Hae
My Project Is Me

Aina ei jaksa liikkua ja se on okei

Niin, aina ei jaksa liikkua. Aina ei myöskään huvita liikkua ja se todellakin on okei. On ihan turha soimata itseään laiskuudesta tai mistään muustakaan, sillä se ei ensinnäkään auta asiaa eikä se toisekseen myöskään ole mikään soimattava asia. Aina ei jaksa ja kun ei jaksa, tehdään jotain sellaista mitä jaksaa ja mistä saa energiaa.

Viime viikoina en oiken ole jaksanut liikkua

En tosiaan ole viimeisten viikkojen aikana pahemmin liikunnasta kirjoittanut, sillä en ole viimeisten viikkojen aikana oikein liikkua jaksanut. Sensijaan että olisin aamuaikaisella lähtenyt salille, olen nukkunut hieman pidempään. Olen aina ollut sellainen, että tarvitsen paljon unta eli aikaisin herääminen tarkoittaa myös aikaista nukkumaanmenoaikaa. Viime aikoina tuntuu, ettei sekään kuitenkaan ole riittänyt, ja vaikka kello on soinut 5.30 sijaan 7.00 niin silti olo on ollut väsynyt herätessä.  Varmasti pimeä vuodenaika on yksi selittävä tekijä mutta myös kiireinen ja kokoajan toimintaohjeistuksineen muuttuva (korona)tilanne työ- ja vapaa-ajalla on varmasti vaatinut veronsa. Lisäksi viikko sitten sairastin pienen, ja onneksi nopeasti ohimenevän, flunssan. Väsymys on siis varmasti monen tekijän summa ja juuri nyt levon vaaliminen on ollut itselle tärkeämpää kuin aktiivinen liikunta.

 

Treeneissä puhaltaa muutoksen tuulet

Tämä kaikki on kuitenkin saanut minut taas kerran pohtimaan treenirutiinieni muuttamista. Aika vastikään kirjoitin täällä, millainen tyypillinen treeniviikkoni on. Se on ollut melko samanlainen ja samalla saliohjelmallakin jo useamman kuukauden eli jo sen puolesta on aika tehdä muutoksia. Sitähän nimittäin sanotaan että saliohjelmaa kannattaisi muuttaa 3-4kk välein, ja tuossa ajassa huomaan itseasiassa jo kaipaavanikin vaihtelua. Niin näköjään myös nyt.

Mutta sen sijaan, että muuttaisin vain saliohjelmaa, olen miettinyt koko treenimetodin muuttamista. Kun nykyisellä ohjelmalla aloin harjoitella alkusyksystä, tuntui se parhaalta ikinä. Treenasin pitkästä aikaa taas ihan vanhalla kunnon punttiohjelmalla kaiken kotikikkailun jälkeen. Oma salini oli tosiaan suljettuna koko kevään ja aukesi vasta toukokuussa mutta kesä(kin) kului vähän niin ja näin tehden koska lomat ja muut. Nyt olen kuitenkin huomannut taas kaipaavani tätä kotikikkailua tai ainakin sellaisia vähän sähäkämpiä harjoituksia. Lisäksi, tässä jonkinlaista kaamosväsymystä kärsivänä, ajatus lyhyemmistä treeneistä ja pidempään nukkumisesta tuntuu taivaalliselta. Mutta ihan vielä, ainakaan tällä viikolla, en tainnut olla valmis niihinkään mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kuten jo alussa kirjoitin, silloin kun ei jaksa niin tehdään niitä asioita mitä jaksaa ja mitkä tuovat energiaa. Aina ei jaksa liikkua ja se todellakin on okei.

 

Kymmenen kotitreeniohjetta

Tällaisilla (treeni)ajatuksilla tänään ja luulen että pikkuhiljaa voi sanoa myös että kohti ensi vuotta. Liikunnassa, näin harrastemielessä, ihan parasta onkin kun aina voi vaihtaa mielipidettä ja metodia vaikka lennosta. Lajit ja mahdollisuudethan eivät nimittäin lopu kesken!

Ja tähän loppuun itselle muistiin ja teille muille vaikka vinkiksi muutama testattu kotitreeni blogihistorian varrelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.