Hae
My Project Is Me

”Terveelliset” salaatit

Moi,

Jokainen varmaan tietää sen laihduttajan joka syö vain salaattia muttei silti laihdu. Salaattihan mielletään usein treveelliseksi ja kevyeksi vaihtoehdoksi kun puhutaan ruokavalinnoista ja sitä se toki useimmiten onkin. Aina näin ei suinkaan ole ja kaikkein klassisimpana esimerkkinä voidaan varmaan mainita Caesar-salaatti, josta pelotellaan jokaisessa diettaajan painajaisessa ja virhetekemisessä. Eikä ehkä turhaan, sillä yksi ”kepeä” salaattiannos saattaa sisältää kastikkeineen jopa lähes 700kcal, (jostain muistan lukeneeni jopa 1000kcal annoksesta), joka vastaa lähes kolmea tavallista mäkkärin hampurilaista. Vaikka jättäisi kalorit huomioimatta niin edes salaatin ravitsemukselliset arvot eivät suurta hurraamista ansaitse.

Kuva täältä

Mutta tämän henkilön joka syö vain salaattia, ei tarvitse välttämättä edes sortua Caesar-salaattiin vaan lähes yhtä epäterveellisen version valmistin itse viikonloppuherkkuna kotona. Tähän asti kuulostaa terveelliseltä: Perussalaatipohja, ei kastiketta, hieman pannukasviksia ja omenaa. Mutta sitten, päälle laitoin rapeaksi paistettua pekonia sekä halloumijuustoa (joiden rasva ja suolapitoisuus ei lähentele kenenkään ideaalia). Jälleen, ei mikään paras esimerkki terveellisestä salaatista.

Niin se vain on että ei se salaattikaan aina tosiaan ole se terveellinen vaihtoehto ja melko helposti senkin saa ”pilattua”. Helppoja tapoja ovat tosiaan ainakin
– salaatin upottaminen majoneesipohjaiseen kastikkeeseen
– upottaminen oikeastaan mihin tahansa kastikkeeseen (omasta mielestäni myös öljyt, ei niitä tarvitse pullollista kaataa sekaan)
– rasvaisten (ja yleensä myös suolaisten) lisukkeiden kohtuuton käyttäminen
– syömällä salaatin kanssa enemmän lisukkeita kuin itse salaattia

ps. Jos postausajasta jotain voi päätellä, olen antanut flunssalle periksi ja jäänyt kotiin sairastamaan. tavoitteena on parantua ensi viikolle. Niin, ja olipa tuskaa yrittää etsiä jonkun ravintolan ilmoittamaa Caesar-salaatin kalorimäärää kastikkeen kera. Jos joku törmää niin saa vinkata..

21 kommenttia

  1. Tanja kirjoitti:

    Minä sekoitan salaattiin maitorahkaan tehtyä dippiä 😀 en itse tykkää oikeastaan ollenkaan salaattikastikkeista, joten toi maitorahkadippi käy oikein hyvin. Sitten jos perussalaatti tökkii, niin dippaan samaiseen mössöön porkkana-, kurkku- ja paprikatikkuja 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Vähän samoilla linjoilla mennään täällä 🙂 Kyllä se rahka vain taipuu moneen käyttöön.

    • Crunches not Cookies kirjoitti:

      Sama täällä 🙂 Maitorahkaan valkosipulia, ruohosipulia, pippuria ja persiljaa ja siinä se sit on, voi ihan vapaasti upottaa sen salaatin tähän jos sitä haluu 😀

  2. Elina kirjoitti:

    Hih, sun pekonisalaatti kuullosti aika herkku viikonloppuruoalta! 😉 Itseäni kans naurattaa, kun salaatti yhdistetään melkeinpä aina kevyeen. Sitten ajatellaan että kylläpä syön terveellisesti, ja lautasella on salaattia jossa kanaa ja majoneesikastiketta reilummin kuin sitä kanaa. Menin eilen ostamaan ruokalasta ”kanasalaatin” kun toinen vaihtis olisi ollut makkarakastike.:D Ja petyin silti tähän ”terveellisempään vaihtoehtoon” karvaasti. Miksi sitä majoneesia pitää tupruttaa, olisi vaikka erillään.

    • jennie kirjoitti:

      Onneksi monessa paikassa, ei ehkä ruokalasta mutta ravintolasta, saa noi kaikki erikseen jos vaan kehtaa pyydellä. Ei ihan sama meininki vielä kun jenkkilässä mutta hyvä kuitenkin.

  3. Anonymous kirjoitti:

    Muistetaan kuitenkin, että mielummin kovakalorinen salaatti kun mäkkärin hampurilaisateria! 😉

  4. Mirimë kirjoitti:

    Mä syön oikeastaan aina salaattini ”kuivana”, kun sitä kotona teen, en lisää kastiketta enkä öljyä 🙂 Ennen kans kuvittelin, että entisissä töissä tekemäni Caeser-salaatti oli jotenkin kevyt, kun se ui majoneesissa.. Hyh. Salaatinkastikkeista en muutenkaan pidä kuin ihan muutamasta.

