos on huomattavasti lihava niin kannattaa käydä lääkärissä vaikka se oiskin epämiellyttävää.Viimeseks jutuks vielä se että, jos on kovin vaikeeta alottaa yhtäkkiä elää terveellisesti, niin askellus on tärkeetä siinäkin. Luovutaan ensiks vaikka jäätelöstä, sitten sipseistä ja lopulta niitä herkkuja ei ookkaan enään niin järkyttävästi ruokalistalla vaan ihminen sopeutuu siihen ja alkaa korvaileen puutoksia muilla keinoilla, joten sillon voi ohjata ittensä vaikka hedelmien ja marjojen maailmaan, mitkä on kertaheitolla herkkuja parempia ja paljon hyödyllisempiä sekä niitä voi syödä niin paljon kun haluaa.♥ Donna / http://andrevei.blogspot.com/

    • jennie kirjoitti:

      Geeneillä ja perimällä varmasti on omat tekijänsä taustalla mutta sitten voi tietysti alkaa miettiä mistä nämä geenit ovat peräisin. Onko kyseessä oikeasti vain opittu tapa omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta? Toki, meillä jokaisella on erilainen elimistö joka reagoi erilailla erilaisiin ärsykkeisiin ja ravintesiin. Toiset meistä lihovat helpommin kuin toiset mutta ei se suinkaan tee terveellisestä ulkomuodosta mahdottomuutta. Ja juuri kuten kirjoititkin niin ne pienet muutokset elintavoissa ovat usein ne kaikkein merkityksekkäimmät. Jokainen meistä herkuttelee juhlissa ja jokainen meistä juhlii silloin tällöin. Se suurin juju piileekin siinä mitä syö silloin kun ei herkuttele, eli mikä on juhlan ja arjen ero.

  5. Kristiina K. kirjoitti:

    Luin eilen mielenkiintoisen jutun nimeltä the Fat Trap. http://www.nytimes.com/2012/01/01/magazine/tara-parker-pope-fat-trap.html?_r=1 Siinä pohditaan lihavuutta monelta eri kantilta. Viime syksyltä muistan seuranneeni tutkimusta, jossa lapsille ensin annettiin sama määrä ruokaa ja todettiin, että kaikkien kylläisyysaste on sama ja sitten tarjolle aseteltiin leikin keskelle herkkulautasia. Ne lapset, joilla oli geneettistä taipumusta, napsivat herkkuja vaikka olivatkin kylläisiä. Toiset lapset eivät. Vaikka en anna synninpäästöä sille, että lihava on aina lihava, niin yllättävän paljon oma genetiikkamme määrää millaisia olemme. Ja karuahan se on, että lihava joutuu tekemään kuluttamiensa kaloreiden eteen enemmän työtä ja pärjäämään vähemmällä kuin normaalisti hoikka samankokoinen ihminen. Jos laihduttaa 60 kiloon ja haluaa pysyä siinä, joutuu siis liikkumaan enemmän ja syömään vähemmän ja terveelläkin tällainen yhtälö johtaa usein vaikeuksiin.Toki, on näitä paljon, jotka eivät välitä ja mättävät sisäänsä mitä tahansa. Sitten on näitä, jotka eivät oikeasti syö kuin aivan harvakseltaan mitään roskaruuaksi nimitettävää ja kamppailevat painonsa kanssa ja tulevat silti leimatuksi. Sitten on näitä, jotka olosuhteiden takia lihovat. Veljeni on esimerkki tästä. Kun pystyi vaihtamaan yötyöt normaaliin päivätyöhön, paino tippui itsestään 15 kiloa, ruokailun suhteen ei tapahtunut mitään muutosta.Tällä hetkellä Suomessa sekä syömisen määrä on vähentynyt tilastollisesti (FinRavinto-tutkimus: naisilla vähentynyt 400 kcal ja miehillä 600 kcal sitten vuoden 1982) että liikunnan osuus on kasvanut. Silti lihomme kansana. Yksi syy on tähän ammattien passiivisuus. Kokonaisliikkumismäärät ovat pienentyneet.Onneksi kroppamme on kuitenkin suunniteltu niin, että lihavuus itsessään ei ole välitön riskitekijä eikä aiheuta ennenaikaista kuolemaa, kunhan ihminen on vain aktiivinen. Kestävyyskunto on avainasemassa tässä suhteessa. Kansanterveydellisesti on luultavammin helpompaa saada ihmiset liikkumaan laihtumisen sijaan.

