Hae
My Project Is Me

Kesäkuntoon 2015: Takapakkia

Oletteko koskaan nähneet sellaista unta, jossa ajatte autoa kovaa vauhtia ja kun tulisi aika jarruttaa, niin jarrut eivät toimi? Minä olen, useampaankin otteeseen vaan viimeaikoina on tuntunut että tuo uni on muuttunut todeksi. En sentään ole joutunut auto-onnettomuuteen eli se ei ole syynä blogihiljaisuuteen vaan yksinkertaisesti en ole ehtinyt/jaksanut tähän maailmaan paneutua millään lailla. Ja jos ollaan ihan rehellisiä, niin en ole oikeastaan mihinkään muuhunkaan.

Salilla, tai minkäänmoisissa muissakaan treenintapaisissa en ole käynyt sitten viime maanantain. Kun kello on soinut 4.30, en yksinkertaisesti ole päässyt sängystä ylös. Olen ajatellut että nukun tunnin pidempään ja lähden salin sijaan kävelylle vaan väsymykseltäni en ole tähänkään pystynyt. Niinpä olen vielä kerran siirtänyt kelloa tunnilla ja herännyt 6.30 ja painellut pikavauhtia töihin.

IMG_4439

Väsynyttä oloani olen virkistänyt luvattomilla määrillä kahvia enkä edes halua ajatella montako kuppia sitä on viimeisen viikon aikana tullut juotua. Kahvinjuonnin lisääntyessä, on vedenjuonti vähentynyt samassa suhteessa. Rookie mistake, I know. Ja kun väsyttää vietävästi niin salakavalasti nopeat hiilarit tekevät yllätyshyökkäyksen ruokavalioon. Jos aamu aina alkaakin kaurapuurolla ja iltaan asti kaikki sujuu hyvin niin viimeistään lasten mentyä nukkumaan, tapahtuu jotain mystistä. Mitä edemmäs viikkoa mentiin, sitä aikaisemmin hiilarit hiipivät ruokalautaselle.

Mikäs se täällä onkaan

Mikäs se täällä onkaan

Vaikka tarjolla olisi ollut myös tätä

Vaikka tarjolla olisi ollut myös tätä

Yhdessä nämä kaksi aiheuttivat sellaisen oravanpyörän, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä. Jokaisena iltana ajattelin että huomenna herään salille. Huomenna en enää sorru mielihaluihin vaan kerta toisensa jälkeen pyörsin omat päätökseni ja ajattelin parantavani oloani lisäunella. Lisäuni ei kuitenkaan tuonut energiaa sen enempää kuin syöty lisäenergiakaan, ja alkoi tuntua, etten pääse kaivamastani kuopasta enää omin avuin ylös. Nielin ylpeyteni, keräsin rohkeuteni ja tunnustin. Tunnustin tämän teille ja tunnustin tämän valmentajalleni.

En sano että olen vieläkään ihan ”kuivilla” mutta ainakin olen saanut muistutuksen siitä miksi tätä yleensäkään teen: En halua että oloni on sellainen, kuin se on nyt. Kukapa pitäisi siitä turvonneesta olosta kun tuntuu että silmät muurautuvat umpeen pelkästä pöhötyksestä? Kukapa pitäisi siitä että housunnapit puristavat? Kukapa pitäisi siitä että ei jaksa tehdä mitään muuta kuin nukkua? En minä ja tuskin kukaan muukaan.

Katse ylöspäin, kohti tulevaa!

Katse ylöspäin, kohti tulevaa!

Haluan muistuttaa itseäni ja niitä lukuisia muita jotka ovat joutuvat samaan tilanteeseen: Epäonnistumiset kuuluvat osaksi onnistumista. Jos jokaisen epäonnistumisen kohdalla heitettäisiin hanskat tiskiin, ei uusia asioita tulisi koskaan opittua eikä syntyisi niitä onnistumisen tunteitakaan. Se mikä merkkaa tässä vaiheessa on että miten jatketaan eteenpäin ja vastaus on että siten kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Olen viettänyt lepoviikkoa, vaikken ehkä suunnitellusti mutta ei kaikkea aina voikaan suunnitella. Tänäaamuna pakerrettiin taas tutunnäköisissä tunnelmissa ja ihmettelin lähes ääneen sitä että miten muutama päivä takaperin tämä kaikki olikin muka tuntunut niin ylivoimaisen vaikealta.

IMG_4538

Niin ja se paino, 65,4kg eli +2,7kg viikossa. Seuraavaksi katsotaan kauanko katoaminen kestää.

20 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:

    Ompas tutun kuuluisia juttuja! Aloitin oman kesäkuntoon-projektin samoihin aikoihin sun kanssa ja oon mielenkiinnolla seurannut edistymistäsi! Ja kappas, samaan saumaan meillä osui myös laiskuus-ja hiilarinmättöviikko ;). Täällä myös ryhtiliike menossa, mutta koville ottaa… Uudet bikinit ostin viikonloppuna, jospa sieltäkiblöytyis vähän motivaatiota..

