Hae
My Project Is Me

Kun mikään ei riitä

Moi,

Joku joka on blogiani lukenut pidemmän aikaa tietää että olen melkoinen suursyömäri. Olen ollut aina, siis niin kauan kuin vain muistan. Vatsani tuntuu toisinaan olevan täysin kyltymätön ja se määrä ruokaa joka minuun mahtuu on jotain aivan käsittämätöntä. Moneen ystävääni verraten olen monesti miettinyt että miten ihmeessä he pärjäävät niin vähällä ruoalla tai eivät jaksa syödä jotain annosta – Itse kun voisin kepeästi vedellä vielä usein toisen samanlaisen siihen päälle.

Syön paljon ja usein (vähintään viidesti päivässä) ja omasta mielestäni ateriakokoni ovat normaaleja (tai johonkuhun muuhun verraten varmaan jopa isoja). Koostan ateriani myös sisältämään reilusti proteiinia (n. 20-25g/ateria), hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja (täysjyväviljaa), kasvikunnan tuotteita (salaattia/marjoja/kasviksia) sekä hyviä rasvalähteitä (1-2tl öljyä/lesitiiniä tai rkl siemeniä/pähkinöitä). Ja juon vettä, aina aterialla sekä aterioiden välissä.  Sinänsä siis laadun ja määrän tulisi olla jokseenkin kunnossa mutta usein jossain vaiheessa päivää huomaan ”kärsiväni” nälästä.

IMG_0524 IMG_0550 IMG_0565

Se mitä minun varmaan kuitenkin tarvitsisi tehdä, olisi ruokahetken rauhoittaminen. Harvoin nykyään syön ja katson tv:tä esim. samanaikaisesti mutta saatan syödä ehkä turhan kiireisellä aikataululla. Kuluu vartti ja minun lautaseni on tyhjä. Sitten kuulostellaan hetken aikaa tuliko syötyä tarpeeksi vai ei eli alkaako kaikenmoista tehdä edelleen mieli vai onko olo tyytyväinen. Mikähän dietti/elämäntapaohje se oli että tulisi syödä itsensä noin 80% täyteen? Oli mikä oli niin minulla se ei ainakaan toimi sillä jos jää vähänkin nälkä (tai tunne että joatin pitäisi vielä saada) niin se ajaa yleensä turmion teille.. Liian täysikään olo ei ole hyvä. En olekaan aikapäiviin syönyt itseäni sellaiseen ähkyyn että ei janoon jaksa edes vesilasillista enää juoda. Näitäkin on siis minun historiassani nähty.

Olen huomannut että omalla kohdallani nälkätunnetta esiintyy paitsi oikeana nälkänä myös janona, tunneyömisenä (tylsää, väsyttää, ärsyttää) sekä ihan vain himotuksena jotain tiettyä ruokaa/herkkua kohtaan. Olen oppinut tunnistamaan kohdallani näitä edelläesitettyjä nälkätuntemuksia mleko hyvin, joten onneksi myös sen oikean nälän tunnistaminen kaiken muun lomassa on helpottunut. Täydellistä tämä ei suinkaan aina ole mutta kaikenaikaa helpompaa. Tässä jossain välissä (näinä väliviikkona kun painoni ei pdonnut) huomasin ilokseni ruokailun jälkeen tuntemuksia siitä että olen saanut näläntunteeni tyydytettyä eikä mitään ylimääräistä enää tehnyt mieli. Sain siis syötyä ns. täydellisesti. Tällä viikolla, ruokapäiväkirjaa pitäessä, näitä tuntemuksia on esiintynyt yksittäisillä aterioilla ja yksittäisistä kamppailuista on pääosin selvitty voittajana mutta taisteluja on kuitenkin käyty (jonkinasteisesta nälästä siis kärsitty). Nälänhän sanotaan olevan laihduttajan (ja ollaan nyt rehellisiä, sitähän minäkin teen vaikka tämä tällainen ikuisuusprojekti onkin) pahin vihollinen mutta mitä ihmettä voi tehdä kun mikään ei riitä?

16 kommenttia

  1. Hanna kirjoitti:

    Heips!

