Hae
My Project Is Me

Huomenna, huomenna

Moikka,

Tuntuupa ikäänkuin nololta, petturimaiselta ja kaikelta muulta vastaavalta todeta että vielä tämän kerran aloitan huomenna. Miten ihmeessä tämä onkin juuri nyt näin äärettömän vaikeaa? Vai teenkö tästä kaikesta vain turhan vaikeaa? Jokatapauksessa, niinhän siinä sitten kävi että minun eilinen lounaani näytti tältä:

joku nälkäinen jo haukannut palasen ennen kuvaa...

joku nälkäinen jo haukannut palasen ennen kuvaa…

Päädyin siis sinne Pizza Hutin puolelle, useamman päivän tasutalla jyllänneiden ajatusten jälkeen. Ja voin vain todeta että oli herkkua! Juuri sen makuista kuin mielikuvissani monen vuoden takaisesti muistelinkin. Ensimmäistä suupalaa syödessäni totesin vain että tämä on juuri sitä, mitä kuvittelinkin sen olevan ja söin ihan hyvällä omatunnolla. Vasta jokalajia maisteltuani tulin siihen tulokseen että ehkä se vähempikin olisi riittänyt – onneksi vierellä oli salaattia ”pelastamassa” kokonaiskuvaa.

Noh, huomenna, tai siis tänään, sitten.Sitäpaitsi, tällaisen buffatyyppisen lounastelun jälkeen on pakko todeta että kerrankin ei tehnyt yhtään mitään mieli. Useinhan minulla iskee pienimuotoinen nälkä viimeistään reilu tunnin päästä, tai oikeastaan se on ajatus että jotain pientä olisi kiva saada. Ja kahden tunnin päästä melkeinpä jo syön jotain. Tästäkin asiasta oli muuten puhetta eilen mainitussa kirjassa Irti makeanhimosta. Jos annos on koottu väärin, joitain tiettyjä ravintoaineita puuttuu, nälkä ja eriyisesti makeannälkä vaivaa melko nopeaa ruoan jälkeen.  Lisäksi kirjassa mainittiin siitä että kuinka yksi yli- tai alilyöntikerta ei varsinaisesti vaa’alla heti edes näy vaan vaatii toistuvuutta.

Eikä se eilinen ihan hukkaan kuitenkaan mennyt – aamusta kävin salilla ja iltapäivästä saimme viimein avaimet uuteen asuntoon. Niinpä siis iltapäivä kuluikin melkolailla siivoillessa (ja äärettömän kauniin päivän tuhlaamisessa). Kerrankin oli muuten mutkatanko vapaana niin pääsi tekemään ojentajia sen kanssa, perustangon sijaan. Ensimmäinen kierros meni löysästi ilman painoja, joten olihan sinne päähän lisättävä jotain jottei ihan ilmalta tunnu (vaikka painot pienet olivatkin).

IMG_2110 IMG_2111 IMG_2112 IMG_2152

12 kommenttia

  1. Maritsu kirjoitti:

    Huomenta !
    Älä turhaan piiskaa itseäsi 🙂 Eihän ihminen mikään kone ole, ja epäilisin että juuri noin siinä usein käy jos kieltää jotain itseltään ja yrittää korvata sen jollain muulla: ajatus jää kytemään mieleen, eikä lopulta voi muuta kuin antaa periksi. Joskus saa ja pitääkin vähän lipsua, jotta sitten taas jaksaa eteenpäin sillä terveellisemmällä tavalla. Tsemppiä ja kivaa viikonloppua 🙂
    M

    • jennie kirjoitti:

      Näinhän se taitaa mennä 🙂 Kiitos ymmärryksestä ja tsempistä.