  5. Anonymous kirjoitti:

    http://www.greenz.fi/salaatit/Tuolla on ilmoitettu Caesar-broilersalaattiin kalorit, johon on laskettu myös kastike. Kaloreitahan tuosta napsahtaakin kunnioitettavat 850 eikä leipää,joka tulee mukana, ole kaloreihin edes laskettu.. Itse syön salaattini yleensä aina ilman kastiketta, mutta joskus saatan pyytää esim oliiviöljyn tai balsamicon erikseen. Näin voin sitten itse lorauttaa sekaan sopivan määrän öljyä ilman että koko salaatti ui siinä 🙂

  6. MiinusKymmenen kirjoitti:

    Hesen ja Mäkkärin luulis kertovan sivuillaan? Je ei tosiaan oo kauheen kepeitä, Mäkkärin se joku fiesta tai vastaava on yli 700 kcal O_o

    • jennie kirjoitti:

      Siinä se olikin sitten puolet päivän syömisistä jo melkeen mennytkin 😀

    • Anonymous kirjoitti:

      jep siinä fiesta salaatissa on itseasiassa enemmän kaloreita kun missään mäkin hampparissa! ja sit ihmiset ajattelee et oon laihiksella otanpas fiestasalaatin… ei näin 😀

    • jennie kirjoitti:

      😀

  7. Anonymous kirjoitti:

    Hesellä ainakin on nettisivuilla salaattien kalorit, ja erikseen muistaakseni annospussikastikkeiden 🙂

  8. Anonymous kirjoitti:

    McDonaldsin sivulta katsottua: Grilled Chicken Caesar-salaatti, annoksessa 195kcal. Caesar-kastikepussissa 40kcal. Yhteensä siis 235kcal koko annoksessa. Eipä pääse noilla kyllä lihomaan. Mielestäni hiukan kärjistettyä tämä keskustelu täällä, pääasiassa salaatit ovat kyllä huomattavasti terveellisempiä kun muut vaihtoehdot esim ravintoloissa. http://www.mcdonalds.fi/fi/ruoka/laatu/esitteet.htmlRiippuu tietenkin salaatista, esim toi Greenzin salaatti on todella iso ja sisältää paljon kastiketta ja parmesania. Jo parmesanin pois jättämällä annoksen kalorit saa paljon pienemmiksi. Ja Greenzin ilmoittamissa kalorimäärissä on leipä mukana,leivän osuus tosin muistaakseni oli vain 100kcal luokkaa. Näin muistan lukeneeni ravintolassa.Jokatapauksessa, jos miettii esim Greenzin salaatin ja mäkkiaterian välillä, niin eikö ole järkevämpää ottaa salaatti, joka ei ainakaan ole valkoista hiilarihöttöä ja loputtomasti lisäaineita? Tosiaan esim parmesanin voi salaatista jättää pois, jolloin rasvamääräkin jäänee alemmaksi kun rasvakeitetyissä ranskiksissa ja rasvassa paistetussa naudanpihvissä. En siis väitä että Caesar-salaatti olisi mitään terveysruokaa, parempiakin vaihtoehtoja on. Mutta on se paljon terveellisempi vaihtoehto kun moni muu. Esim Amarillon listaa kun katsoin niin suurin osa ravintola-annoksista sisälsi suunnilleen huimat 1000kcal! Siihen verrattuna Caesar-salaatin 700kcal ei ole vielä paha.

  9. Anonymous kirjoitti:

    Ei ne kalorit ole aina se tärkein tuijotettava, kannattaa miettiä myös kaloreiden koostumusta. Salaattikastikkeen laadusta riippuen siitä voi saada reilusti hyvää rasvaa, juustosta saa proteiinia (ja rasvaa, vaikkakin kovaa), ja ihminen tarvitsee suolaa… Ainoa Cesar-salaatin turhake on oikeastaan ne vaaleasta leivästä tehdyt krutongit 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Totta tämäkin ajatus :)Nyt kun kuitenkin puhutaan niin kohtuus kaikessa, minusta myös hyvien rasvojen käytössä, vaikka eriäviä mielipiteitä toki on. Ja mitä tuohon Caesar-salaattiin tulee niin kuten itsekin mainitsit sisältää Parmesan paljon kovaa rasvaa sekä suolaa. Sama koskee pekonia sekä tuota majoneesipohjaista kastiketta (jota minun mielestäni kyseisessä salaatissa tulee olla paljon!). Suolaa ja kovaa rasvaa saadaan siis tästä salaatista hurjat määrät ja vaikka suolaa toki tarvitaan niin kohtuu senkin käytössä, kuten kaiken muunkin. Satunnaisesti nautittuna moinen salaatti on ihan yhtä tervetullut kuin mikä tahansa muukin ”pahe”. Toisia herkkuja syödään vain vähän harvemmin ja toisia sitten vähän useammin, eikö vain?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.