Hae
My Project Is Me

Kilometritolkulla PT-pohdintaa

Moi,

 

 

Kiitos vielä kaikille yhteisesti kaikista vinkeistä ja ajatuksista, joita sain ulkopuolisen lisämotivaation ja tsempin hankintaa koskien. Oma henkilökohtainen treenari olisi ehdottomasti monellakin mittapuulla se kaikkein tehokkain vaihtoehto, joskin luonnollisesti myös hinnakkain. Koska en ihan ummikko kaikissa asioissa ole, saisin varmasti niihin mieltä askarruttaviin melko yksityiskohtaisiinkin ongelmiin asiantuntevaa apua.
Kuva täältä
Olen ehkä tosin hieman skeptinen mutten kuitenkaan luottaisi ihan kenen tahansa apuun. Jos (tai mahdollisesti kun) palkkaisin itselleni PT:n, niin toivoisin häneltä ehdottomasti omakohtaisia kokemuksia. Henkilön tulisi olla sellainen, jolla on tosiaan itsellään taustalla hurja määrä tehokkaita treenitunteja sekä sen avulla kasvatettua lihasta. Enkä ehkä panisi yhtään pahakseni vaikka hän olisi joskus jopa kilpaillut fitness-lajeissa. Tämä viimeinen nyt ei ole mikään välttämättömyys. 

Toisekseen toivoisin että tämä henkilö olisi ulkoisesti sellaisessa kunnossa, jota itse tavoittelen. Ymmärrän että ihminen ei ole ”kisakunnossa” kaiken aikaa, eikä tarvitse ollakaan. Tärkeintä on se että perusolemus on sen tavoitekuvan mukainen. Jokaisella meistä on parempia ja heikompia hetkiä vartalon suhteen mutta kyllä heikompanakin päivänä näkee sen, mistä on vähän isommat tytöt ja pojat tehty.  Joku jota katsoa ihaillen ja todeta että tuolta minäkin näytän jonain päivänä.

 

Äskeisessä esitetty viimeinen lause rajaa henkilön myös naiseksi. Olen jonkun verran tätä joskus miettinyt mutta kyllä minä ehkä kuitenkin loppujen lopuksi haluaisin että treenaajani olisi nainen. Toki ammattimies varmasti tunnistaa naisen ongelmakohdat ja haasteet siinä missä nainenkin mutta ehkä sen esikuvan ja oikeasti pienemmän testosteronimäärän vuoksi hitaammin kasvavat lihakset ovat ymmärrettävissä helpommin naisen aivoilla ajateltuna. Joskin jos muut referenssit puhuvat puolestaan, on mies loppujen lopuksi ehkä kuitenkin tervetullut.

Lisäksi toivoisin että tällä henkilöllä olisi jo olemassa olevia tyytyväisiä asiakkaita. Se että on itse onnistunut jossain, ei aina kerro sitä että osaisi neuvoa myös muita. Loppujen lopuksi näinkin henkilökohtaisessa valmennuksessa on paljon kiinni henkilökemiasta sekä kyvystä kuunnella ja vastata. Ihan yhtälailla on tärkeää tunnistaa ne mahdolliset virheet ja olla valmis tekemään muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan jos toivottua tulosta ei synny asiakkaan täydellisestä ohjeseurannasta huolimatta.

 

 

Luonnollisesti henkilön tulee suhtautua intohimoisesti paitsi treeniin myös ravintoon. Itse olen kiinnostunut erityisesti tästä osa-alueesta ja toivoisinkin että valmennuksen kautta oppisin jotain lisää. Yksi mistä kiinnostuin ajatuksen tasolla melkoisesti, oli idea treeni- ja ruokapäiväkirjantoimittamisesta mieliala-analyyseineen tutkittavaksi toimittamisesta. Käytännössä siis kirjaisin esim. kahden viikon ajalta kaikki ruoat ja liikunnat sekä kirjaisin ylös miltä minusta tuntui. Haahuilinko esimerkiksi jonkun makean herkun perään jne.  Tämän päiväkirjan antaisin eteenpäin tutustuttavaksi ja johtopäätösten tekemiseksi sen suhteen mitä voisin tehdä toisin. Jos joku muuten tietää, onko olemassa joku palvelu/pt joka suorittaisi pelkän tämän osion, niin saa vinkata. 

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä haluaisin ehdottomasti että henkilöllä on intohimo tätä kaikkea kohtaan. Intohimo muuttaa ihmisten ulkoista olemusta. Kyky saada onnistumisen iloa muiden ylittäessä omat esteensä. Kyky vaatia, tsempata ja vaatia vielä vähän lisää. Pystyn itse psyykkamaan itseäni melko pitkälle mutta jossain se raja tulee jokaisella vastaan. Siinä vaiheessa haluan jonkun joka sanoo että kyllä sinä jaksat vielä ja jos et jaksa niin ainakin kuvittelet jaksavasi ja teet sen yhden kyykyn lisää!

Tämän vuodatuksen jälkeen, en yhtään ihmettele että näillä palveluilla on hintansa vaikka ovatkin satsaus omaan itseen. Raha on kuitenkin aina rahaa ja vielä tällä hetkellä enemmän pohdinnan alla on että saisinko sittenkin itsestäni irti vielä hieman enemmän itsenäisesti. Rakentaisinko selkeämmän tavoitteen – kuten vaikka kuukausiteemalla isompi hauislihas, kiinteämpi vatsa, piukempi ja pystympi peppu jne. Siinähän sitä vaihtuisi treeniohjelman suurin fokuskin kuukausittain vaikka toki koko kroppaa edelleen kuormitettaisiinkin. Vai kokeilisinko kuitenkin ensin tuota Fitfarmin ryhmää – parempaan ojaukseenhan voi aina hakeutua jos ei tunnu riittävältä. Tässä vaiheessa mikään ei kuitenkaan ole poissuljettua ja hyväksi havaittuja treenareita saa edelleen linkittää. (Jos linkittelit jo eilen, löydän ne sieltä).

Loppuun vielä pitkästä, pitkästä aikaa muutama motivoiva ajatus kuvan kera

Kuva täältä
Kuva täältä

 

Kuva täältä

 

19 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Ihan samat asiat olis mulle tärkeitä jos(/kun?) PT:n joskus ns palkkaisin. Itellä ku on tuo pikku pojan vesseli niin voisin jopa lisätä et olis kiva jos PT:llä olisi lapsi/lapsia, niin osaisi ottaa äitiydenkin huomioon treeneissa yms.-cathy

    • jennie kirjoitti:

      Niin, tuohan vanhemmuus tietynlaista haastetta moneenkin asiaan. Mutta ihan yhtälailla, tai oikeastaan enemmän, sitä rikkautta ja rakkautta 🙂