  6. Kristiina K. kirjoitti:

    Apua, ajatuskatko tuli :)”Jos laihduttaa 60 kiloon ja haluaa pysyä siinä, joutuu siis liikkumaan enemmän ja syömään vähemmän ja terveelläkin tällainen yhtälö johtaa usein vaikeuksiin.”Tarkoitan siis, että liikkumaan enemmän ja syömään vähemmän kuin luonnostaan samankokoinen ihminen. Määrä on jopa useita satoja kaloreita ruuassa ja liikunnan kuluttavuus saattaa laskea useita kymmeniä prosentteja. Tämä on iso asia. Monella tapaa.

    • jennie kirjoitti:

      Olisi ihan mielenkiintoista tietää millaisista perheistä nuo mainitsemasi testin lapset ovat. Vaikka en siis tahdo syyllistääkään vanhempia niin mitä lasten lihavuuteen tulee niin väitän (täysin ammattitaidottomana ihmisenä toki) että suurin malli ruokailutottumuksiimme on kotoa opittua. On toki vaikeaa löytää ”oikeaa” tapaa tarjota herkkuja sillä liika kieltäminen johtaa kokeiluhalukkuuteen mutta liika lepsuus ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto. Jälkiruokailu on yksi opittu herkuttelun tapa ja itsellä se ei onneksi kuulu kuin vain harvinaisiin tilaisuuksiin. Kahvin kanssa ei tarvitse ottaa palaa suklaata kuin vain erityistilaisuuksissa jne. Ihmisellähän on todettu luontainen mieltymys makeaan ja sen epäillään juontavan juurensa luolamiesajoilta jolloin marjojen yms. makeus kertoi niiden soveltuvuudesta ruoaksi. Rintamaito tai korvikemaito on maultaan makea, joten olemme edelleen syntymästsämme asti tällä geennettisellä kartallamme samassa tilanteessa. Liikaan makeaan opettamisesta pauhataan kuitenkin koko ajan ja jos jo pienestä asti aletaan saada herkkuja lohduksi yms. niin onko ihme että lohtua haetaan suklaasta vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin?Mutta siis mitä tosiaan tulee geneettiseen perimään niin sillä ehdottomasti on merkitystä siihen miten helposti lihomme tai laihdumme mutta este terveellisyydelle se ei missään nimessä ole. Jos ja kun huonoista tavoista oppii pois niin valitettava tosiasia on että niihin ei voi enää koskaan palata jos mielii pysyä uusissa mitoissaan. Jos uskaltaa luopua paheistaan niin tilalle on mahdollista saada jotain paljon parempaa. Mitä vielä kansan liikuttamiseen tulee niin keskustelimme juuri eräänä päivänä työkavereiden kanssa siitä miksi liikkumisen ilo kitketään niin monesta meistä pois ala-asteikäisinä. Ihminenhän on luotu liikkumaan ja nykyään tosiaan emme työssämme juurikaan enää liikuntaa saa. Liikkumiselle pitää siis löytää oma aikansa ja paikkansa päivärytmeissä. Lapsena ihminen liikkuu liikkumisen ilosta ja hauskuudesta mutta hyvin monelle meistä jää kuitenkin koululiikunnasta ikäviä muistoja ja niiden pohjalta voi olla vaikeaa aloittaa liikuntaharrastusta myöhemmällä iällä. Lisähaastetta tosiaan tuo niinsanottu ajanpuute ja ajan uhraaminen liikunnalle voi olla epämieluisaa kun tekisi mieli vain jäädä sohvalle makaamaan. Ei sitä hevillä usko sohvalla löhötessään että omalle virkeydelle paljon parempi vaihtoehto olisi ollut lähteä urheilemaan. Liikuntaa ja liikkumista pitäisi mielestäni ehdottomasti tukea enemmän niin kodin, koulun kuin työnantajankin puolelta.

