Hae
My Project Is Me

Viimeisten viikkojen raskausmietteitä

Kuten varmasti suurin osa lukijoista tietääkin, on kuluva raskaus minun kolmanteni. Lähtökohtaisesti pidän raskausajasta ja rakastan pyöreää vatsakumpua, joka kätkee sisäänsä pienen ihmeen. On sanoinkuvaamattoman uskomaton tunne kun vielä syntymätön vauva liikkuu vatsassa ja tutustuu hiljalleen omaan kehoonsa ja sen liikkeisiin. Olen rakastanut jokaista hetkeä, jokaista liikettä ja tuntemusta, jotka pienen tulokkaan kanssa on ollut mahdollista kokea eivätkä aiemmat yliaikaiseksi menneet raskauteni ole saaneet oloani tukalaksi edes vauvan syntymää edeltävänä päivänä.

P1150639

Vaan ensimmäistä kertaa olen sitä mieltä että en pistäisi pahakseni vaikka saisin skipata nämä viimeiset viikot kokonaan. Vatsallaan en luonnollisesti voi enää maata mutten myöskään selälläni – ainakaan pitkiä aikoja. Vauva on tavattoman vilkas liikkuja ja heräänkin hänen liikeharjoituksiin useita kertoja yössä. Eikä hän itseasiassa päivisinkään ole yhtään sen rauhallisempi.  Hengästyn todella helposti ja aerobinen liikunta on sula mahdottomuus. Rakastamani kävelykään ei tunnu aina mukavalta ikävien liitoskipujen vuoksi (aiemmilla kerroilla en edes tiennyt mitä nämä ovat). Toisinaan pukeminen tai ainakin kenkien saaminen jalkaan on yhtälailla naurettavan hankalaa ja istuma-asentonakin toimii useimmiten hyvin äijämäinen haara – ihan vain suuren mahan takia. Mietiskelinkin tuossa eräänä kertana että miten ihmeessä kaljamahaiset miehet voivat elää tynnyrinsä kanssa vuodesta toiseen. Eikö se muka häiritse heidän elämäänsä? Omani kun tulee poistumaan luonnostaan suhteellisen lyhyen ajan sisällä.

En halua valittaa tai saada raskausaikaa kuulostamaan kurjalta mutta valehtelematta olen jo alkanut odottaa sen päättymistä. Aiemmissa raskauksissa en tosiaan muista että kuvailemanilaisia haasteita olisi ollut edes viimeisten päivien aikana vaan olo on molemmilla kerroilla ollut energinen läpi raskauden. Kiitollinen olen kuitenkin siitä että pystyn edelleen liikkumaan eikä esimerkiksi salilla käyminen ole lainkaan mahdotonta. Olenkin muutamaan otteeseen miettinyt että mahtaa näyttää melko koomiselta kun ensin ähisen salin puolella painojen kanssa ilman ongelmia ja hetken päästä vaatteiden vaihto vaikuttaa maailman haastavimmalta tehtävältä. Minulla ei myöskään ole mitään “todellisia ongelmia” raskauden kanssa enkä esimerkiksi ole tuomittu vuodelepoon loppuraskauden ajaksi. Häiritsevää ennenaikaista supistelua ei ole esiintynyt ja kaikinpuolin olen kyennyt elämään melko tavallisesti. Ensimmäistä kertaa kuitenkin ymmärrän niitä äitejä, jotka eivät varsinaisesti tunnu nauttivan raskausajastaan enkä pistäisi siis todellakaan pahakseni jos pienokainen tekisi poikkeuksen sääntöön ja päättäisi ilahduttaa meitä olemassaolollaan hieman ennakoitua aiemmin. 

raskaana salilla_3

8 kommenttia

  1. Paula kirjoitti:

    Kiva kuulla raskauskuulumisia! Itse odotan esikoistamme ja olen mielestäni päässyt tosi helpolla, kun raskausoireita ei alun pahoinvoinnin jälkeen ole ollut ja olo on yleisesti ottaen suhteellisen energinen ja virkeä. Liikkumismuodot ovat muuntuneet, mutta liikuntaa olen voinut harrastaa läpi raskauden. H-hetki häämöttää kolmen viikon päässä ja pieni toiveeni olisi, ettei tuo päivä siirtyisi kovinkaan paljoa eteenpäin vaan vauva olisi valmis tuolloin. Olen aivan valmis aloittamaan paluun kohti omaa kehoa. Missä vaiheessa raskautta sinä olet? Mukavia viimeisiä viikkoja taipaleellesi!

    • jennie kirjoitti:

      Ihana kuulla että raskaus on sujunut hyvin. Olet minua jokusen viikon edellä sillä minulla taitaa olla jäljellä jotain neljä/viisi viikkoa. Niin kliseistä kuin se onkin niin en ole oikein pysynyt kärryillä tässä viimeisimmässä raskaudessa kuluneista viikoista 😀

  2. PP kirjoitti:

    Varaudu henkisesti siihen että liitoskivut eivät jää synnärille, vaan vaivaavat vielä jonkin aikaa synnytyksen jälkeenkin. Minulla oli toisessa raskaudessa kovat liitoskivut ja synnytyksen jälkeen kyljellä makaaminen oli aikamoista tuskaa, tuntui kuin lantio ja häpyliitos olisivat tulessa. Onneksi se kyllä helpotti 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Nämä ovat juuri niitä asioita, joista toivookin tietävän ennakkoon niin osaa varautua (vaikka toki salaa toivon että jostain kumman syystä niitä ei minulle tulisi enää jälkikäteen).

  3. Mini kirjoitti:

    Minullakin kaksi ensimmäistä raskautta olivat helppoja: ei liitoskipuja (en ollenkaan ymmärtänyt, kun monet ystävistäni niistä valittivat), pystyin liikkumaan ja treenaamaan synnytystä edeltävään päivään molemmilla kerroilla suht normaalisti ja muutenkin vointi oli tosi hyvä. Mutta kolmas raskaus oli kyllä nimensä mukaisesti raskas! Ennenaikaiset supistelut ja kohdunsuun kypsyminen pakottivat vuodelepoon pari kk ennen laskettua aikaa, turvotukset olivat jäätävät, vatsa iso ja vauva alhaalla lähtökuopissaan jo todella aikaisin ja liitoskivut olivat ihan kamalat. Oikeasti itkin päivittäin, kun lyllersin lasteni perässä ja yötkin olivat tosi hankalia, kun pelkkä kyljen kääntäminen sattui niin paljon nivusiin. Nyt löytyy ymmärrystä raskausajan vaivoista valittaville mammoille 😉

    • jennie kirjoitti:

      Ja minä ymmärrän täysin mistä kirjoitat, vaikka olen tähän tarinaasi verrattuna tainnut siltikin selvitä suhteellisen helpolla.

  4. Kristiina kirjoitti:

    Samat fiilikset täällä, vaikka ”vasta” toista odotan. Ensimmäisessä raskaudessa liikuin lähes loppuun asti, mutta nyt loppuaika lähes vuodelevossa 2 kk ennenaikaisten supisteluiden vuoksi ja lapsi on lähtövalmiina. Kun ei ole tottunut makaamaan, on tämä todella vaikeaa. Puhumattakaan siitä, kuinka kiva esikoisen kanssa olisi nyt touhuta ja antaa hänelle 100% huomiota vielä kun se on mahdollista. Totta kai sitä vauvan eteen tekee kaikkensa, että hän saa kasvaa vielä kohdun suojissa, mutta ei se henkisesti helppoa silti ole. Liikuntamotivaatio on ainakin huipussaan nyt! 😉
    Olen lukenut blogiasi jo ensimmäisestä lapsestasi lähtien, jatka samaan malliin! 🙂 Mielenkiintoista kuulla miten yhdistät liikunnan ja kolmilapsisen perhe-elämän, täällä lähes sama elämäntilanne kun siis on käsillään.

    • jennie kirjoitti:

      Eipä se sitä kysy onko niitä raskauksia yksi, kaksi tai vaikka kymmenen – kun joutuu toimimaan omaa luontoaan vastaan ja joutuu vaikka pakolliseen vuodelepoon on se varmasti vaikea paikka. Puhumattakaan tosiaan siitä että ei pysty antamaan jo olemassa oleville lapsille sitä, mitä he tarvitsisivat. Olen itsekin joutunut liian monta kertaa toteamaan että äiti ei nyt vain pysty.

      Mahtavaa myös kuulla että mukana on pysynyt kaltaisiasi koko matkan seuranneita <3 Tämä oikeasti palkitsee ja antaa uskomattoman paljon sillä vaikeitakin hetkiä blogin pitämisen suhteen on ollut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *