Hae
My Project Is Me

Vaihdetaanko vapaalle?

Moikka,

Ajattelin vielä näin ennen pääsiäisvapaiden alkamista tulla hieman muistuttamaan ruokavaliosta ja sen tärkeydestä vartalonmuutosprojekteissa. Ei ole tosiaan sattumaa että aloitin kesähaasteen nimenomaan ruokavaliopuolella, sillä omasta kokemuksestani joudun rehellisesti toteamaan tämän olleen suurin menestystekijä omissa onnistumisissani. Olen aiheesta maininnut täällä ennenkin mutta kulkekoon tämä tosiaan muistutuksena sopivasti ennen juhlapyhiä ja suklaamunia.

Se mitä syömme arkena, siis jokaisena ihan tavallisena päivänä vaikuttaa siihen miltä huomenna, ensi kuussa tai ensi vuonna. Yksittäinen herkuttelutilanne silloin tällöin ei kokonaisuutta kaada, mutta jos tätä tapahtuu myös arkisin, on syytä alkaa miettiä ratkaisumalleja tilanteen korjaamiseksi.

Jokaisella meistä on jonkinasteinen peruskukutus, eli kulutus jonka kehomme tarvitsee vain toimiakseen. Tähän lisäksi lasketaan kaikki kulutus mitä ikinä teemmekään kun liikumme, joko ihan oikeasti urheilemalla tai muutoin vain puuhastelemalla. On hyvä muistaa että ei se kroppa kysy että onko kyse oikeasti lenkistä vai ihan vain bussiin juoksemisesta ettei vain myöhästyisi. Joka tapauksessa, tämä liikkumisilla kulutettu energiamäärä on suhteellisen pieni verrattuna siihen kuinka helposti saman energiamäärän saa syötyä.

Kuvat täältä, täältä ja täältä

 

 Ensinnä herkusta saatu energia suurin piirtein ja alla muutama vaihtoehto kuluttaa syöty määrä. Kulutus laskettu Kiloklubin mukaan noin 60kg painavalle naiselle. Yksilölliset erot saattavat olla huomattavia mutta idea on antaa hieman ajattelemisen aihetta. 

 

En nyt ota kantaa siihen mikä on oikeanlainen ruokavalio ja mikä ei, jokainen tehkööt sen puolesta itselleen sopivat ratkaisut. En myöskään sano ettäkö nyt pitää koko pääsiäinen kituutella ilman minkään mosta herkuttelua mutta jos tämä ajatus edes kohtuullistaa herkkuövereitä on tehtävä suoritettu onnistuneesti. Sitä paitsi, nythän on erittäin hyvä mahdollisuus tasoittaa mahdollista herkuttelua vaikka ulkoilemalla hieman tavanomaista enemmän Ajanpuute ei ainakaan ole tekosyy liikkumattomuudelle pitkien vapaiden vuoksi 🙂 

6 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Moi!:) Aluksi kiitos ihanasta blogista! löysin sen nyt vasta, erään toisen blogin kautta. Olen synnyttänyt poikavauvan tasan 4 vkoa sitten ja minullekin tuli melkein 20kg raskauden aikana! Nyt niistä on 10kg jäljellä. Olen aloittanut liikunnat vaunukävelyjen lisäksi, olen ollut pari kertaa spinningissä ja eilen bodypumpissa. Tavoitteenani on laihduttaa turvallisesti ja toivon, että imetys ei kärsi painonputoamisesta, mutta en todellakaan kestä näitä raskauskiloja ja turvonnutta oloa…vatsa on ihan kamala löllö ja pelkään, etten saa ikinä siitä timmiä ja tiukkaa. Oli ihanaa lukea blogiasi ja nähdä, että sinä olet saavuttanut kauniin vatsan ja vartalon nopeassa ajassa synnytyksen jälkeen. Miten sinulla riitti maito vauvallesi? Koska aloit tehdä suoria vatsalihaksia ja treenasitko ensin lantionpohjalihaksesi kuntoon ennen juoksemista?:) Kiitos, jos ehdit vastata!

    • jennie kirjoitti:

      Moikka ja onnittelut ihanasta pienokaisesta <3Sinulla lähti kyllä hyvin jo painoa synnytyksessä joten älä turhaan stressaa lopuista, kyllä nekin lähtevät – samoin kuin se löysä vatsa (niin, muistan että tässä vaiheessa sitä vain muisteli että miten ihana se kiinteä pallomaha olikaan!). Taisin aloittaa vatsalihasharjoitukset vasta jälkitarkastuksen jälkeen tai ihan vähän ennen.. Ja mitä lantionpohjanlihaksiin tulee niin täytyy myöntää että en treenaillut niitä ennen lenkkeilyn aloittamista mutta se lenkkeilykin alkoi niin verkkaisella tahdilla ja lyhyillä matkoilla ettei asiasta ollut mitään haittaa. Jos vinkin saa antaa, niin hanki kunnon liivit ennen lenkkeilyn aloittamista. Kohdallani en huomannut liikunnan tai ruokavalion vaikuttavan imetykseen mutta tämä on toki yksilöllistä. Imetyksen lopetin vasta kuukausi ennen työelämään paluuta. Pikkuhiljaa liikuntaa lisäämällä huomaa varmaan parhaiten vaikuttaako maidon tuotantoon vai ei.. Kuten itsekin totesit niin tärkeintähän on kuitenkin se ihana pieni tuhisija, jolle sinun olemassaolosi ja hyvinvointisi on koko maailma. Nautinnollisia hetkiä niin pienokaisesi kuin liikkumisiesi parissa.

  2. Crunches not Cookies kirjoitti:

    Mulla on ollut vuoden alusta sellanen sääntö ett hyvää vaan viikonloppusin, eli perjantai illasta sunnuntai iltaan. Ja jos keskellä viikkoa on joku isompi pyhä, esim. pääsiäinen niin saa sinä päivänä herkutella. Hyvin on toiminut 🙂 Nyt mulla on menossa Herkuton Huhtikuu ni tänä vuonna en syö pääsiäisherkkuja, mut meinaan tehdä oman sekoituksen jälkkäriks mihin tulee rahkaa, sitruunaa, mantelia, rusinoita ja kuivahedelmiä 😉

    • jennie kirjoitti:

      namnamnam.. Itsekin ajattelin herkutella vähän ”kermaisemmalla” rahkalla ja marjoilla, tai peräti tuolla turkkilaisella jogurtilla ja hunajalla.. Saas nähdä 🙂

  3. Anonymous kirjoitti:

    Oisko jotain toimivia vinkkejä miten pääsis eroon päivittäisestä herkuttelusta? Yleensä on pakko saada jotain hyvää kahvin kanssa. Määrät ei ole kovin isoja, vaan joku ihan pieni alle 20g patukka riittää tai yksi keksi tmv. Mutta tosi ärsyttävä addiktio kuitenkin!Oon monesti yrittänyt päästä tavasta eroon aloittamalla herkkulakon, mutta se ei yleensä kestä paria päivää pidempää :/.

    • jennie kirjoitti:

      Mietin juuri kerran että aiheesta voisi olla ihan hyvä kirjoitella kokonaisen postauksen verran. Täällä on nimittäin lukijoiltakin tullut mielettömiä vinkkejä turhan herkuttelun karsimiseksi. Tässä muutamia ideoita: 1. Päätä missä syöt herkkuja ja missä etä et. Esimerkiksi jos työpaikka ja koti ovat herkkuvapaata aluetta niin herkuttelupaikat jäävät melko vähäisiksi2. Päätä ettet herkuttele yksin vaan aina seurassa, herkuttelukerrat rajoittuvat ja ehkä määrätkin jäävät vähäisemmiksi.3. Lopeta kokonaan (okei, ei ole toiminut kohdallasi mutta yksi vaihtoehto toki muiden joukossa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.