Hae
My Project Is Me

Pieneen nälkään

Moikka,

Kun aiemmin keräsin hieman kasaan päivittäisiä pääruokiani niin samassa yhteydessä tuli pyyntöä välipalaideoista. Listaan samaan sarjaan myös vaihtoehtoja iltapalasta. Ennenkuin mennään itse asiaan niin on ehkä hyvä käydä lyhykäisyydessään läpi muutamia seikkoja ehdotusten taustalla. Joku, joka on lukenut blogiani jo jonkin aikaa saa nyt ehkä hienoisesti toistoa mutta toivottavasti se ei haittaa.

Olen jo jonkin aikaa, siis jo reilusti ennen tätä blogia tai raskauttani, syönyt hiilihydraattitietoisesti. Ehkä jopa hieman hiilihydraattirajoitteisesti. Omalla kohdalla olen huomannut että turhien nopeiden hiilihydraattien poisjättäminen tai selvä vähentäminen on vähentänyt turvotuksen tunnetta ja pöhötystä. En kuitenkaan missään vaiheessa ole poistanut kaikkea viljaa ruokavaliostani vaan syönyt vain määrällisesti vähemmän.

Suurin osa hiilihydraattien karsijoista korvaa vajeen rasvalla, mutta itsehän en ole tätä tehnyt. Aiemmin olen maininnutkin että kuulun siihen sukupolveen, jolle laihduttaminen on yhtä kuin vähärasvaisuus. Uskon edelleen tähän vaikka ymmärränkin välttämättömien rasvahappojen tärkeyden. Tiina Jylhän Kauneusklinikassa, siis siinä Tv-ohjelmassa, oli joskus mielestäni hyvä sääntö rasvansaannin kontrollointiin: ruokavalioon ei saa kuulua tuotteita, joiden rasvaprosentti on yli 10 lukuunottamatta välttämättömiä rasvoja. Itse olen tosiaan pitänyt huolen päivittäisestä rasvan saannistani syömällä muutaman ruokalusikallisen siemeniä ja pähkinöitä päivittäin. Lisäksi käytän omega-valmistetta.  Öljyähän suositellaan myös lisättäväksi salaattiin pienissä määrin mutta itse olen vielä aika varovainen tämän suhteen. Jos joskus lisäänkin niin määrä todellakin on pienen pieni.

Jos ruoan pitää olla vähähiilihydraattista ja vähärasvaista niin mitä jää jäljelle? Puhumattakaan siitä että sen tulisi myös maistua hyvälle.. Ja proteiiniakin tulisi löytyä. Nämä samat pätevät käytännössä mihin tahasa päivän ruokailuun vaikka poikkeuksia toki on, mutta keskitytään nyt näihin pienen nälän tuotteisiin – eli välipaloihin ja iltapalaan.

Oma ykkössuosikkini on ehdottomasti maustamaton maitorahka, se nyt vain sopii kaikkeen ja kaiken kanssa.  Sekaan sopivat kaikki marjat ja hedelmät sellaisenaan tai soseena. Lisäksi matkaan voi sotkea leseitä tai mysliä (kunhan sokeria on maltillisesti). Sokerittomalla mehukeitolla tai ihan vain mehutiivisteellä saa rahkan happamuutta taitettua helposti. Ja olenpa tehnyt maitorahkasta suolaistakin lisäämällä sekaan hieman yrttisuolaa, mausteita ja silputtua sipulia ja paprikaa. Rahkasta saa myös helposti smooothien ja sinne kun lisää proteiinijauhetta niin tuplataan proteiinin saanti. Rahkasta muuten sen verran että eri valmistajien maussa ja koostumuksessa on eroja.

Välikommenttina kerrottakoon että riittävä proteiinin saanti on ollut itselle merkityksellistä jo useamman vuoden ajan. Proteiinihan pitää hyvin nälkää ja on yksi lihaksen rakennusaineista. Myös laihduttajan kannattaa pitää huoli riittävästä proteiinin saannista minimoidakseen lihaskadon.