  7. Pilvi kirjoitti:

    Eikö teitä yhtään epäilytä netissä, lehdissä ja muualla mediassa liikkuva tieto ravinnosta? Puhutte paljon ’terveellisestä’ ruuasta, vaikka mielestäni ei ole täsmennetty mitä se sellainen oikeasti on. Kuka *oikeasti* tietää kuinka paljon mitäkin tarvitaan päivässä? Tiede ei aina määritä asioita oikein, varsinkaan esimerkiksi ruuan ilmoitettuja kalorimääriä. Mielestäni on hyvä syödä kaikkea kohtuudella, jopa roskaruokaa. On myös hyvä muistaa, että vaikka BMI ’normaali’ on määritetty olemaan 18-25, niin useiden tutkimusten mukaan terveydelle haitalliset vaikutukset alkavat esiintyä vasta kun BMI ylittää 30. Itse pitäydyn hyvin epäileväisenä tätä ”dataa” kohtaan. Suosituksetkin muuttuvat kaiken aikaa… Ainoa mistä olen vakuuttunut, on se, että liikunta on hyväksi vähimmissäkin määrin. Tästä muistutuksena, että laihoillakin voi olla selluliittia ja läskitkin voivat olla erittäin hyvässä kunnossa. Tässä siis oma perspektiivini. Suosittelen muuten lukemiseksi kirjaa ’Against Health: How Health Became the New Morality’ (saatavissa ainakin Amazon.co.uksta). Siinä käsitellään yleisesti sitä, mitä ihmiset kokevat terveydeksi (senkin määritelmä on hatara) ja miten se vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen toisiinsa.

    • jennie kirjoitti:

      Ihan ensimmäiseksi kiitos kirjavinkistä, vaikuttaa tosiaan ihan lukemisen arvoiselta. Olen tosiaan muutamaan otteeseen miettinyt tuota mainitsemaani tietoa siitä että olen terveellisistä elintavoista innostunut tapaus mutta sitten se mikä tosiaan määrittelemättä on jäänyt, on että mitä terveellisyys on. Omasta mielestäni terveelliset elintavat ovat ne, joilla keho pysyy optimaalisessa tilassa. Aina on hienoisia ylä- ja alamäkiä mutta että eletään sillä tavalla jota kykenee ylläpitämään lähtökohtaisesti oman loppuelämän ajan. Terve keho jaksaa ja pystyy. Mieli on virkeä ja olo onnellinen. Terveellinen elämä käsittää mielestäni ruokaa, liikuntaa sekä henkistä hyvinvointia (ystävät, perhe jne.). Aivan kuten sinäkin ajattelet, niin elämään kuuluvat mielestäni myös herkkuhetket ja pienet nautinnot – niille vain on oltava paikkansa ja aikansa. Mitä terveellisiin ruokailutottumuksiin tulee niin tämä on hyvin, hyvin yksilöllistä. Toisen elimistö tarvitsee syystä tai toisesta enemmän ainetta X kun toisen elimistö tarvitsee enemmän ainetta Y. Tästä johtuen mielestäni ei voi vetää suoraa linjaa siitä mikä on terveellinen ruokavalio. Kuten tosiaan olet huomioinutkin niin suositukset ja ohjeet muuttuvat kaiken aikaa. Ihan jokaisesta asiasta tässä maailmassa on olemassa tutkimus puolesta ja vastaan. Informaation ja tutkimusten tulvassa omat ajatukset hukkuvat helposti. Se mitä minä olen huomannut näistä kaikenmaailman tutkimustuloksista yms. on että itse uskoo helposti niihin, jotka omaan ajatusmaailmaan tuntuvat sopivan. Kun terveydestä puhutaan ei voi olla olemassakaan yhtä oikeaa linjaa tai tapaa. Ei ruokavalion tai liikkumistenkaan suhteen. Kaikenkaikkineen monipuolisuus, vaihetelevuus, kohtuullisuus, ja tilanteeseen sopeutuminen ovat niitä tapoja joilla terveyttä voidaan ylläpitää yksilön tarpeista riippumatta.

