Hae
My Project Is Me

Epätäydellinen perfektionisti

Moi,

Oletteko koskaan miettineet millaista mahtaa olla epätäydellinen perfektionisti. Täydellisyydentavoittelija, joka kerta toisensa jälkeen sortuu omaan ansaansa. Joka kerta toisensa jälkeen joutuu pettymään tuloksiin, jotka eivät olekaan sitä mitä oli toivotttu. Joka kerta toisensa jälkeen vannoo yrittävänsä seuraavalla kerralla entistä kovemmin vain ja ainosataan kaatuakseen vieläkin korkeammalta. Minä en ole miettinyt, minä tiedän miltä se tuntuu ja se tunne on kamala.

Olen jo ehtinyt manata mielessäni kaikki mahdolliset ulkopuoliset syytä tähän etenemättömään ja paikallaan junnavaan kroppaprojektiini. Siis ihan kaikki mahdolliset aina masennuksesta kilpirauhasen vajaatoimintaan. Olen myös miettinyt voiko olla että jatkuva on-off-projekti on yleisesti saanut kroppani niin sekaisin että se elää jatkuvassa stressitilassa. Olenko voinut siis sössiä hormonitoimintani pahemman kerran? Kuten siis sanottu, niin olen aikalailla miettinyt kaikki vaihtoehdot läpi. Viimeksi en tehnyt mitään erilailla, kaikki sujui helposti mutta miksi ihmeessä se on nyt niin vaikeaa. Miksi aloitettuani sorrun hetken päästä vanhoihin tapoihini kunnes taas kerran herään pahaan oloon ja epäonnistumisen tunteeseen. Ja taas aloitan uudestaan..

Viime viikolla kuitenkin tajusin jotain arvokasta; Olen keskittynyt olemaan täydellinen sen sijaan että olisin keskittynyt olemaan riittävän hyvä. Koska tiedän tasan tarkkaan mitä minun pitäisi tehdä, olen yrittänyt tehdä kaiken sen ja ehkä vielä vähän enemmän. Projektin kannalta onnistunut päivä on ollut päivä jolloin ruokailut ovat olleet kaikenmaailman oppien mukaan täydelliset. Ja tottakait päivään on täytynyt kuulua treeni – ja jossei treenatessa tunnu että taju lähtee niin se ei ole ollut kunnon treeni lainkaan. On sanomattakin selvää että tällaisessa maailmassa kävely ei ole treenaamista mutta arvatkaa mitä, kyllä se vain oikeasti on. “Oikean” treenin ei tarvitse olla aina sitä että silmissä sumenee (vaikka sekin on toki omalla tavallaan ihan hauskaa). Olen huomaamattani rakentanut itse itselleni ansan, johon olen pahemman kerran langennut. Siihen terveelliseen, tai jopa fitness, -elämäntapaan on kasvettava askel askeleelta. Vaikka jokaisen tempun tietäisikin ei kaikkea välttämättä kannata kuitenkaan muuttaa kerralla. Jollekulle toki tällainen kerrasta poikki- tyylinen ratkaisu voi toimia mutta minä en selkeästi ole yksi heistä. Siispä, minä hiivin jatkossa hiljaisin askelin eteenpäin. Niin hiljaa, ettette tekään ehkä huomaa. Näinhän se tarina meni viimeksikin – minä kasvoin itse projektin mukana (tai ihan sanasta sanaan pienenin); Ajan kuluessa ne kaikki muutokset sujuivat helposti. Toki, käytettävissä olevaa aikaakin oli enemmän (yksi lapsi vs. kaksi lasta) mutta kuten niin monesti ennenkin on todettu, sitä suurinta roolia näissä muutoksissa kuitenkin sanelee ruokavalio. Niinpä, aion jatkossa olla riittävän hyvä sensijaan että edes yrittäisin olla täydellinen. En tiedä onko tämäkään ratkaisu mihinkään mutta ainakin se on sellainen oivallus, jollaista minulla ei ole ennen ollut.

 

ps. Suosittelen myös kurkkamaan Voimariinin päivän pohdinnat, jotka käsittelivät jokseenkin samaa asiaa

13 kommenttia

  1. nina kirjoitti:

    Hei, ootko ihan varma, että tuo nykyinen paino ei ole biologinen painosi, eli se, missä kehosi voi parhaiten? Tätä blogia lukiessa tuntuu, että keskityt liikaa siihen vaakalukemaan. Miten olisi vaikka vaakalakko? 🙂 Paljon monipuolista ruokaa ja kovaa treeniä vaan!

    • jennie kirjoitti:

      Minä en varsinaisesti usko biologiseen painoon mutta se on ihan totta että keskityn ehkä liikaa kuitenkin siihen yhteen lukuun. Lukuun, joka huonona päivänä kaataa koko maailman mutta hyvänäkään päivänä se ei ole tarpeeksi hyvä. Tällä hetkellä minulla on muutamakin tuttu ja läheinen oppinut eroon vaa’asta ja huomannut vain positiivisia vaikutuksia. Vaakalluvunhan ei tarvitse välttämättä edes paljon muuttua vaikka kropan rasva/lihassuhteet siellä taustalla muuttuisivatkin. Uskaltaisinko minäkin viimein tarttua tähän syöttiin??

  2. Johanna kirjoitti:

    Hei! Itse olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Tosin vain yksi lapsi, raskauskiloja ei oikeastaan tullut, mutta lopetettuani imetyksen lihoin ( ihan normaalipainon sisällä olin edelleen). Painoni on aina vaihdellut hieman. Olen kauhea herkkusuu, mutta aikaisemmin olen laihtunut vain ajattelemalla laihdutusta. Nykyisessä projektissa ensimmäiset kuusi kiloa lähtivät suht helposti, mutta nyt olen junnannut parin viimeisen kilon kanssa vuoden verran!!!! Välillä tosi turhauttavaa. Sanoisin että perusruokavalioni on keskivertoa terveellisempi, mutta makeisiin herkkuihin toki sorrun liiankin usein. Olen vielä hoitovapaalla ja tämä hoitovapaalla olo sisältää vähän liikaa kahvittelua muiden mammojen kanssa. Kun oppisi kahvipöydässä siihen kohtuuteen, että voisi ottaa vain yhden pienen herkun. Olen välillä syytellyt kilpirauhasta yms. Mutta nyt kun olen pari viikkoa merkkaillut syömisiäni kalorilaskuriin niin huomaan että kyllä niitä kaloreita aika paljon kertyy. Mietin just että se mitä olen tehnyt eri tavalla aikaisempiin painon pudotusprojekteihin olen nyt harrastanut paljon rankkaa liikuntaa, aikaisemmin laihdutuksen ohella vain kävelin ( ja kalorinkulutuksen kannalta näistä ” vain kävelyistä” kertyi enemmän kulutusta kuin nykyisestä liikunnasta). Jotenkin kun liikuntaan ei ole niin paljon enään aikaa käytettävissä sitä on yrittänyt ottaa kaiken irti siitä vähästä ajasta ja tullut harrastettua hiit tyylistä liikuntaa, mutta ehkä ei kannattaisi tressata liikaa niillä liikunnoilla ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan eli ensin syömiseen. Joku voisi kysyä miksi minunkaan, normaalipainoisen pitäisi enään laihduttaa, mutta jotenkin siitä on tullut tärkeää. Sitä on kehittänyt pienen ihmisen identiteetin niin ei osaa olla yhtään isompi. Periaatteessa minulla ei ole mitään pakkomielle vaakalukemaa, mutta haluan timmin vatsan ja mahtua farkkuihini. Tuo farkkuihin mahtuminen olisi ihan parin kilon päässä, mutta olenkohan koskaan tyytyväinen vatsaani ( terveys on minulle sen verran tärkeä, etten halua mennä liian alhaisiin rasvaprosentteihin kuitenkaan).

  3. Johanna kirjoitti:

    AI, niin ja kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Tämä on yksi lemppareistani fitfashionissa ja ihan kiva kun olet raskauksien ja vauva-arjen keskellä kuitenkin pitänyt tämän fitness blogina ( jokainen bloggari toki saa kirjoittaa niistä asioista mitkä itseä milloinkin kiinnostaa mutta itseä ei jotenkin tällä hetkellä kiinnosta lukea mitään mammablogeja, mutta treenaavien mammojen blogeja sen sijaan kiinnostaa)

    • jennie kirjoitti:

      Sinun ajatuksesi kuuostavat tosiaan hyvinkin paljon omiltani. Niin ja kiitos, olen tosiaan yrittänyt pitää blogin rajaa melko jyrkkänä, vaikka välillä vähän rönsyilyä tuleekin.

  4. Anna kirjoitti:

    Tuo kuulostaa juuri oikealta menettelytavalta! Itse olen huomannut, että laihdun (normaalipainon sisällä) silloin, kun vähiten ajattelen että pitäisi yrittää laihtua, syödä yltiöterveellisesti ja karsia kaikki herkut pois. Tuntuu siltä, että jotenkin kroppa aistii jonkinasteisen stressitilanteisiin, vaikkei asiasta varsinaisesti ainakaan tietoisesti stressaisikaan.

    Asiasta viidenteen: oletko tutustunut australialaisen PT:n Kayla Itsinesin treeniohjelmaan ja -metodeihin? Mitä mieltä olet siinä tapauksessa, Instagramin mukaan monet asiakkaat ovat saaneet hyviä tuloksia ainakin. Itseäni vähän kiinnostaisi nuo lyhyet mutta tehokkaat treenit.

    • jennie kirjoitti:

      Kuullut olen mutta täytyy myöntää etten ole tutustunut sen enempää. Olen ajatellut että voi olla parempi pitää pää poissa näistä ihan vain siksi että muutoin tuntuu siltä että ”juuri tätä minun pitäisi tehdä”. Ja sitten on taas yksi asia enemmän tehtäväksi kun ei niistä vanhoistakaan tottumuksista viitsisi luopua.

  5. -E- kirjoitti:

    Pitää varmasti paikkansa ja ehkä kenties ollut minun salaisuuteni kuluneet pari viikkoa, säikähdin jopa että nyt laihdunkin liian nopeasti kun ensimmäinen 1,6kg hävisi viikossa mutta kun seuraavallakin viikolla (oikeastaan vain 5pv) hävisi 900g lisää, ajattelin että kääk lähteeköhän lihaksetkin samalla.

    Mutta siis oma ajatukseni on ollut nyt syödä ihan yhtä tiheäänkin kuin aikaisemmin ja syöd lisää kasviksia, mutta en ole yrittänytkään mitään täysin herkutonta olen vain yrittänyt jättää älyttömät överit pois ja jos ihan joka päivä ei söisi. Nyt olen monena päivänä esim. sallinut helteessä jäätelön, eikä se ole haitannut menoa ollenkaan. En ole siis pyrkinyt puhumaasi täydellisyyteen vaan ole pyrkinyt paremaan ja uskotellut itselleni, että se on riittävän hyvä ja näin ilmeisesti onkin 🙂 Nyt yhtäkkiä vajaassa kk olen hävittänyt ne kuuluista viimeiset kilot joita olen yrittänyt viime syksystä asti karistaa. Toivottavasti tämä tsemppaa! 🙂

    • -E- kirjoitti:

      Suosittelen muuten ilmaispalvelua http://www.kiloklubi.fi. Se on itseäni auttanut hahmottamaan mitä syön ja syönkö oikeasti monipuolisesti. Nyt tämän muutoksen aikana olen onnistunut haalimaan jo pitkän vihreiden pallojen suoran 🙂 Siinä näkee suoraan minkälainen määrä herkkuja vaikuttaa ja mikä vielä menee vihreiden valojen merkeissä.

      • jennie kirjoitti:

        Tuo todellakin tsemppasi!! Ja antoi uskoa että olen ehkä viimein oivaltanut jotain tärkeää 🙂 Kiloklubi, tuttu vuosien takaa – ehkäpä voisin aktivvoitua jälleen, ainakin hetkellisesti.

  6. Linda kirjoitti:

    Olethan lukenut Patrik Borgin superfiksuja kirjoituksia? Itselleni on ollut suuri oivallus, että minun ei tarvitse olla niin kamalan mustavalkoinen ruokailuissani. Jos syön jätskin ja pari leipää, se ei tarkoita että olen epäonnistunut ja että minun kannattaa saman tien vetää herkkuöverit, ja sitten taas huomenna jatkaa (siis yrittää jatkaa) tiukkaa rahka-kasvis-puuro-linjaa joka muka on ainoa oikea tapa syödä. Ei, vaan kyllä se vähemmän optimaalinen ruoka saa kuulua vaikka päivittäiseen ruokavalioon 🙂

    http://patrikborg.blogspot.fi/2013/12/8020-periaate-syomisessa.html
    http://patrikborg.blogspot.fi/2014/04/syomisen-katkeamispiste.html

    Kuten muutkin ovat sanoneet, niin ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus, ja pienemmällä stressaamisella ja suuremmalla sallivuudella voikin olla jopa suuremmat terveys- (ja laihdutus-) hyödyt kuin täysin puhtaalla ruokavaliolla.

    • jennie kirjoitti:

      Borgin teksetjä on tullut luettua, joskaan ei ehkä säännöllisesti (niinkuin ei oikein mitään muutakaan viime aikoina). Linkit olivatkin siis oikein tervetulleita, kiitos niistä.

  7. Linda kirjoitti:

    Juu, ja vaikka minullakin järki tietää ettei se herkku ole mikään paha juttu, niin silti tulee edelleen tunne, että nyt on peli menetetty, voin saman tien mässäillä urakalla. Joskus järki voittaa tunteen, joskus ei.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.