Hae
My Project Is Me

Kesäväriä

Moikka,



Kuten paljastettu on, niin käytän itseruskettavia tuotteita käytännössä ympäri vuoden. Vaikka melko vaaleaihoinen olenkin, niin omaksi onnekseni kuitenkin rusketun kesäisin ihan kohtalaisesti. Ja jos aikaa vain auringossa olemiseen on, niin rusketun jopa melko hyvin.
Tässä vasta muutama päivä ruskettumista takana..
Lopputulos ehkä vähän punakka mutta väriä siis kuitenkin tarttui


Jokatapauksessa, nyt oli pitkästä aikaa tarvetta hieman laajemmalle rusketuspinnalle ja kävinkin suihkeruskettumassa. Suihkerusketus on nopea, helppo ja suhteellisen edullinen tapa saada tasainen päivetys joko koko vartalolle tai vain yläkroppaan.  Levitystapojahan on oikeastaan kahdenlaisia: automaatit ja manuaaliset, eli ne, joissa joku toinen suihkuttaa värin päällesi. Omat kokemukseni ovat vain näistä manuaalisista.


Täällä Vantaalla kun asustan, niin olen käyttänyt tarpeen vaatiessa pääsääntöisesti Helsingissä Kalevankadulla sijaitsevaa Sun Studioa, niin myös tälläkin kerralla. Ajan varaaminen on aina onnistunut juurikin sille hetkelle kuin olen toivonut ja tulos on aina ollut hyvä. Hintakaan ei ole kovin paha, 31€.

Käytännössä esivalmisteluina toimii samat seikat kuin kotiaineissakin eli edellisenä päivänä kannattaa iho kuoria ja kosteuttaa hyvin. Itse toimenpiteessä ei mene kauaa, ehkä noin 5min +kuivattelu 5min. Vaikka suoraan toimenpiteen jälkeen väriä on jo ehkä hivenen havaittavissa, niin sävy tummenee seuraavan 12h aikana reilusti. Rusketuksen sävy on valittavissa oman toiveen mukaan.

Koska tarvitsin yläosaan mahdollisimman rajattoman rusketuksen, niin ainoat rajat jäivät näkyviin pepun paikkeille. Pahoittelenkin siis roisia kuvaa värimuutoksen havainnollistamiseksi:

10 kommenttia

  1. Crunches not Cookies kirjoitti:

    Ihana väri! Oon ite monta kertaa aatellu et pitäis mennä, mut sit oon aina tyytyny kotona laittamaan.. 25v synttärit tulossa kesän alussa ni sillon vois mennä 🙂

  2. Marja kirjoitti:

    U la laa! 😀 Kerran kävin itsekin suihkuruskettumassa, mutta voi kökkö kun otin ja menin ”kevyelle” ratsastuslenkille samana iltana ja meni selkäpuoli vähän piloille 🙁 Opinpahan siitä, ettei tosiaan hikoilla tai muutenkaan hinkkailla ihoa samana päivänä 😀 Kuinka kauan sulla nuo yleensä pysyy? Multa tais sillon lähteä parissa päivässä (ne loputkin, joita en ollut onnistunut pilaamaan)

    • jennie kirjoitti:

      No voi ei 😀 Joo, ei kannata hikoilla – itsellekin josksu kävi talvella untuvatoppausten kanssa vähän hassusti.. Kyllä tuo väri on itsellä pysynyt viikon verran hiljalleen häipyen.. Ei missään nimessä ainakaan viikkoa kauempaa ja nyt murehdinkin että kuinka laikukas mahdan ensiviikonlopun syntymäpäiväjuhlissa olla 😀

  3. Piia kirjoitti:

    Tosi nätin ja tasaisen brunan oot saanu.:) Kun vuosia sitten itse kokeilin sellaista automaattia lopputulos oli aika karsea. Laikkuja ja täysin epätasainen väri, lopputulos oli myös aika oranssi. Ilmeisesti nykyään saa valittua mieleisen sävyn ja laitteet on muutenkin kehittyneet. 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Ensimmäisiä kertoja itselläkin oli tuo sama tilanne, siis joku kymmenen vuotta sitten – Uskon että kehitystä on tosiaan tapahtunut:D

  4. Anonymous kirjoitti:

    Liian ruskea mun mielestä.. D:

  5. Anna kirjoitti:

    Minkä värin valitsit (oletan, että käytössä on european, spanish ja brazilian)? Todella kaunis sävy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.