  2. Nimetön kirjoitti:

    Hei,

    vaikka blogisi onkin pääasiassa ravintoa ja liikuntaa jne niin itseä kiinnostaa myös uusi asunto, muutto, mahd. remppa ja sisustus 🙂 Meillä miehen kanssa sama edessä muutaman kuukauden päästä enkä malta odottaa!! Joten jos mahdollista niin toiveena postausta niistäkin 🙂

    -Lumi

    • jennie kirjoitti:

      Aina saa toivoa 🙂 Asuntohan on vain vuokrakämppä, eli mikään erityinen se ei siinä mielessä ole. Omistusasunnosta varmaan tulisikin turhankin paljon juttua kun pääsisi ihan tosissaan laittamaan.

      Onnea myös teille tulevaan uuteen kotiin!

  3. fityoutoo kirjoitti:

    Moikka!

    Mun mielestä on ihan kiva lukea ihan tavallisten ihmisten blogeja. Eli niiden joilla on myös kompasteluita, vaikeuksia ja repsahduksia. Aika moni antaa itsestään blogissaan sellaisen kuvan, että on joku yli-ihminen, ei koskaan tee mieli mitään hyvää ja ”oon elänyt 5kk pelkällä kanan rintafileellä, koska ole niin vahva”. Kissanpissat sanon minä! Kaikille sitä sattuu ja rohkeimmat kertoo sen avoimesti :)!

    Terkuin, Katri Fit you too-blogista

  4. -E- kirjoitti:

    Yleensä jos himoitsee jotain ja se lopulta maistuu juuri niin hyvältä kuin haaveilikin, ei tule katumusta. Mutta jos sortuu syömään jonkun kakun ja sitten toteaa ettei se nyt niin hyvää ollut, ärsyttää vaan että tuli repsahdettua.

    • jennie kirjoitti:

      Näinpä, itsestäsi saat kyllä olla ylpeä! Eikä siis senpuoliin, joskus olen todennut että jos osaan tunnistaa mitä mieleni tekee, niin antaa sitten mennä vaan. Mutta jos se syömishinku on vain jotain, niin sitten syödään oikeaa ruokaa ja jätetään nämä kummalliset himotukset huomioimatta.

  5. Titu kirjoitti:

    Kyllä sitä joskus pitää herkkuja itselleen sallia 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Joskus kyllä, tämä on vain toistunut vähän turhan usein viimeaikoina :/ Noh, turha sitä tässä on murehtia, enkä aiokaan. Totean vain että näin on nytg käynyt.

  6. Roosa kirjoitti:

    Tuntuu jotenkin sun puolesta ihan pahalta kun oot noin ankara itsellesi! Tai eipä sillä, itse olen ihan samanlainen että herkuttelun jälkeen manaan itseäni. Mutta jotenkin kun olet vielä viimeisilläsi raskaana, niin mielestäni ei tarvitsisi olla turhan ankara itselleen.:) Ja tiedän kyllä että monet ottaa raskauden tekosyyksi olla liikkumatta ja syövät mitä huvittaa ja tällaiseen ajatteluun ei tietenkään kenenkään pidä pyrkiä. Mutta kun sinä olet niin kaukana tällaisesta mallista! Eihän siinä nyt millään voi AIVAN samanlainen motivaatio ja itsekuri olla päällä kun kroppa kuitenkin paisuu, söi herkkuja tai ei!:D Ja toisaalta tässä on enää niin lyhyt aika kun raskautesi on ohi ja pääset raskauskiloja (jos sellaisia edes sinulle jää) kovalla motivaatiolla tiputtelemaan, että tuskinpa muutamat herkuttelut tässä vaiheessa enää vaakaa heilauttelevat merkittävästi suuntaan tai toiseen.:)

    • jennie kirjoitti:

      Heh, juuri eilen sanoin hyvälle ystävälleni aika tasantarkkaan kommenttisi mukaan 😀 Näinhän EI pitäisi ajatella mutta vähän on viimeaikoina ollut mielessä se että periaatteessa on melkein ihan sama mitä nyt muutamana päivänä enää teen, syön tai olen tekemättä – periaatteessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *