Hae
My Project Is Me

Unelmaduunissa

Vuosipäivän kunniaksi on aika rikkoa blogihiljaisuus. Tänä päivänä tulee nimittäin tasan vuosi siitä kun vaihdoin työpaikkaa ja päivääkään en ole katunut. Voisin melkein kirjoittaa olevani tällä hetkellä unelmaduunissa, sillä joskus blogin historiassa muistan kuinka Monnalle kirjoitin olevani hänelle hieman kateellinen kun voi päivät halutessaan viipottaa menemään vain jumppatrikoissa. Tuo oli aikaa kun hän toimi puhtaasti liikunnanohjaajana ja PT:nä, itse taas vastaavasti häärin toimistohommissa ja tapasin paljon eri alojen yrittäjiä tai isojen organisaatioiden johtoportaan henkilöitä. Niihin tapaamisiin ei jumppatrikoissa menty.

Vuosi sitten elettiin todella jännittäviä aikoja. Työpaikan vaihdos oli itselleni iso juttu, sillä olin työskennellyt edellisessä paikassa reilun kymmenen vuoden ajan. Kymmeneen vuoteen mahtui paljon niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässäkin. Kasvoin itse pelkästä tyttöystävästä ja avopuolisosta äidiksi kun taas työpaikkani kasvoi kotimaisesta, noin sadan hengen firmasta kansainväliseksi, useita satoja työllistäväksi yhtiöksi. Siinä samassa kasvoi luonnollisesti valtavasti myös oma työosaamiseni ja ammattitaitoni sekä sitä myöten kokoajan ne saappaat, missä työskentelin. Lopulta toimin merkittävässä päällikkötason roolissa ja tuossa vaiheessa tein päätöksen työpaikan vaihdosta.

Kurkkaa tarkemmin mietteitäni vuoden takaa tästä postauksesta

Tällä hetkellä en ole suuri päällikkö tai tapaa mahtavia businessihmisiä päivästä toiseen. Tällä hetkellä teen sensijaan sitä mitä ehkä eniten rakastan; autan työkavereitani kasvamaan heidän parhaaseen potentiaalinsa. Se on tosin vain yksi osa työtäni mutta myös se merkityksellisin. Lisäksi työskentelen tällä hetkellä ympäristössä, mikä on lähellä sydäntäni eli hyvinvoinnin ja liikunnan parissa, sellaisten ihmisten ympäröimänä, joille se yhtälailla on intohimo. Ja kirsikkana kakun päällä, voin halutessani pukeutua jumppatrikoisiin vaikka joka päivä – aivan kuten joskus vuosia sitten unelmoin. Voisi siis tosian sanoa että olen tällä hetkellä unelmaduunissa.

Missä muualla olen työskennellyt ja mitä olen vuosien varrella oppinut, se selviää tästä vanhasta postauksesta

Tänään ei ollutkaan perjantai

Mietin eilen töissä ollessani että tämä viikko on tuntunut jotenkin todella pitkältä. Usein tuntuu että on taas perjantai mutta mutta eilen tuskastelin tosiasian kanssa että on vasta keskiviikko. Siinä samassa tajusin että minähän olen ollut koko viikonlopun töissä ja eilinen oli kuudes työpäivä putkeen. Viimeisen 11:n päivän aikana minulla on ollut yksi vapaapäivä ja vaikka työstäni pidän, vapaapäivien puute alkaa tuntua. 

kuva

Minulle on kertynyt syksyn aikana jonkinverran ylimääräisiä työtunteja, joita on mahdollisuus pitää joko vapaana tai nostaa rahana. Minulle on itsestäänselvyys että haluan käyttää nämä vapaana mutta näin ei ole ollut suinkaan aina. Muistan kun kävin keskustelua joskus alle parikymppisenä samasta aiheesta itseäni reilu kymmenen vuotta vanhemman henkilön kanssa. Meillä oli hyvin erilaiset tilanteet, minä olin opiskelija ja hän perheellinen Sinä missä itse valitsin tuolloin rahan, valitsi hän vapaa-ajan – aivan kuten minä nyt. On hyvä että näitä erilaisia vaihtoehtoja tarjotaan, sillä meitä on erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja siten molemmille vaihtoehdoille on yhtäläistä tarvetta. 

Onneksi tänään on minun perjantaini vaikka vasta töihin tullessa tajusin että oikeasti on torstai. Minun työputkeni päättyy tosiaan tänään ja pidennetty viikonloppu alkaa kun huominen perjantai on poikkeuksellisesti vapaa. Se tulee kyllä tarpeeseen.