    • jennie kirjoitti:

      Vähän myöhässä vastailen, anteeksi siitä. Toivottavasti sun kohdalla bikineistä löytyi kadonnut motivaatiobuusti ja mitä tuohon mättöviikkoon tulee, niin sitä taisi olla melko monella liikenteessä tuolla samalla viikolla..

  2. SatuMaa kirjoitti:

    Moi. Oli pakko kommentoida. Oon lukenu sun blogia jo kauan ja se on ehdottomasti yksi parhaimmista. On kiva lukea sun juttuja koska tuntuu kuin kirjoittaisit suoraa mun elämästä noiden ” hiilariMättäHöttö” juttujesi kanssa. Miten se voikaan mennä niin että tänään motivaatio on huipussaan ja huomenna tekee mieli syödä pussillinen leipää välipalaksi. Varsinkin kun tietää ettei se ole sen arvoista. Ja miksi liikkumattomuus saa sen aikaiseksi että syö enemmän kun sen pitäisi olla päinvastoin. Tsemppiä kesäkuntoon projektiksi kanssa. Mulla siis samanlainen menossa( viikonloppuna taas söin mitä sattuu) eli lujaa menee. 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Tuota olen itseasiassa pitkään miettinyt ”miksi liikkumattomuus saa sen aikaiseksi että syö enemmän kun sen pitäisi olla päinvastoin”. Ehkä siitä liikunnasta kuitenkin saa, ihan tiedostamattaan, sellaisen hyvänolon tunteen ettei sitä tarvitse lähteä paikkaamaan millään mättöruoilla.

  3. Omanlainen kirjoitti:

    Hei!
    Tuo leipä, hyvä, paha ystävä. Täälläkin tuo leipä on jostain syystä tullut takaisin liian suurena osana ruokaa… + herkuttelu.. Minun on turha selitellä mitään… Mönkään meni! Ja kuten sanoit, katse ylöspäin! TSEMPPIÄ SINULLE!

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi/

    • jennie kirjoitti:

      Leipä: Rakas ystävä jonka kanssa kuitenkin aina ajaudun vaikeuksiin. Vaikka ajatuksen tasolla olisi helppo lähteä, en vain pysty ja jos pystynkin niin palaan aina takaisin. Voi kun vain oppisin käyttämään sitä kohtuudella.

  4. hansu kirjoitti:

    Täällä olosuhteiden pakosta 3 viikkoa taukoa treeneistä, itse sairastanut, lapset sairaana. Nyt viikko treeniä takana ja hyvältä tuntuu!

    • jennie kirjoitti:

      Ihana kuulla positiivisia ajatuksia siitä kuinka treeni piristää mieltä ja pakkohan se on itsekin näin jälkikäteen todeta että kyllä siitä vain saa energiaa päiviinsä enemmän kuin liikkumattomuudesta.

  5. Susu kirjoitti:

    Oioi, ihan samassa veneessä ollaan. Tahdonvoima loistaa totaalisesti poissaolollaan :-\ Tsemppiä meille!

    • jennie kirjoitti:

      Tsemppiä sinulle Susu! Toivottavasti oma projektisi on saanut taas tuulta purjeisiin ja sitä tahdonvoimaa on löytynyt jostain salaisesta jemmasta. Omalal kohdallanihan homma on taas lähtenyt etenemään ihan mukavasti. Onneksi 🙂

  6. hippaliinu kirjoitti:

    Kiva, kun jaksoit tehdä postauksen! 🙂 Parempia treenejä ja viikon jatkoa! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Nyt yritän tsempata postausten kanssa, viimeiakoina on ollut ihan liikaa aikataulutusongelmia.

  7. Pauliin kirjoitti:

    Hei, olen uusi blogisi lukija ja tykkään kirjoitustyylistäsi ja tavastasi kertoa elämästä :).

    Olen suunnilleen samanpituinen ja painoinen kohta kai oikeesti aikuinen nainen. Oon alottanu kesäkuntoon projektin pari viikkoa sitten, eikä niin mitään tuloksia 🙁 motivaatio tässä menee, kun ei tapahu mitään mullistavaa 😀 mun tarina on se et oon kahdessa vuodessa lihonu 10 kg. Liikunta on aina ollut välillä vähemmän ja välillä enemmän läsnä, eli ruuan mässäilystä ja partyelämän vuoksi kiloja on tullut. Nyt oon ihan hukassa! Tää sun blogi antaa kyllä voimaa 🙂 kiva lukea sun onnistumisista ja toisaalta mukava huomata et muutki joskus myös epäonnistuu!

    • jennie kirjoitti:

      Kiva kun olet tullut lukijaksi, vaikkakin sääli että heti alussa on tarjolla tällaisia repsahduksia. Joskin, nämä tällaiset pienet takapakit ovat oikeasti niitä kaikkein opettavaisimpia hetkiä ja omaa suhtautumistaan ruokaan ja treeneihin tulee pohdittua ihan todenteolla. Helppohan se on jokaisen sanoa että nyt lähtee läskit ja huomata seuraavassa hetkessä tekevänsä ihan samoja asioita kuin siihenkin saakka. Joskus jotkin virheet tulee toistaa useaan otteeseen ennenkuin niistä oppii mutta onhan tässä aikaa – koko elämä 🙂

  8. elli kirjoitti:

    Moikka!

    Luulen, että tommosta oloo on nyt liikkeellä! Kirjoituksesi oli just kuin mun eiliset ajatukset.
    Viikonloppu oli menny kaikkee roskaa syödessä. Unet oli jääny 3-5 tuntiin. Urheilut vähäistä.
    Tuloksena väsymys, pöhötys, vatsamakkara ja karseen näkönen naama.
    Heräilin eilen 13:00. Tuntui kuin en olis saanu elämässä mitään järkevää aikaan. Tekemistä olisi, mutta mistään ei saa kiinni.
    Tajusin että elämään vaikuttaa todella paljo ruokailut. Otin maanantaille pikaisen puhdistuksen ruokavalioon (en syönyt mitään). Nyt jatkan itseni ruokkimista puhtailla eväillä.
    Vaikka paastosta sanotaan että se ei ole hyväksi dieetille, mutta mielelle se on. Ja näin sitten dieettikin saattaa toimia paremmin.

    Blogiasi on ihana lukea, kun elämääsi voi niin hyvin samaistua. Toivottavasti sinäkin saat kiinni elämästäsi <3

    • jennie kirjoitti:

      Oi Elli, ihana kuulla sinunkin kokemuksista ja erityisesti tuosta pikapaastosta. Olikohan toiseksi viimeisimmässä Fitissä (lehti) juttua paastosta ja sen hyödyistä mutta myönnän etten lukenut artikkelia mutta uskon että mili siinä ainakin virkistyy. Ja kiitoksena ne ihan tavalliset ruoat mistuvat taas taivaallisille.

      Oma elämäni on taas asettunut uomiinsa ja totaaliväsymys on väistynyt pirteämmän olon tieltä. Onneksi.

  9. JnH kirjoitti:

    Kovasti nämä ”takapakki”- ja ”repsahdus”-postaukset herättävät myötätuntoisia kommentteja kaikissa blogeissa. Itsellenikin tulee helpottunut olo kun lukee, että muutkaan eivät aina onnistu pitämään optimaalisesta ruokavaliosta ja liikuntaohjelmasta kiinni. Mikä siinä onkin, että joinain päivinä kaikki on tosi helppoa ja toisina päivinä tai jaksoina, erityisesti silloin kun väsyttää, ei mitenkään pysty vastustamaan leivän, pullan ja muiden herkkujen kutsua! Ja tosiaan se liikkumattomuus ja huono syöminen tuntuvat kulkevan käsi kädessä, miksei onnistu pitämään edes toista osa-aluetta ruodussa…

    Ehkei pitäisi ajatella näitä ”takapakkeina” ja soimata itseään, vaan suhtautua liikuntaan ja ruokavalioon elämän mittaisena aaltoilevana projektina – joskus on tiukempia ja joskus löysempiä jaksoja. Pitäisi opetella siihen, että leipä ja sokeri saisivat kuulua päivittäiseen ruokavalioon, niin että niiden syöminen ei olisi mitään ”sortumista.” Itselläni on kyllä tähän vielä matkaa. Eihän leipää ja jätskiä VOI syödä kohtuullisesti 😀

    • jennie kirjoitti:

      ”Ehkei pitäisi ajatella näitä ”takapakkeina” ja soimata itseään, vaan suhtautua liikuntaan ja ruokavalioon elämän mittaisena aaltoilevana projektina – joskus on tiukempia ja joskus löysempiä jaksoja. Pitäisi opetella siihen, että leipä ja sokeri saisivat kuulua päivittäiseen ruokavalioon, niin että niiden syöminen ei olisi mitään ”sortumista.””

      Tämä loppu, on tavattoman viisas ajatusmalli, jolliaseksi jokaisen meistä ruokavalion olisi toivottavaa muovautua. Haasteenahan kaikessa on tuo kohtuus, jossa myös omalla kohdallani tuntuuu olevan hakemista. Tässä aikojen saatossa olen kuitenkin alkanut miettiä omaa suhtautumistani ruokaan, treeneihin sekä laihduttamiseen ja päätynyt hyvin samankaltaisiin ajatuksiin kanssasi. Loppuelämän painonhallinta, jota jokainen jollain tasolla tekee joko tiedostaen tai tiedostamattaan, on juuri tätä arjen ja juhlan syklittämistä. Ei sen jäätelön tarvitse kuulua joka päivään ja riippuen painonhallinan tilanteesta (dieetti, ylläpito, massankeräys) se voi siijhen kuitenkin kuulua useammin tai satunnaisemmin.

  10. Maya kirjoitti:

    Ihanan rehellistä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *