Hae
My Project Is Me

Paras kuva minusta koskaan

Kun tässä on viimeaikoina esiintynyt vuosien varrelta erilaisia kuvia minusta, niin nostetaan esiin vielä yksi löytö. Kuva on ehkä yksi parhaimpia kuvia minusta koskaan, mitä tulee vartalooni. Luulin aina, että ”kuuluisa elämäni kunto” on ollut vuonna 2012 aloitettuani saliharrastuksen. Toki, tuolloin minulla oli selkeähkö vatsalihasrivistö ja olin saanut laihtuneeseen vartalooni paljon kaivattua massaa lihaksena mutta jos kuvia katsoo, niin kyllä niiden perusteella vartaloni on ollut parhaimmillaan jotakuinkin vuosi sitten.

kuva-459

Toki kuvakulma voi olla onnistunut ja valotus osua vartalooni oikein mutta jösses, minulla on ollut pieni vyötärö ja siihen suhteutettuna ihan mukiinmenevä peppu. Kuvasta päätellen hartialinjaakin on löytynyt ja kropassa oli aina treenin jäljiltä mukava pieni pumppi. Haaveilin mukamasti jostain enemmän vaikka ei selvästikään olisi tarvinnut. Jos siis itselle pitäisi jonkinlainen tavoitekuva tulevaa varten löytää, niin omalla kohdallani se voisi varsin hyvin olla tämä.

Yksi kommentti

  1. Tanys kirjoitti:

    Hyvä kuva tosiaan! Tästä sen taas huomaa, miten se omassa päässä oleva mielikuva itsestä ei vastaa todellisuutta. Oman kauneutensa käsittää ehkä parhaiten vasta sitten kun menettää siitä jotain.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.