    Olen jo kauan lueskellut blogiasi, sillä tarinasi vaikuttaa kovin samankaltaiselta kuin omani (elämäntaparemontti -> jopa liiallinen laihtuminen tahattomasti -> lihaksikkaan kropan metsästys ja terveet elämäntavat). Samoin huomaan törmääväni usein ihan samoihin ongelmiin kanssasi. Tuo ”en jaksa syödä tätä annosta loppuun” on usein hyvin vähän liikkuvien ja ylipainoisten lempilause. Itse vetelen helposti isot ravintola-annokset ihan kepeästi, jonka jälkeen energiaa piisaa ja treeni kulkee, Huomaan usein, että jos pihistelen näissä tilanteissa ja seuraan muiden esimerkkiä, pieni nälkä kiusaa koko ajan, pinna kiristyy ja lopulta napostelen koko ajan. Eli syö vaan kunnolla kerralla! Niin kuin hyvältä tuntuu, ei tietenkään ähkyyn asti, mutta älä kuuntele muiden tuntemuksia! Kyllä kroppa tietää, ja liikkuvalla lihakset kuluttaa. Kiitos hyvästä blogista! (ps, ne ylipainoiset ja vähän liikkuvat napostelee kyllä sitten myös, mutta yleensä silloin kun kukaan ei ole läsnä 😉 )

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos itsellesi kattavasta kommentista 🙂 Ja tuo mitä sanoit siitä että jos ei syö itseään tarpeeksi kylläiseksi, johtaa tosiaan naposteluun. Ja jatkuvaan sellaiseen eli tästä oppineena pyritään kuuntelemaan kehoa vieläkin tarkemmin. eile muuten sattuivat juuri jossain ohjelmassa puhumaan siitä että kuinka nälkäsignaaleja ei nykyään enää tunnisteta kaikkien muiden mielihalujen seassa ja kehottivat siinä kokeilemaan miltä se oikea nälkä tuntuu pitkittämällä ateriaväliä tahallisesti hieman pidemmäksi. Kokeilumielessä tietenkin.

  2. Sepi kirjoitti:

    Jos se nälkä ei millään lähde pois, niin kyllä siinä makrorakenteessa on jotain pielessä. Syötkö hiilareita joka aterialla, liian isoja tai pieniä annoksia? Onko rasvan lähde sittenkään aina se paras mahdollinen, saatko sitä kuitenkaan tarpeeksi? Saatko muuten kaikki tarvittavat vitamiinit? Monesti se on hyvin pienestä kiinni, että keho on täysin tyytyväinen saatuun ravintoon.

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos. olen itsekin yrittänyt salappoliisin lailla tutkia mikä sen kylläisyydentuneen saa aikaan – onko jotain liikaa? vai liian vähän? Se varmasti on hyvin pienestä kiinni ja jos tässä saisi aikaiseksi pidettyä ruokapäiväkirjaa jokusen hetken (määrineen, kellonaikoineen ja tuntemuksineen) niin ehkä sitä saattaisi itsekin viisastua ja oppia jotain.

  3. Salla kirjoitti:

    Maustatko ruokasi? Mulla ainakin jää huonosti maustetun ruuan jälkeen nälkä vaikka söisin kuinka paljon. Ennen pelkäsin liikaa suolaa ja vältin lisäämästä sitä ruokaan mutta myöhemmin huomasin että kylläisyyden kannalta se on huono veto. Suolan lisäksi kannattaa käyttää kaikkea mahdollista: yrttejä, pippureita, chilejä, valkosipulia, inkivääriä….

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos yksinkertaisesta vinkistä, jossa on varmasti perää. olen ehkä maustanut turhan varomattomasti viimeaikoina ja suolankäyttö on tosiaan aikalailla vähäistä. Täytynee kokeilla josko tästä olisi apua 🙂

  4. Foodie kirjoitti:

    Moikka,

    taas pitää kommentoida, kun tuo tekstisi on aivan kuin minun kynästäni 🙂

    Täällä siis aivan samanlainen ruoan rakastaja – voisin syödä rajattomasti, erityisesti kaikkea hyvää. Pidän hyvin erilaisista ruoista ja ähkyn pystyn saamaan aikaiseksi myös ”normaalilla” ruoalla.

    Tunnesyömistä on esiintynyt täälläkin, murheisiin on syöty suklaata ja juhlittu luonnollisesti myös herkuilla. Tästä olen päässyt aika hyvin eroon, mutta väsymykseen tulee yhä syötyä, koska kertakaikkisesti keho huutaa energiaa. Empiirisen kokemuksen mukaan juurikin väsymys on usein syynä ylimääräiseen herkutteluun.

    Itse en ole yhtään ylipainoinen, vaikka ruokaa rakastankin. Se johtuu siitä, että liikun ja syön pääasiassa terveellisesti, enkä päästä itseäni syömään niin runsaasti kuin haluaisin. Itse asiassa ähkyolo on nykyään erittäin vältettävää, en tykkää yhtään siitä olotilasta.

    Tsemppiä!

