Hae
My Project Is Me

Hukassa.

Myönnän, olen ollut hukassa blogini kanssa. Olen kipuillut paljon sen kanssa, mistä kirjoitan mutta ennen kaikkea, miten kirjoitan.

 

Kirjoittaminen on taitolaji

Kuten niin moni asia, myös kirjoittaminen on taitolaji. Tässä vaiheessa, kun tuntuu että oma tekstini on tyssäämässä jo tähän, tuntuu suorastaan nololta myöntää, että kirjoittaminen on ollut minulle luonteva ja kiinnostava ilmaisutapa. Vaikka tällaisen tekstin julkaiseminen ei ehkä erityistä osaamista vaadi, niin kirjoittamisessakin kehittyy tekemällä. Nyt kun oma kirjoittaminen on ollut jo pidemmän aikaa satunnasta, niin näinkin yksinkertaisen tekstin kirjoittaminen on yllättävän haastavaa. Tässä on myös muuten yksi syy, miksi en ystävänpäivänä tekstiä julkaissut, vaikka se alkuperäinen ajatukseni oli – minusta nimittäin tuntui etten osannut pukea sanoiksi niitä ajatuksia mitä olisin ystävyydestä halunnut sanoa. Niinpä jätin koko tekstin kirjoittamatta.

 

Motivaatio- vai aikapula

Kehuin loppuvuodesta 2021 palaavani julkaisutahtiin, missä kirjoitan tekstin kolmesti viikossa. Olettekin ehkä huomanneet, että tämä lupaus ei ole valitettavasti pitänyt. Haluaisin sanoa, että ei ole ollut aikaa ja osittain tämä pitääkin paikkansa. Parhaimmillaan yhteen julkaisuun ei mene kauaa ja teksti muodostuu melkein kuin itsestään. Pahimmillaan, tilanne on päinvastainen ja usean tunnin yrittämisestä huolimatta sanoja ei vain synny. Siinä vaiheessa voi jo sanoakin, että kyseessä on aikapula, sillä minulla harvemmin on useiden tuntien mittaisia ylimääräisiä hetkiä arjessani.

Toisaalta, uskon myös siihen, että jos jotain oikein paljon haluaa niin sille raivaa elämästään myös tilaa. Ehkä blogin kirjoittaminen ei ole siis ollut tämän priolistan kärjessä ja tämän ääneen myöntäminen tuntuu pahalta. En ole kuitenkaan vielä(kään) valmis luovuttamaan sen suhteen. Uskon että minulla on sanottavaa, ainakin mitä listattuihin blogiotsikoihin tulee ja seuraavaksi haastankin itseni myös kirjoittamaan niiden alle sanoja.

rentoa painonhallintaa

Blogi vai Instagram

Blogin sijaan, olen minäkin siirtynyt yhä enemmän Instagramiin. Instagramissa olenkin julkaissut jotain, lähes jokaisena päivänä ja kynnys siellä julkaisemiseen onkin jollain tavalla blogia matalampi. Toisaalta taas Instagramissa on oltava blogiakin aktiivisempi ja monitahoisempi ja koska siihen olen pyrkinyt, niin blogille on jäänyt vielä vähemmän aikaa. Olen myös monesti miettinyt sitä, että jos kirjoitan asiasta X Instagramissa, niin mitä lisäarvoa voin enää aiheeseen liittyen tarjota blogissa. Tai toisinpäin, että mitä voin tarjota enemmän Instagramissa blogin sijaan, etteivät kanavat ole pelkkää toistoa toisistaan. Ja toki sitä, että kumpi kanavista se minun ensisijainen onkaan. Tämänkin postauksen kuvat ovat kaikki jo Instan puolelta tuttuja.

Kuten kuitenkin kirjoitettu, en ole vieläkään valmis luovuttamaan blogini suhteen. Ja ehkä tämän kaiken myöntäminen helpottaa minua itseäni tässä kirjoitusprosessin jälleenaloituksessa. Olen hukassa edelleen, mutta ehkä alan pikkuhiljaa taas hahmottamaan minne minun on tarkoitus matkaani jatkaa. Vai mitä sinä olet mieltä, vieläkö blogille on paikkansa vai oletko sinäkin siirtynyt pääasiassa Intsgramiin?

Unelmaduunissa

Vuosipäivän kunniaksi on aika rikkoa blogihiljaisuus. Tänä päivänä tulee nimittäin tasan vuosi siitä kun vaihdoin työpaikkaa ja päivääkään en ole katunut. Voisin melkein kirjoittaa olevani tällä hetkellä unelmaduunissa, sillä joskus blogin historiassa muistan kuinka Monnalle kirjoitin olevani hänelle hieman kateellinen kun voi päivät halutessaan viipottaa menemään vain jumppatrikoissa. Tuo oli aikaa kun hän toimi puhtaasti liikunnanohjaajana ja PT:nä, itse taas vastaavasti häärin toimistohommissa ja tapasin paljon eri alojen yrittäjiä tai isojen organisaatioiden johtoportaan henkilöitä. Niihin tapaamisiin ei jumppatrikoissa menty.

Vuosi sitten elettiin todella jännittäviä aikoja. Työpaikan vaihdos oli itselleni iso juttu, sillä olin työskennellyt edellisessä paikassa reilun kymmenen vuoden ajan. Kymmeneen vuoteen mahtui paljon niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässäkin. Kasvoin itse pelkästä tyttöystävästä ja avopuolisosta äidiksi kun taas työpaikkani kasvoi kotimaisesta, noin sadan hengen firmasta kansainväliseksi, useita satoja työllistäväksi yhtiöksi. Siinä samassa kasvoi luonnollisesti valtavasti myös oma työosaamiseni ja ammattitaitoni sekä sitä myöten kokoajan ne saappaat, missä työskentelin. Lopulta toimin merkittävässä päällikkötason roolissa ja tuossa vaiheessa tein päätöksen työpaikan vaihdosta.

Kurkkaa tarkemmin mietteitäni vuoden takaa tästä postauksesta

Tällä hetkellä en ole suuri päällikkö tai tapaa mahtavia businessihmisiä päivästä toiseen. Tällä hetkellä teen sensijaan sitä mitä ehkä eniten rakastan; autan työkavereitani kasvamaan heidän parhaaseen potentiaalinsa. Se on tosin vain yksi osa työtäni mutta myös se merkityksellisin. Lisäksi työskentelen tällä hetkellä ympäristössä, mikä on lähellä sydäntäni eli hyvinvoinnin ja liikunnan parissa, sellaisten ihmisten ympäröimänä, joille se yhtälailla on intohimo. Ja kirsikkana kakun päällä, voin halutessani pukeutua jumppatrikoisiin vaikka joka päivä – aivan kuten joskus vuosia sitten unelmoin. Voisi siis tosian sanoa että olen tällä hetkellä unelmaduunissa.

Missä muualla olen työskennellyt ja mitä olen vuosien varrella oppinut, se selviää tästä vanhasta postauksesta