Rahkan lisäksi kananmuna on yksi suosikkituotteita sen monikäyttöisyyden vuoksi. Munakkaan voi tehdä miljoonalla eri tavalla. Ja jos ei munakasta niin pelkkä paistettu tai keitetty kananmuna toimii monessa tapauksessa. Samanlaisena tuotteena käytän raejuustoa. En ihan sellaisenaan sitä kovinkaan usein syö mutta lisäämällä sekaan vaikka kurkkua tai paprikaa sekä vaikkapa sitruunapippuria saa jo melko mukavan iltapalan. Ja voihan raejuuston sekaan sekoittaa vaikka rahkaa ja marjoja niin saa aikaan cottifrutti-tyyppisen ratkaisun: Itse en kyllä henkilökohtaisesti pidä raejuustosta makeana välipalana ollenkaan vaikka silloin tällöin sitä aina kokeilenkin.

Jos siirrytään näistä proteiinipitoisista hieman toisentyyppisiin ratkaisuihin niin kasviksistahan saa vaikka mitä aikaan paistamalla tai uunissa – myös ihan pieneen nälkäänkin. Jos leipää ei syystä tai toisesta halua tehdä niin kesäkurpitsasta saa oivan lämpimän leivän korvikkeen:

Kesäkurpitsasta leikataan pitkittäissuunnassa ohuehkoja lastuja. Näiden lastujen päälle laitetaan oman maun mukaan juustoa ja mahdollisia muita täytteitä. Paistetaan uunissa 200-asteessa noin 10min ja nautitaan.

Olen monasti myös naureskellut lehdissäkin usein näkyvälle ohjeelle kantaa kaupungilla mukana vaikka banaania. Pakko kuitenkin myöntää että kun menossa on mukana jokin syötäväksi tarkoitettu eväs niin ei sitä vain viitsi lähteä erikseen ostamaan jotain kun mukana kerta on eväät. Hedelmiä olen kyllä syönyt aina joko ihan sellaisenaan tai sitten tehnyt hedelmäsalaattia. Olen muuten joskus miettinyt että kiisselistähän varmaan saisi tehtyä käytännössä kalorittoman jälkiruoan, jossei itse hedelmää lasketa mukaan. Mukana kannettavista eväistä mainittakoon myös erilaiset ateriankorvikkeet ja proteiinipatukat jotka hädän hetkellä kyllä tekevät tehtävänsä kunhan muistaa myös juoda runsaasti vettä.

Tässä nyt taas pitkät pätkät luettavaa. Täytyy ehkä palata aiheeseen vielä kun tämä menikin nyt enemmän ruokavalioajattelun puolelle vaikka välipalavinkkejä piti tulla listaamaan.

2 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Moi!Tosi motivoiva blogi 🙂 Olen itse kohta 5kk vanhan pojan äiti ja mietin tuota ruokavalion vaikutusta imetykseen. Eli pystyitkö täysimettää tai vaikuttiko miinuskalorit maidontuotantoon heikentävästi? Itsellä on pari viimeistä ylimääräistä kiloa jäljellä ja niiden karistaminen vaatii selvästi tiukennusta ruokavalioon, mutta en halua tehdä sitä imetyksen kustannuksella… Miten siis sinulla sujui imetys yhdistettynä laihdutukseen?

    • jennie kirjoitti:

      Moi! Oi, sinulla on ihana pieni viiskuinen siellä kanssasi. onnittelut näin jälkikäteen 🙂 Maidontuotantohan toki on hurjan yksilöllinen juttu mutta kohdallani ruokavaliomuutoksella ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Suurin muutoshan kuitenkin ehkä oli vain tuo turhien hiilihydraattien poisjättäminen (turhat herkut ja isot pastamäärät yms.) joten varmaan silläkin on omaa osuttaan onnistuneen imetyksen jatkumiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.