  2. Anonymous kirjoitti:

    Heips,minulla on trainereista sekä negatiivisiä, että positiivisiä kokemuksia. Aloitan negatiivisita jolloin positiivisuus jää mieleen viestin loputtua :)Ostin pari vuotta sitten itselleni pt, palveluita joihin kuului ruokavalio ja saliohjelma, joiden lisäksi piti kuulua ruokavalion päivitys, ruokapäiväkirjaa pidin yhdenpäivän. Kyseistä palvelua minulle oli suositellut työkaveri. No ensinnäkin 3kk aikana minulla nousi paino kilon vaikka tavoitteena oli pudottaa painoa ja kiinteytyä. Ruokavaliota kyllä päivitettiin ja uskoin sitä kuin lakia mutta mitään ei tapahtunut. Minulla on aina ollut ongelma vatsa ja olen kokeillut mm. gluteiinitonta ruokavaliota, mutta koska voin tiettyjä vilja tuotteita syödä ilman haittoja niin nykyään syön sitten niitä ja vältän niitä mitkä eivät passaa. Vaikka kerroin asiasta trainerille niin hän ei sitä huomionut ja vaikka sanoin että kasvikset saavat minut oksentamaan aamuisin niin muutosta ei tältä osin tehty. Lisäksi kun oli kuukausi sopimusta jäljellä en saanut häneen enää mitään yhteyttä, myöhemmin kuulin että hän oli sairastellut mutta omituista on ettei mitään ilmoitusta/korvausta tullut.Olen myös fitfarmia kokeillu, mutta kuten mainitsin joudun tiettyjä ruoka aineita vältämään niin niille korvaavia jouduin ite etsimään ja tälläkin sain vain pieniä tuloksia aikaan eikä ainakaan motivaatio pysynyt yllä. Tämä siis sopii mielestäni sellaisille joille kaikki ruoka passaa ja joiden motivaatio pysyy itsestään yllä. Mutta kuten sanottu ruokavalio on *yleispätevä* ja se mikä passaa toiselle ei vältämättä passaa toiselle.Nyt olen aloittanut yhteis työn uuden pt.n kanssa jonka tunnen taustoiltaan ja joka on saanut loistavia tuloksia aikaan parin ystäväni kanssa. Sovittiin ruokavaliosta,liikuntasuunitelmasta,saliohjelmasta ja seurannasta lisäksi hän analysoi ruokavalioni monen päivän ruokapäiväkirjasta(jonka luulin olevan hyvä ja terveellinen mutta ammattilainen löysi viat siitäkin!). Tästä yhteistyöstä olen innoissani ja ainakun kysymystä tulee niin niihin saa vastauksen vuorokauden sisällä. Lisäksi traineri sanoi että jos tällainen tarkka ruokavalio ei onnistu ja näyttää että mitään ei ala tapahtua niin keksitään sitten jotain muuta. Pointinani kai on tässä se että kannattaa katsoa kyllä tosi tarkkaan mistä palveluita ostaa. JA jos joku on suositellut niin miten on toiminut hänen kohdallaan ja ennen kaikkea se että jos pt.llä on sata päin asiakkaita yhtä aikaa, niin voiko se valmennus olla silloin oikeasti todella yksilöllistä? hyvä pt osaa kieltäytyä jos asiakkaita on liikaa ja tietää myös aikansa ja sen rajallisuuden! Näin kävi kun kysyin yhtä alansa huippua aijemmin valmentamaan. lisäksi mielestäni ei kannata maksaa puoltavuotta etu käteen jos ei ole varma tapauksesta,itse koen että hävisin rahaa ensimmäisessä pt.valmennuksessa kun se loppui kk.ennen sopimusta. Valitettavasti myös monien salien pt.t on ohjeistettu tekemään asiat liukuhihnalla kelloon katsoen(vaikka se ei heidän mieleensä olisikaan)siinäpä vähän mietittävää,toivottavasti auttoi :)-heidi-

  3. Ninni kirjoitti:

    Tosi hyvää pohdintaa, voi kunpa kaikki PT:n hankkimista miettisivät tositosi tarkkaan mitä haluavat ja minkälaiselta ihmiseltä. Onneksi markkinoilla on erilaisia trainereita, minä mukaanlukien, jotta jokaisella on mahdollisuus löytää haluamansa. Maksuton ensimmäinen tapaaminen PT:n kanssa on varmasti kaikkien käytäntö ihan siksi, että ns. kemioiden on toimittava. Ei auta että PT näyttää hyvältä, tai myy juttunsa hyvin, jos tyypissä on jotain vastaanpistävää niin ei sen kanssa vaan voi painaa duunia kuukausia tai jopa vuosia!

  4. Noora kirjoitti:

    Pt on varmasti todella hyvä hankinta. Kun olet vielä tuollainen järkevä pohdiskelija, niin et varmastikaan osta sikaa säkissä. Itselläni on samantyyliset kriteerit pt:lle kuin sinulla; tyypin pitää näyttää sille, että itsekin on joskus jotain tehnyt eikä ne muut meriititkään pahasta ole.Itse siis päädyin miespuoliseen treenariin. Nyt lauantaina onkin sovittu sitten treffit, jolloin käymme läpi tavoitteita ja sitä kuinka niihin päästään. 🙂 Olen niin innoissani. Tää homma tuo tähän treenaamiseen ihan uutta intoa! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää, jos siis suinkin aiheesta julkaiset blogisi puolella;)Minua jäi hieman tuo pohdiskeleva tyyppi mietityttämään, olen melkoinen huithapeli monessakin jutussa mutta mikä tulee oikeasti arvokkaisiin sijoituksiin niin ehkäpä taidan tosiaan jonkin verran järkevä pohdiskelija olla…

    • Noora kirjoitti:

      Kyllä tarkoitus on paljastaa suunnitelmia tarkemmin bloginkin puolella. Kunhan vaan nämä suunnitelmat nyt itselle ensin konkretisoituisi 🙂 Tänään jo jonkin verran käytiin läpi dieetin aloitus ajankohtaa jne. 🙂 Voit uskoa miten innoissani olen. Ihan kuin koko homma alkaisi ihan alusta puhtaalta pöydältä :)Alustavasti sain jo palautetta nykyisestä saliohjelmasta ja treenijaosta, se kuulema kuulostaa tosi hyvälle. Saan siihen rinnalle kuitenkin toisen ohjelman, jota voin tehdä ettei lihas liikaa tottuisi nykyiseen ja sama myös pääkopalle; vaihtelu virkistää!