  8. Anonymous kirjoitti:

    Pakko kommentoida kirjoitustasi Pilvi.Etenkin kohtaa ”On myös hyvä muistaa, että vaikka BMI ’normaali’ on määritetty olemaan 18-25, niin useiden tutkimusten mukaan terveydelle haitalliset vaikutukset alkavat esiintyä vasta kun BMI ylittää 30.” Haitalliset vaikutukset alkavat heti kun ylität normaalipainon rajat, jopa AIEMMIN. Hyvänä esimerkkinä on juuri viime viikolla lihavuusluennolla (lääketiedettä opiskelen..) kuulemani esimerkki: Kun riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen kuvataan normaalipainoisilla (BMI 18-23 !!) kertoimella 1, niin BMIN kohotessa yli 23:n, (BMI 23-25,= NORMAALIPAINON SISÄLLÄ!!), kerroin on jo 10-kertainen. Kun BMI taas pääsee lähelle 30 on riskikerroin jo yli 90-kertainen verrattuna niihin joiden BMI on alle 23. Itse yllätyin todella tuosta, että jopa normaalipainon sisällä muutama ylimääräinen (rasva!)kilo saattaa vaikuttaa huomattavankin paljon terveyteemme…Toisaalta, tärkeintä on kohtuullisuus kaikessa elämässä kuten sanoit! Kultaisen keskitien löytämisessä riittää takuulla meillä monella haastetta.

    • jennie kirjoitti:

      Jatkan vielä sen verran että BMI:hän on vain yksi näistä terveellisyyden mittareista. Lähinnä haluan tämän tuoda muistutuksena sekä tietona jos lukijoiden seassa sattuu olemaan sellaisia henkilöitä jotka eivät tätä tiedä.

  9. Anonymous kirjoitti:

    pakko kommentoida et ei kannata pelkkää BMI.tä kytätä..ihminen voi olla erittäin hyvässä kunnossa ja lihaksikas,mutta silti mukamas BMI.n mukaan ylipainoinen..niin kun edellä olikin hyvä olo ihmisellä on tärkeintä. Jos olet onnellinen lihavana niin antaa mennä vaan,itse voin paremmin kun syön paljon kasviksia,hedelmiä,proteiinia ja maltillisesti hyviä hiilareita ja liikun paljon. Hyvä blogi muuten,tätä on hauska seurata.

  10. jennie kirjoitti:

    Juurikin näin, eli BMI tosiaan on vain yksi terveyden mittari muiden lomassa. Niin ja mukava kun seuraat 🙂

  11. Pilvi kirjoitti:

    Anonyymille haluan vielä kommentoida, että yritin kehottaa olemaan kriittinen tietoa kohtaan. Tietoa saa itse ja varsinkin yliopistossa niin paljon kuin haluaa, mutta tiedon suhteen on oltava kriittinen. Kaikki tieteellinen tutkimus ei ole totuudenmukaista ja tutkimustulosten ristiriitaisuus on yleistä. Tutkimuksessa saatu tieto voidaan myös kumota uuden tiedon myötä. Näin ollen vaikka luennollasi asia on noin esitetty, niin asiasta voi esittää paljon lisäkysymyksiä. Mihin tieto perustuu? Millaista otantaa ja tutkimusmenetelmää on käytetty tiedon saamiseksi? yms. Itse en opiskele lääkiksessä, joten varmasti sinulla on parempi pääsy hurjaan määrään ko. tietoa. Toivottavasti käytät sitä hyväksesi! 🙂 Hyvä, että kuitenkin jaksoit huomioida kommenttini kohtuullisuudesta 🙂

  12. Mimmu kirjoitti:

    Lauantaihuomenia!Nyt osui ja upposi, ja uskoisin että voin antaa ainakin jotain vastauksia esittämiisi kysymyksiin, löysin tekstistä nimittäin itseni. Minulle kävi nimittäin niin, että teini-ikään astuessani oli hoikka, normaalipainoinen (ja -vartaloinen) tyttö. Mielestäni olen aina ollut lihava, mutta vanhat valokuvat (just ne, mitä on kamala katsoa kun joutuu miettimään mitä hittoa tässä välissä on tapahtunut…) kertovat että hoikkahan mää sillon olin.Kun katson taaksepäin teini-iän ensimmäisiä vuosia, en voi itsekään käsittää, miten en tajunnut tekeväni itselleni karhunpalveluksen aterioimalla pikaruokaravintolassa HARVA SE PÄIVÄ! Ihan rehellisesti sanottuna: tavan haitallisuus ei edes käynyt mielessä. Olin tyytyväinen itseeni ja elämääni, teini-ikäiselle tyypillisesti olin kuolematon jne. Syy, miksi sinnä kultaisten kaarten alle päätyi niin usein oli simppeli: ystäväporukkani koostui eri puolilla pk-seutua asuvista nuorista eikä suurehko poppoomme keksinyt keskustasta muuta paikkaa istuskelulle ja läksyjen tekemiselle kuin mäkkäri. Aika outoa, nyt kun jälkeenpäin ajattelee. Mutta siellä me istuimme tuntikausia pöydässä, välillä läksyjä tehden, jutellen, aikaa viettäen. Luonnollisesti jossain vaiheessa aina tuli nälkä ja olipa helppoa kävellä kassalle ostamaan jotain purtavaa. Nyt vuosia myöhemmin katson peiliin ja vaa’an lukemia ja mietin: miksi, oi miksi menin tekemään sen itselleni??Omaan syömiseeni liittyy muutenkin kauheasti opettelua vielä. Haitalliset tavat kuten ahmiminen (ja juuri tuo syöminen senkin jälkeen kun on kylläinen) ja hiilariöverit ovat vaikeita taklattavia. Ruokailuni on summa omituisista ajatusvääristymistä ja pahan olon lääkinnästä, matka on pitkä ja juuri viimeisen viikon olen taas viettänyt syöden kaikkea mahdollista ja sitä kaikkea aivan liikaa. Tahto muuttumiseen kuitenkin löytyy ja vähitellen koetan opetella pois näistä haitallisista kierteistä. Mieli on kuitenkin heikko, ja puolikuntoinen mieli vielä heikompi. Kiitos kuitenkin siitä, että mm. sinä olet täällä blogimaailmassa tsemppailemassa omilla teksteilläsi eteenpäin. Nyt viikon jälkeen olen taas valmis ottamaan vastaan informaatiota ja tsemppauksia, joten täällä sitä ollaan. Vähitellen eteenpäin, takapakeista huolimatta. Taisin jo ihan eksyä aiheesta, olikohan tässä tekstissä mitään järkeä?

    • jennie kirjoitti:

      Joskus noita päiviä ja viikkoja vaan tulee kun tuntuu ettei mistään tule yhtään mitään. Kuten itsekin sanoit niin tärkeintä on vain jatkaa eteenpäin siitä mihin jäi ja yrittää ehkä vielä hieman enemmän. Jos ajattelee elämää taalsepäin niin kaikki ”pahat tavat” on opittu hiljalleen. Ne ovat niitä mukavia juttuja kuten napostelu Tv:n ääressä tai tylsyyteen syöminen (itsellä ainakin) ja on ihan luonnollista että näistä tavoista poisopettelu vie oman aikansa. Herkuttelullekin jää oma paikkansa elämässä myös ruokavalioremontin jälkeen ja niiden arvostaminen niin maultaan kuin tilanteeltaan nousee kummasti kun jokapäiväisyys poistuu. Itse ainakin huomaan nauttivani näistä harvinaisuuksista ihan erilailla nykyään. Niin, ja kiitos muuten kun uskalsit tuoda oman kokemuksesi esiin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.