Hae
My Project Is Me

Pikku Britannia

Moi,

Käväisin viikonloppuna perheen kesken päiväristeilyllä Tallinnassa ja paljon ei puuttunut siitä etteikö olisi voinut kuvitella olevansa briteissä. Toki hyinen talvisää ja erityisesti -tuuli muistuttvitat melko tehokkaasti oikean olinpaikan mutta ostosmahdollisuuksien puolesta olisi voinut luulla olevan toisin.

Viimeisin tulokas pikku britanniaan oli urheiluvaateliike Sportsdirect. Valtasosallehan kyseinen liike varmasti on tuttu nettikauppana, josta voi Suomeenkin näppärästi tilata edullisia urheiluvaatteita ja -välineitä. Parhaimmillaan liike ehdottomasti onkin nettiversiona mutta onhan se ihan kiva aina päästä hypistelemään tuotteita ihan konkreettisesti. Ja ehkä se mikä tässä oikeasti on hienoa niin pääsee melko vaivatta varmistamaan oman kokonsa eri merkkien valikoimasta. Liike sijaitsee aivan satamanviereisessä ostoskeskuksessa, Norde Centrumissa (jossa siis mm. Rimi ja Hese sijaitsevat).

IMG_2701

IMG_2704

Muita tuttuja brittiliikkeitähän ovat Marks&Spencer, Debenhams, River Island, Dune, Next ja Mothercare (saa lisätä jos jotain oleellista puuttuu). Muutoinkin Tallinnan ostosmahdollisuudet ovat minusta hyvät verrattuna esimerkiksi Tukholmaan mutta liikkeet saattavat sijaita hyvinkin etäällä toisistaan. Jos shoppailumatkalle Tallinnaan kuitenkin mielii niin Eckeröllä taitaa saada pisimmän maissaoloajan sillä laiva saapuu Tallinnaan noin 11 aikaan ja lähtee takaisin seitsemältä. Kahdeksassa tunnissa ehtii hyvin tehdä ostoksia vaikka omaan ostoskoriini ei tällä kertaa tarttunutkaan mitään.

IMG_0357

IMG_1906

IMG_1907

6 kommenttia

  1. Kati kirjoitti:

    Hei, kiitti vinkistä. Tuolla Sportdirectissä tulee vietettyä kyllä aina tovi jos toinenkin kun Englantiin on sattunut. Hyvä tietää, että noinkin läheltä löytyy.
    Mitä mieltä olit Tallinnan liikkeen hintatasosta?

    • jennie kirjoitti:

      Noh, parhaat tarjoukset on minusta aina netissä mutta kyllä tuoltakin jokunen sisäänostotuote löytyi ja ne tietyt merkit ja tuotteet olivat tuollakin ihan ok hintaisia. Briteissä itsessään on toki vielä hieman halvempaa ja valikoimakin on suurempi mutta kyllä melko monella paikallisella keikkui käsipuolessa SD:n muovikassi.

  2. anna kirjoitti:

    Täällä SD:n pakettia odotellessa! Jos en tietäis sen olevan ovella hetkenä minä hyvänsä, niin tää postaus ois tod näk nostanut shoppailukuumetta ihan kunnolla 😉

    • jennie kirjoitti:

      Toivottavasti tulee siis pian 😉 Itsellä hillitsi tieto siitä että keväämmällä pakkaamme matkalaukut ja painelemme minilomalle Skotlantiin (taas!) niin sitä voi sitten senmyötä shoppailla vähän enemmän..

  3. Sanna kirjoitti:

    Hei! Millä kuljitte Tallinnassa? Julkisilla, taksilla (hintataso?)? Itse olen menossa ensi viikolla. Aikaa on vain 4h ja aiemmilla samanlaisilla reissuilla on tullut lähinnä käveltyä ympäri vanhaa kaupunkia. Nyt voisi lähteä enemmän shoppailumeiningeissä liikkeelle.

  4. Nimetön kirjoitti:

    M/S Superstarilla/Starilla on Tallinnassa parhaimmillaan 10.30 ja takasin lähtee laiva muistaakseni 21.30, eli siinä on hyvin aikaa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.