  5. Eve kirjoitti:

    Miksi et itse lue Pt:ksi? 🙂 Saman verran maksaisit siitä, että saisit sen kaiken tiedon ja taidon ammennettua itsellesi ja mahdollisesti voisit tulevaisuudessa auttaa toisiakin pääsemään kuntoon, kun olet itse tavoitteeseesi päässyt.

    • jennie kirjoitti:

      Tämäkin on toki käynyt mielessä, joskin tässä tapauksessa se tuskin olisi se ratkaisu. vaikka kieltämättä, kyllähän ajatus houkuttaa..

  6. Anonymous kirjoitti:

    Suosittelisin ruokavalion osalta funktionaalista ravitsemusterapeuttia. Osaa ottaa myös kantaa noiden mielialojen ja ravinnon yhteyteen! Ja saisit sinulle sopivan ruokavalion kaupan päälle. Valitse terapeutti, joka itsekin treenaa (muitakin on, mutta oma kokemus on tässäkin tärkeä).

  7. Anonymous kirjoitti:

    Näiden PT pohdintojen lomassa olisi kiva kuulla sun ja muiden sokeritonta syyskuuta viettävien tuntemuksia 🙂 Kuinka on sujunut? Onko ollut hastetta? Tuntuuko paremmalta? jne. Itseni tekisi suunnattomasti mieli suklaata pimeinä syys iltoina, mutta en ole sortunut. Linja pitää ja tuntuu, että tätä tai ainakin harvennettua herkuttelua voisi jatkaa pitempäänkin. Ehkä. Mielenkiinnolla odotan näkyykö ensi kuun mitoissa sinun tai itseni kohdalla.

    • jennie kirjoitti:

      Tämän enempää PT-pohdintoja tuskin tulee ainakaan lähiaiakoina. Saat olla ylpeä itsestäsi! Hitsit, minulle totaalisokeriton oli hieman liikaa (hävettää kyllä myöntää) ja aikoimuksenani onkin ollut paljastaa tämä koko kansalle. Se mikä hyöty tästä on kuitenkin ollut niin herkkuhimot ovat pysyneet melkohyvin poissa ja ne satunnaiset pikkujutut ovat olleet oikeasti harvassa.Palaan aiheeseen vielä tarkemman anaöyysin muodossa.

  8. Anna kirjoitti:

    Suosittelen turkulaista R&S trainingia. Saaran treeneillä olen saanut hyviä tuloksia ja ennen kaikkea itseni ylös sohvalta ja treenistä elämäntavan. Yritys on vasta perustettu, mutta taustaa ja erityisesti intohimoa tekemiseen löytyy. Kerron (ja Saarakin varmasti kertoo) mielellään lisää. Rovaniemelle jäi iso liuta asiakkaita suremaan kun Saara muutti kesällä Turkuun. 🙂 Täällä hän oli liikuntakeskuksen palveluksessa.

    • jennie kirjoitti:

      Loistavaa, kiitos. Vähän aikaa puntaroin vielä eri vaihtoehtoja ja katsotaan sitten. Turku ei kuitenkaan niin kaukana ole ettäkä tätä ei saisi onnistumaan pienestä välimaykasta huolimatta. Asun itse tosiaan Helsigissä, tai no, Vantaalla. Mutta kuitenkin.

  9. Anonymous kirjoitti:

    Tosiaan Personal trainereitä on niin paljon joka lähtöön, eli kannattaa harkita tarkkaan kenen kelkkaan lähtee. Ja kun sanoit että kyseisen ihmisen on itse oltava sen näköinen että treeni on toiminut mallikkaasti ei tarkoita sitä että samanlainen treeni/ravinto toimisi sinulle, hyvä olisi mennä niiden sääntöjen mukaan miten sinulle on opetettu.

    • jennie kirjoitti:

      Tämä on oikeasti hyvä neuvo, turha se on ottaa sellaista maailmankannankatsojaa, joka ajattelee esim. ravitsemuksesta aivan toisin kuin itse. Samahan se on kun lehdistä lukee asioita, niihin tutkimuksiin tai juttuhin, jotka komppaavat omaa ajatusmaailmaa on hirmuisen paljon helpompi tarttua kuin toisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.