Hae
My Project Is Me

Viikon 2 dieettitulokset

Kaksi viikkoa kevennetympää elämää takana. Onko se kannattanut? Vai käykö kuten useimmiten Suurimmassa Pudottajassa että paino ei alun jälkeen putoa lainkaan?  Mitkä ovat viikon kaksi dieettitulokset? Voin sanoa että vaikka olen julkisesti kertonut että en aio vaakalukeman määritellä onnistumistani niin tämän aamuinen tilanne silti hieman jännitti. Enhän ollut tehnyt mitään toisin edellisviikkoon nähden eikä silloinkaan tapahtunut muutakuin nousua. Entä jos nyt kävisi samoin? Kuka jaksaisi enää uskoa projektini etenemiseen tai sanomisiini  siitä että liikun ja kevennän jos tulosta ei syntyisi?

 

Muutokset ovat olleet helppoja

En tiedä miksi, mutta tällä kerralla muutoksen tekeminen on jostain syystä ollut helppoa. En koe jääneeni mistään paitsi sillä enhän ole varsinaisesti kieltäytynyt mistään mutta olen tietoisesti jättänyt napostelematta sekä koostanut ateriat fiksusti. Olen myös lisännyt liikuntaa, mikä on tuonut lisäenergiaa ja olen pitkästä aikaa aidosti innoissani kaikesta muutokseen tähtäävästä toiminnasta.  Ajatuksissani, tunteissani ja muussa koen tässä tilanteessa paljon samankaltaisuutta kuin alkuperäisessä menestystarinassani vuonna 2011.

 

Vaakalukema on alaspäin

Pidemmittä puheitta, paljastan että vaakalukema on heilahtanut alaspäin ja päivän luku on 76,2kg. Pudotusta viikon takaiseen maanantaihin on 500g ja voin sanoa että tuntuu hyvältä siitäkin huolimatta että paino on itseasiassa edelleen alkuperäiseen nähden hieman plussan puolella. Olen kuitenkin varma että pitkäjänteisyys tuo tullessaan positiivisia tuloksia ja tällä viikolla jatketaan taas matkaa eteenpäin ja viikon päästä paljastetaan taas uudet dieettitulokset.

Mitenkäs muilla keventelijöillä on mennyt?

 

6 kommenttia

  1. Enni kirjoitti:

    Heippa! Mulla keventely alkoi nyt, kun flunssa on vihdoin hellittänyt! Eka treeni takana ja nyt ihmettelen miten treenaaminen onkin jäänyt niin vähälle. Ei millään muulla saa niin hyvää oloa koko kroppaan kun kunnon treenillä! 🙂
    Kiva lukea sun fiiliksiä ja kuinka projekti edistyy!
    Tsemppiä!

    • myprojectisme kirjoitti:

      Hei ihan mahtavaa että flunssa on hellittänyt. Ja tuo on niin totta mitä sanot treenaamisesta, se hyvä fiilis ja energinen olo sen jälkeen on jotain käsittämättömän upeaa ja AINA tauon jälkeen ihmettelee että miten sitä onkin kaivannut.

  2. CT kirjoitti:

    Mulla oli poikkeusviikonloppu (naisten kans mökillä) ja jätin maanantaina punnitsemisen. Olisin toki voinut käydä, mutta tiedän mikä vaikutus huonolla lukemalla on! Ensi maanantaina sitten. 🙂 kummallisen vaikeaa silti taas motivoitua esim jumppaamiseen! Ja ruokavalion puhdistamiseen. Siksi on huono jos heti projektin aloittamisen jälkeen tulee näitä poikkeustilanteita, kun ei ole vielä sitä rutiinia millä elää arkisin. Mutta hei hienoa että sulla oli edistystä!!!<3

    • myprojectisme kirjoitti:

      Poikkeukset ovat osa elämää ja tärkeäähän se onkin oppia elämään sopivan rennolla otteella, painonhallintaa tukien 🙂 Ensi viikolla sitten.

  3. Santsku kirjoitti:

    Moi! Sulla on ihana blogi, oon sitä jo useampia vuosia lueskellut. Kysyisinn tästä postauksesta https://myprojectisme.vaikuttajamedia.fi/2012/05/04/kehonkoostumus/ -> miten olet noina aikoina liikkunut? LIhasmassaa on jonkun verran, mutta olet silti (ainakin omaan silmääni) todella sporttisessa kunnossa. Harrastitko lenkkeilyä vai salilla käyntiä vai sekä että? Keskivartalo on myös tiukassa kunnossa, oliko minkälainen core-treeni kyseessä vai tuliko se muun kuntoilun ohella?

    • myprojectisme kirjoitti:

      Voi kiitos, niin kovin kovin paljon. Ihanaa saada tällaista palautetta, se nimittäin motivoi jatkamaan kirjoittamista kummasti. Tuohon aikaan kävin enimmäkseen salilla, olin aloittanut alkuvuodesta ensimmäistä kertaa ikinä salitreenit, ihan puhtaasti lihaksenkasvatus mielessä. Olin ennen tuota pudottanut painoani vaunulenkkeillen (reipas kävely) sekä kotijumpalla. Harrastin siis ihan puhdasta punttailua ja vatsalihaksia treenasin aina salilla käynnin yhteydessä treenin loppupuolella 1-2 liikkeen verran. Toivottavasti tämä vastaus oli riittävän avaava mutta kerron toki yksityiskohtaisemminkin jos tarvetta on 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.