Hae
My Project Is Me

no NYT on syytä juhlaan!

Moikka,

Otsikonmukaisesti nyt on todellakin syytä juhlaan, oikein moninkertaisesti. Aloitetaan sillä kaikkein yksiselitteisimmällä ja kaikilla tiedossa olevalla eli itsenäisyyspäivä. Koska koko Suomi juhlii niin miksi et siis juhlisi sinäkin?

WP_20131024_002

Ja toisekseen parasta mitä minun kylillä (täällä Tikkurilassa) on tapahtunut niin tänne on avattu Punnitse&Säästä. Kuten itse sanoin kotona miehelle niin nyt voin  lopettaa karkin syönnin ja tuhlata ”karkkirahani” tuonne. Ja heti avajaispäivänä minä kävin tukemassa paikallista.

IMG_1702

kuivatut meloninpalat <3

IMG_0437 IMG_1698

Kolmanneksi aamuvaaka näytti tähänastisesti parasta lukemaa, eli 56,3kg. Vaakaluvut pienenevät ja niin pienenen minä muutenkin. Meillähän on tänään luvassa jo perinteeksi modostunut pikkujouluristeily ystävien kesken ja tietysti tätä reissua varten oli katsastettava vaatekaapista päälle muutakin kuin iänikuisia verkkareita ja lenkkareita. Ja kuinka ihanaa olikaan huomata että monet sellaiset vaatteet, joita olin kuvitellut laittavani päälle olivatkin huomaamatta muuttuneet liian suuriksi. Voin sanoa että se todella tuntuu mahtavalta! Ja kun oiekin hurjalle päälle satuin niin lähdin myös penkomaan vaatekaapistani osiota ”toistaiseksi liian pienet” ja yllätyin jälleen iloisesti; Osa vaatekappaleistahan päätyi köyttövaatteiden puolelle.

Uusi kansio (2)2Näyttääkö tutulta? Samoja vaatteita löytyy  jopa muutaman vuoden takaa tuolta Päivän asuista:

paita_21

juhla_21

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava että en ehkä ole ihan vielä takaisin parhaissa mitoissani mutta suunta on oikea. Painoa tosiaan on nyt vain 2-3 kiloa enemmän kuin parhaimmillani mutta kyllä se kropan muoto vain on vielä melkolailla eri. Kuten kuitenkin todettu on suunta ihan oikea ja tammikuussa alkava saliharjoittelu (eilen oikein aloin taas tosissaan kaipaamaan tätä) varmasti tekee oman tehtävänsä.

asu23 2012-05-25+08.15.231

Ja vielä viimeisenä neljäs syy, joka tulikin jo äskettäin mainittua; Pikkujoulut omien ystävien kesken. Perinteikäs pikkujouluristeily ja mahtava seura eivät voi kuin taata mitä parhaimman itsenäsiyyspäivänvieton. Kyllä, nyt on todellakin syytä juhlaan!

IMG_1696IMG_7770

 

 

6 kommenttia

  1. Eikku kirjoitti:

    Onnittelut hyvästä ”laskusuhdanteesta”! Mutta missä tynnyrissä minä olen oikein ollut, kun en ole Punnitse ja Säästä -paikkaa täällä vielä nähnyt??! Päivän paras uutinen 🙂

  2. Laura kirjoitti:

    Vau, mahtavaa! Onneksi olkoon ja vietähän hauska pikkujouluristeily 🙂

  3. Salla kirjoitti:

    Voi miten ihanaa kuulla! Tosi kiva että oot vihdoinkin pitkän jumituksen jälkeen saanut suunnan oikeaksi 🙂 Antaa varmasti roppakaupalla lisää motivaatiota 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.