Hae
My Project Is Me

Huomio jalkoihin

Moi,

Olen täällä aiemmin maininnut tavoitteistani käsien ja keskivartalon (lähinnä vatsan) suhteen mutta alakroppaan en ole kiinnittänyt minkäänmoista huomiota. Jalka- ja peppuosasto on itseasiassa ollut kohdallani muutoinkin sellainen osa-alue johon en ole koskaan kiinnittänyt erityistä huomiota. En myöskään tämän projektin aikana.

Ajattelin nyt kuitenkin yrittää hieman miettiä tätäkin osa-aluetta. Olen ehkä itse siinä mielesä onnekas että minulla on luonnostaan melko mukavan malliset jalat. Reisi-pakaraosio on aina ollut kapea verrattuna muuhun vartalooni. Tottakait kun painoa oli enemmän, myös tälle osa-alueelle kertyi ylimääräistä mutta lantiolinjani on aina ollut kapeampi kuin hartialinja. Pohkeessa sensijaan on aina ollut ympärysmittaa sen verta että saappaiden varsien löysyys ei ole ollut ongelma (ei kyllä onneksi myöskään niinpäin että olisivat ollete liian tiukatkaan). Kaikenkaikkineen täytyy siis kait todeta että kun en kerta erityistä huomiota ole kiinnittänyt alueeseen, ei suurempia ongelmiakaan ole ollut.

En todellisuudessa edes oikein osaa sanoa minkälainen alavartalo olisi sellainen kuin itse toivoisin tai tavoittelisin. En ehkä mitään suurempaa muutosta kaipaakaan vain nykyistä kiinteämpää pakettia. Ainoa todellinen osa-alue, johon osaan sanoa että lisätreeni olisi suotavaa, on sisäreisi.

Jahka joskus salitreenin pariin pääsen, niin oletettavaa on, että alavartalotreeni tulee osaksi arkea. Tässä vaiheessahan en erityisesti tätä osa-aluetta ole erityisemmin treenannut. Täytyy kuitenkin sanoa että tämä ei tarkoita etteikö nämä lihakset olisi silti saaneet kyytiä. Kummallakin Jillian dvd:llä on melkoisen paljon  erilaisia kyykkyjä sekä muutamia muita liikkeitä jotka treenaavat kivasti myös reittä ja peppua. Puhumattakaan tietysti päivittäisestä lenkkeilystä.

Mittasin muuten reiden ympärysmittani ja 49cm sain leveimmästä kohdasta. Toisessa jalassa sama mitta oli 49,5cm. Tuntuu ihan oudolta etten yhtään tiedä, mitä tuosta mitasta voisi päätellä kun lähtökohtaisesti vyötärönympäryksestä yms. tietää mikä luku on ns. hyvä.

2 kommenttia

  1. Summer kirjoitti:

    Kyllä tuo nykyinen reiden ympärysmittasi vaikuttaa tosi hyvälle, joten onneksi olkoon :). Mulla reidet on taas olleet aina se ongelmallisin kohta kropassa ja vaikka olen sua lyhyempi on reisien ympärys 50,5cm.

  2. jennie kirjoitti:

    Minun silmiini sinun reidet näyttävät omiani kapeammilta (hassua).. Ja muutoinkin siis näyttää hyvältä 🙂 No, näillä eväillä voin siis olla ihan tyytyväisin mielin jalkojeni kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.