  5. Mau kirjoitti:

    Joo, täällä kans yksi suursyömäri! En tajua mikä mussa on ”vikana”, mutta välillä esim. tyttökavereiden kanssa syömässä käydessä hävettää se oma ruuan lappaminen vaikka jossain ravintolassa hampurilaisia syödessä (ei siis esim. mäkkärissä). Kerrankin kaverit otti puoliks jonkun hamppariannoksen eivätkä jaksaneet syödä ruokiaan loppuun ja mulla taas meni helposti se oma kokonainen annos, eikä edes tullut mitään ähkyä. Muutenkin usein näissä paikoissa näkee että naiset tilaa ehkä jonkun salaatin, ja tavallaan itsekin haluaisin olla sellainen mutta ikävä kyllä tulen yleensä vaan vihaiseksi salaateista kun ei niillä saa mahaansa täyteen. Ja olen siis ihan normaalipainoinen, BMI normipainon alaosassa. En tiedä miten porukka sen pieniruokaisuutensa tekee, syökö ne sitten kotona paljon vai ihanko tosissaan pärjäävät sellaisella määrällä. En paheksu siis tässä ketään, ihan vilpittömästi ihmettelen kun en tosiaan toisten ruokatavoista tohdi alkaa suoraan utelemaan.

  6. Linda kirjoitti:

    Minäkin todella ihmettelen näitä jotka tulevat täyteen jostain puolikkaasta ravintola-annoksesta, tai valittavat kuinka jossain on liian isot annokset! Itse voisin syödä lähes määrättömästi, myös terveellistä ruokaa. Johtunee osittain siitä, että olen aina hotkinut ruokani nopeasti, eikä kylläisyys ehdi tulla…

    Monesti työpaikkaruokalassa tädit kauhistelevat, kuinka voin syödä niin paljon ja silti pysyä hoikkana. Eivät tajua että suurin osa kukkuraisesta lautasestani on salaattia, kurkkua, tomaattia jne, ja loput vähärasvaista proteiinia, vähän täysjyvää ja rasvaa. Liikun myös paljon, melkein aina ulkona, ja raitis ilma kyllä kasvattaa ruokahalua.

    Jos minulla ei olisi itsekuria, olisin varmasti yli satakiloinen. Ei se itsekuri nytkään ole aukoton, mutta sentään jotenkin saan pidettyä itseni kaidalla polulla vaikka hirmuisesti ruokaa rakastankin.

  7. Sasa kirjoitti:

    Itse olen normipainoinen, mutta keskikohdan yläpuolella. Touko-kesäkuun jälkeen on tullut lihottua jonkusen 6-7kg (kirottu kesä tosiaankin), enkä ole ollut tyytyväinen vartalooni oikeastaan koskaan. Suurin murhe on yllätysyllätys maha. Jotenkin tuntuu että kilot ovat kasaantuneet myöskin reisiin ja kieltämättä käsivarretkin on hiukan liian löllöt ja isot 😀 Mutta siis ollaan ajateltu poikaystävän kanssa ruveta käymään salilla, kun oleilen hänen luonaan jouluun asti. Suurin ongelma tässä on kuitenkin motivaation puute. Onhan se kivempi käydä salilla kun on seuraa, mutta vaikken ikinä ole tyytyväinen itseeni ollutkaan, en ole ollut tarpeeksi motivoitunut tekeväni asian eteen mitään. Onko mitään vinkkejä motivaation löytämiseen? Itse olen ollut lähinnä innoissani treenivaatteista, joita pääsisi hankkimaan 😀 Mutta kuitenkin päässä kolkuttaa, että jääkö ne vaatteet sitten ehkä kerran käytön jälkeen kaapin pohjalle..

    • jennie kirjoitti:

      Uudet vaatteet kyllä piristävät kummasti ja saavat treeniin helposti uutta puhtia. Jos uskot että se saattaisi sinuakin piristää, osta yksi uusi treeniasu ja kokeile. Ja jos (tai siis kun) innostut niin kohta saat ostaa taas uudet, ehkä kokoa pienemmät 🙂

      Mutta sitten tuohon motivaation löytämiseen itsessään. Itseinho ei välttämättä edes ole se oikea syy lähteä muutosta tekemään. Se saattaa riittä alkusysäykseksi mutta pidemmän päälle ei motivoine tarpeeksi, varsinkaan jos mitään aivan mahdotonta urakkaa ei ole edessä. Loppujenlopuksi sen motivaation, tai oikeammin halun jatkaa pitäisi syntyä jsotain muualta.

      Oletko kilpailuhenkinen? Salilla ainakin itseä motivoi alussa hyvinkin nopeasti tapahtuva kehitys. On huippua huomata pystyvänsä viikko toisensa jälkeen parempaan suoritukseen – ja siinä sivussa oma peilikuva muuttuu. Salitreeni toki vaatii joko itseltä hieman panostusta (että tulee oikeasti tehtyä tehokkaasti tai sitten sen kaverin siihen mukaan tsemppamaan. henkilökohtaisesti, olen salilla yksintreenaavaa tyyppiä. Kuulokkeet korville ja hyvää musiikkia siivittämään menoa.

      Ja taas täytyy muistuttaa positiivisten mielikuvien luomisesta. Olen vasta viimeaikoina oikeasti tajunnut jotain mentaalivalmennuksen merkityksestä vaikka opittavaa itselläkin olisi vielä huimasti (perusluonteeltani kuin tällainen suomalaisen juro pessimisti olen). Mutta jos siis mahdollista yritä luoda itsellesi tavoite ja kuvittele miltä sinusta tuntuu – ei siis pelkästään se miltä sinä näytät. Ja kun tämä mielikuva on tarpeeksi vahva, mieti mitä se tarkoittaa käytännössä.

      Ja jos kuntosali ei tunnu omimmalta harrastukselta, onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Tärkeintä on löytää sellainen laji, jota tekee mielellään. Minulla otti kuntosalin löytäminen kolme kokeilukertaa ennenkuin tunsin sen omakseni. Ensimmäisellä kerralla en oikein tiennyt mitä tein ja homma jäi kokeilukauden jälkeen siihen. Toisella kerralla en vain ollut tarpeeksi kiinnostunut liikkumisesta vaan mieluummin käytin senkin ajan ihan kaikkeen muuhun (ja tuloksena oli aikamonta kiloa noin 8 vuotta sitten). Mutta tämä kolmas kerta on saanut minut täysin salitreenin puolestapuhujaksi – Tiesin miksi sinne menen, minulla oli tavoitteet ja tulokset innostivat jatkamaan. Salille vielä annan plussaa sen vuoksi että se lähtökohtaisesti tarjoaa mahdollisuudet minkälaiseen treeniin vain: Voit kasvattaa lihasta pienillä toistomäärillä mutta isommilla painoilla; Tehdä intervallityyppistä treeniä omalla keholla/painoilla; tehdä täysin aerobisen treenin – käytännössä lähes mitä vain, mitä itse haluat.

      Tsemppiä siis sinulle! Se ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu josksu ylivoimaiselta mutta loppujen lopuksi antaa niin paljon enemmän takaisin. Ja vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaisikin niin kyllä niilä paremmilla elämänvalinnoilla saa energiaa omaan jaksamiseen 🙂

      • Heli kirjoitti:

        Hei ja pakko myös kommentoida, olen seurannut pitkään blogiasi mutta en ole kommentoinut. Kuulun myös suursyömäreihin, pellillinen korvapuusteja tai sämpylöitä uppoaa helposti kerralla. Yleensä ihmiset, jotka ovat suorastaan laihoja ja kertovat voivansa syödä mitä vaan lihomatta, syövät kuitenkin pieniä määriä, esimerkkinä yksi työkaveri, joka ilmeisesti aamulla ei syö juuri mitään, lounaalla muutama paahtoleipä makkaralisukkeineen, sitten normaali kotiruoka kotiin tullessa, illalla varmaan myös jotakin, mutta pystyyhän tuosta laskemaan, että kaloreita ei varmasti liikaa tule. Sama ihminen sanoi,ettei millään pysty syömään kokonaista karkkipussia.Joillakin kohtuullisuus on verissä…
        Hauska muuten, kun katson kuviasi eripainoisina, miten samanlaiselta kroppa näyttää kuin minulla saman painoisena, olen saman pituinen ja myös paino on vaihdellut aika lailla samoissa lukemissa, 1. lapsen jälkeen 70 kg, mutta pääasiassa alle 60 kg, nyt noin 59 kg ja alimmillaan aamupaino oli 49 kg, mikä oli liian vähän… Optimaaliselta tuntuu ja näyttää joku 51-53 kg. Joidenkin mielestä sekin on liian vähän, mutta itsellä ainakin esim. kuukautiskierto oli säännöllisimmillään juuri tuon painoisena.

        • jennie kirjoitti:

          Mukavaa kuulla teistä vakiolukijoista/pidempiaikaisista seuraajista. Piristää omaakin päivää ja projektia kummasti kun tietää että teitä todella on olemassa. Kommentistasi korvan taakse jäi erityisesti toteamus ”Joillakin kohtuullisuus on verissä…” Niin tottavie on, minä vain en ole yksi niistä 😀 ihana olisi tosiaan olla vaan kun ei, niin sitten opetellaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *