Hae
My Project Is Me

Extrahaastetta pukkaa

Moikka,

Tämä on ainakin itselle henkilökohtainen juttu ja uskoisin että kolahtaa myös johonkuhun muuhun näin juhlapyhien jälkeen.

Mainitsinkin että mieleni teki kaikenmoista pientä herkkua pitkin pääsiäistä ja oikeastaan jo ennenkin. Erittäin hienosti kuitenkin pidin itseni erossa äärimmäisyyksistä ja näin taisi tehdä moni muukin. Jos jotain olen kuitenkin oppinut niin osaan nykyisin tunnistaa milloin kannattaa herkkuhimotuksille antaa periksi ja milloin ei. Maanantai oli yksi näitä päiviä, eikä sekään ihan paha ollut.

Tiistain kieltäytyminen sen sijaan kysyikin jo voimia. Olisi ollut niin mukava vain jatkaa hieman höllemmällä polulla mutta koska joskus se ensimmäinen päivä on kuitenkin edessä, niin miksei sitten tässä ja heti. Totuushan on että itselleen on mitä helpoin hieman valehdella: ”Vielä tänään.. No eihän se nyt mitään haittaa jos..”, tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Vaikka omalla kohdallanikaan ei ollut mistään repsahduksesta kyse, niin silti höllemmän hetken jälkeen tiukkaan kuriin palaaminen vaatii aina hieman itsekuria.

kuva täältä

Erään kerran mietin juuri sitä että se sama aika, joka nyt on kulunut painon ylläpitoon ja/tai salihommaan on aikanaan kulunut näiden nykytulosten (siis painonpudotuksen) aikaansaamiseen. Tuossa varsinaisessa diettausvaiheessa homma pysyi huomattavasti nykyistä paremmin kasassa ja näitä herkkuhetkiä tapahtui paljon harvemmin. Onko syynä se että pidin kaiken kaikkineen tiukempaa linjaa? Ehkä. Onko kyseessä se että ympäristössä ei ollut niin paljon stressitekijöitä kuten työ yms.? Ehkä.

Joka tapauksessa ajattelin että nyt on aika ryhdistäytyä ja palata takaisin hieman tiukemmalle linjalle. Joku täällä lukijoistakin on todennut että toisinaan totaalikieltäytyminen vain on se paras vaihtoehto ja tämä on toiminut myös minulla. Olen muutamaan otteeseen myös miettinyt sitä että missä mahtaa kulkea raja normaalin herkuttelusuhtautumisen ja jollain tapaa epänormaalin välillä. Uskoisin että kyse on aika häilyvästä käsitteestä.

Vaikka puhunkin totaalikieltäytymisestä en kuitenkaan tarkoita tilannetta, jolloin herkuttelu olisi kiellettyä kaikissa tilaisuuksissa. Herkkuhetket vain rajataan sen verta tarkoin että tilanteita ei liian usein ole. Juhlissa herkuttelu on mielestäni aina sallittua ja tästä aion pitää kiinni myös jatkossa. Itselläni on seuraavat juhlat tiedossa toukokuun alussa kun tuo pikkutouhottaja juhlii 1-vuotispäiviään.

Herkuttelun voi rajata myös muihin harvinaislaatuisempiin, sosiaalisiin tilanteisiin kuten mummolssa kyläilyt yms. Itse ainakin kuuluun siihen kastiin etten voi ihan joka viikonloppu myöntää kyläileväni isovanhempien luona. Yhtä hyvin kyse voi olla ystävistä sekä päätöksestä herkutella vain ja ainoastaan seurassa.

Hyviä päätöksiä voi tosiaan tehdä myös sen suhteen että kotiin ei herkkuja osta. Tämä harjoite on laitettu ainakin meillä, sekä muutamalla lukijallakin, käytäntöön. Se että kun herkkuja ei vain ole omassa kodissa on jo iso askel. Oma koti kun kuitenkin on työpaikan lisäksi se jossa aikaa melkoisesti viettää. Kuten arvata saattaa, niin myös työpaikka kannattaa rajata herkuttelualueen ulkopuolelle. Yhtäkkisesti herkkuvapaita-alueita onkin melkoisen vähän.

Melko lailla sekavanoloista ajatuksen virtaa mutta ehkäpä tästä jotain sai kuitenkin irti. Jossei muuta niin itse lähden ainakin rajoittamaan herkuttelua hyväksi havaitun mallin mukaan, yllä olevin metodein. Ensimmäinen päivähän on kaikkein vaikein, mutta sepäs onkin jo selätetty!

kuva täältä

4 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Heh.. mulle just tää herkuttelu on kaikista pahin ongelma! Muuten syön terveellisesti, (ateriakoot, -välit, lautasmallin mukaan jne.) mutta herkuttelu tuntuu silt ainaiselt ongelmalta, mitä en pysty ylittämään. Jo lapsena söin salaa kaikki sokeripalat komerosta! Siis puhasta sokeria! : D Olen koittanut löytää ongelmaan ratkaisua sillein, et en osta kotiin ”säästöön” tai ”vierasvaraksi” mitään herkkuja. Leffaan tai tuommoisiin tapahtumiin ostan aina kaupasta erikseen karkit. Jos tekee hirveesti mieli jotain, niin paras mun tapaukses on ostaa jotain, mikä on jo valmiiks annosteltu. Ei mitään litran jäätelöitä tai semmosia. No, nyt kun oon alkanu seurustelee, niin poikaystäväni ei yhtään ymmärrä tätä mun ”taipumusta” tai sitten se tekee pilaa siitä ostamalla ihan älyttömiä määriä herkkuja ”säilöön”! Se kieltää mua syömästä niitä sen herkkuja ja asettaa ne kuitenkin johkin näytille… 🙁 Nyt mun on sit pakko alkaa tsemppaa tän itsehillinnän suhteen… ku en enää kehtaa enkä haluukaan syyä vaa kaikkia sen hamstraamia namuja, enkä mä toisaalta voi pakottaakaan sitä olla ostamatta niitä.

    • jennie kirjoitti:

      Voijjei, tuo on kyllä niin ikävä kun kaapista löytyy kaikkea ja itse en ainakaan osaa olla silloin syömättä. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” – on ehkä se ainoa toimiva tapa. Ei tuo ole kyllä reilua poikaystäväsikään kohdalta sinua kohtaan koska ihan oikeasti nämä herkuttelujutut ovat monien vuosien aikana opittuja paheita eikä niistä hetkessä poisoppiminen välttämättä onnistu. Toivottavasti saatte jonkinmoisen ”sovinnon” tehtyä tai sitten ihan vain miljoonasti tsemppiä sinulle itsehillintään!

  2. Anonymous kirjoitti:

    Me oikeestaan lyötiin nyt vetoa viikko sitten, et pystynkö olla syömättä herkkuja yhteen kuukauteen. : ) Jos pystyn, hän vie minut syömään.. ja jos sorrun, niin minä vien hänet syömään. Ensimmäinen viikko takana ja suhteellisen hyvin on menny. Eilen oli oikeestaan ensimmäinen päivä, millon ärsytti ja väsytti ja ois niin mieli ottaa tuo lakupussi pöydältä ja mättää karkkia menemään… mut en ottanut. Yksistä syntymäpäivistäkin on selvitty parilla viinirypäleellä. : DD Ja ennen tosiaan tota eilistä en ole kokenut, et olisin varsinaisesti kieltäytynyt mistään suuremmasta. Oikeestaan se on vaan auttanut nyt tuon vedon lyömisen jälkeen, että avokkini koittaa tyrkyttää tuota karkkia mulle joka kulmassa, kun tulee semmonen ärsyyntynyt olo, et no en kyl varmasti ota!! 😀 Tässä hommassa tuo hänen tyrkyttämisensä voi kääntyä mun voitoksi. 😉 Ehk tää vedonlyöminen oli mulle hyvä startti tähän herkuttomuuteen, kun omalla tavalla se motivoi aika paljon. Tai vaik tekis mielikin syyä, nii en haluu pilaa sitä vetoa! Mutta tosiaan… onhan tässä vielä kolme viikkoa edessä. Tosi vaikee sanoa nyt tässä vaiheessa, että miten tää homma kääntyy.

    • jennie kirjoitti:

      Kerrassaan mahtava veto! Tuo näyttäömisen halu että tähän pystyy on varmasti kova ja nytkun ensimmöinen viikko on takana niin helpommaksi koko homma vain menee. Ihan varmaan pystyt siihen, nyt vain tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.