Hae
My Project Is Me

Hyvinvointi-ilta

Moikka,

Nyt minulle kuuluu hyvää – pääsin nimittäin eilen Radio Nrj:n ja Fitfarmin järjestämään naisten hyvinvointi-iltaan, jonka ansioista koko projekti sai taaas ihan uudenlaisen vaihteen. Upeat ja inpiroivat Jutta Gustfsberg, Satu Kalmi sekä enenrginen Tuija Pehkonen aikansaivat omalla esimerkillään, pirteydellään ja olemuksellaan uskoa omaa tekemistäkin kohtaan tavalla, jota olen ehkä kaivanut. En minä teekään sioita ihan väärin; Kyllä minä onnistun.

IMG_0148IMG_0151 IMG_0152

Jutta puhui paljon tärkeästä, joskin liian usein unohdetusta osa-alueesta mitä tulee elämäntapamuutoksiin  – oma pää. Meillä kaikilla on olemassa päivätajunta, jonka mukan toimimme ja teemme järkevviä ratkaisuja. Lisäksi on olemassa alitajunta, joka ohjaa päivätajuntaamme huomaamattamme. Kun alitajuntaa ruokkii positiivisilla ajatuksilla (kunto/laihdutus)projektin onnistumisesta, alkaa tämä päivätajunta ohjaamaan tekemistämme onnistuakseen. Tähän täytyy todeta että olen tämän merkityksen ymmärtänyt itsekin vasta viimeaikoina. Ei se että joka kerta peilin ohi kulkiessaan katsoo että ”hyi yök, Ei noihin läskeihin mikään pure” ohjaa muutakuin negatiiviseen kierteeseen ja nyrpistelyyn. Kun ajatuksen ohjaa siihen että ”Kyllä minä onnistun, tämä hommahan toimii” niin kyllä se vain alkaa toimia – tai ainakin yrittäminen tuntuu mukavammalta.

Jokainen meistä tarvitsee myös tavoitteen ja päätöksen. Tavoitteen on oltava tarpeeksi konkreettinen ja Jutan esimerkkiä lainaten: eihän jalkapalloilijakaan mene kentälle pallon kanssa potkimaan palloa mielivaltaisesti mihin maaliin sattuu vaan hänen tavoitteensa on potkia se vastustajan maaliin. Seuraavaksi tarvitaan päätös ja jalkapalloilijan tapauksessa se päätös on valittu tapa saattaa pallo maaliin. Elämäntapaprojekteissa tämä vaatii muutosta totutuissa tavoissa, joten on tiedettävä mihin ryhtyy. Jostain täytyy ehkä luopua ja jotain täytyy tehdä toisin jotta se maali saavutetaan.

Matkan aikana jokaiselle tulee varmasti koettelumksen hetkiä ja siinä missä toinen heittää hanskat tiskiin, puskee toinen läpi ja selviää voittajana. Tästä tahdonvoimasta Jutta käytti nimitystä itsehillintälihas, joka on ehkä asiaa parhaiten kuvaava termi koskaan. Itsehillintälihas tarkoittaa siis sitä lihasta, jolla vastustat mielitekoja. Ja sehän toimii kuten mikä tahansa muukin lihas ja tarvitsee treeniä kehittyäkseen – jos siis joskus edes yrität pyristellä mielitekoja vastaan niin seuraavalla kerralla tämä vastustaminen on mahdollisesti jo hitusen helpompaa tai ainakin sitä voi tehdä pidemmän aikaa. Otettakoon tämäkin siis todellisena treeninä jatkossa.

IMG_0154

Konkreettisesta ruokavaliosta ja treenistä puhui Satu ja tämän puolen asioita kuunnellessa minulle tosiaan tuli se olo että en sittenkään ole ihan hukassa elämäntapani kanssa. Ruokailukertoja suositeltiin kuudesti päivässä, eli karkeasti 2-3h välein ja mainittiin erikseen että yli 4h ateriavälejä ei saa olla. Proteiinin tärkeuttä painotettiin hyviä rasvoja tai hiilihydraatteja unohtamatta.  Kalorien saantia ei kannata Satun mukaan pelätä, kunhan ne ovat oikeista lähteistä, ihan niin sanotusta normiruoasta. Ruokavaliopuolella muistutettiin myös siitä että kokonaisuus on se joka ratkaisee eli vaikka viikonloppuun osuisi herkkupäivä ei peli ole missään nimessä menetetty.

IMG_0158

Ja sitten liikunta ja ihan erityisesti salitreeni, jota Satua katsellessa olisi tehnyt mieli lähteä harjoittamaan siltä istumalta. Saliharjoittelun on se ainoa tapa oikeasti muovata vartaloa sellaiseksi kuin haluaa ja aerobinen harjoittelu on tarkoitettu rasvanpolton tueksi. Mahdollisuuden koittaessa kysyin ammattilaisilta asiaa, jota jokinaika sitten pohdin täälläkin – eli menetänkö työllä hankitut lihakseni kotonaoloaikana vai voinko ylläpitää olemustani salitreenin puutteesta johtuen. Ruokavalion merkitystä korostettiin samoin kuin harjoittelun tärkeyttä, mahdollisimman rankasti myös kotona, esimerkiksi omaa kehonpainoa käyttäen). Lihasmuisti on hyvä ja muutamien kuukausien tauko ei hallaa tee, kunhan omaa tasoaan ylläpitää. Minut on siis armahdettu.

IMG_0159 IMG_0164

Kiitos siis omalta osaltani Radio Nrj, Fitfarmin Jutta Gustafsberg sekä Satu Kalmi innostavasta ja inpiroivasta illasta. Joskus sitä vain kaipaa hieman muistutusta miksi jotain tekee ja voin sanoa että juuri nyt minulla tosiaan on sellainen olo että kyllä minä onnistun, odottakaa ja nähkää!

IMG_0167 IMG_0166 IMG_0165

9 kommenttia

  1. Tuuli kirjoitti:

    Hei, täällä toinen, joka oli myös mukana erittäin motivoivassa illalla! 🙂 Erityisesti Jutan osuus herätti paljon ajatuksia ja hyvin samoja juttuja jäi päällimmäiseksi mieleen kuin sinullekin. Tosi mahtava juttu että pääsi osallistumaan. Paljon tsemppii sinne – itsellekin eilisestä saatu inspis toivon mukaan siirtyy teoriasta myös käytäntöön 😉

    • jennie kirjoitti:

      Oli kyllä todella mahtavaa olla osallisena 🙂 Jutta on kyllä niin loistavan innostava puhuja että eiköhän me molemmat saada teoria saatettua käytäntöön.

  2. Nimetön kirjoitti:

    Minä olin myös eilen tuolla kuuntelemassa – oli oikein mukava ja ajatuksia herättävä ilta! Kiitos vielä tästä kirjoituksesta, ja tärkeiden asioiden korostamisesta 🙂 Minun täytynee keskittyä tavoitteen määrittämiseen ja lähteä siitä sitten liikkeelle!

  3. Eli kirjoitti:

    Mielenkiintoinen postaus, josta sai itsellekkin ajateltavaa, vaikka en paikanpäällä ollutkaan 🙂 Kiitos!

    • Nimetön kirjoitti:

      Sen verran kommentoin että saliharjoittelu ei todellakaan ole ainoa tapa muokata kroppaa!

      • jennie kirjoitti:

        Totta puhut, en edes itse asiaa ajatellut Satun upean ulkomuodon ja puheen lomassa sen enempää. Kunhan treeni on tarpeeksi raskasta onnistuu muokkaus myös ilman salia – huomasin tämän itse joskus tankotanssiharrastuksen myötä että ainakin vatsa ja ylävartalo vahvistuivat. Senverta saliuskovainen olen kuitenkin itse että väitän sen olevan ehkä tehokkain tapa koska mahdollisuudet treenata ovat lähes rajattomat eivätkä vastukset lopu ihan heti kesken.

    • jennie kirjoitti:

      Ja tässä todellakin vain pieni osa illan annista, joka tosiaan sai itseenikin taas ihan uutta vauhtia.

    • jennie kirjoitti:

      Vastaukseni sinulle lähti näin puhelimen välityksellä jostain syystä tuonne alemmas mutta yhtäkaikki, ilta oli tosiaan antoisa ja tässä vain osa asioista pääsi esittelyyn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.