Hae
My Project Is Me

Aloittamisen vaikeus

Olipa kyse sitten siivoamisesta, treenaamisesta tai vaikkapa somettamisesta, on aloittaminen kaikista vaikeinta. Otetaan esimerkiksi vaikka Instagram-tilini, mikä on ollut jo pitkään hiljaisena. Moneen otteeseen olen ajatellut että nyt julkaisen siellä esimerkiksi kuvan kun olemme lasten kanssa leikkipuistossa. Tai kuvan salilta. Tai siitä kun kävin lenkillä. Kuvat on kuitenkin jääneet julkaisematta.

Myös treenien suhteen olen saanut viimeisen kuukauden aikana aloitella useampaan kertaan uudestaan, kiitos jonkinmoisen sairasteluputken. Ensimmäisellä viikolla kävin salilla ja ihmettelin kun meno on niin nihkeän tuntuista vain huomatakseni puolessa välissä viikkoa saaneeni kevätflunssan. Seuraava viikko meni sairastaessa, minkä jälkeen palasin varovaisesti takaisin treenien pariin kunnes loppuviikosta kärsin on-off-vatsataudista. Tällä neljännellä viikolla olen taas takaisin treenien parissa ja tällä kertaa toivon että sitä iloa kestää kauemmin kuin muutaman päivän.

Instagramiin palatakseni, kuulostaa enemmän kuin tyhmältä myöntää että en ole julkaissut mitään koska se ei ole ollut mielestäni julkaisemisen arvoista.  Ketä nyt kiinnostaisi minun hetkeni lasten kanssa leikkipuistossa? Tai kiinnostaisiko jottakuta suttuinen saliselfie vain kertoakseni että olen käynyt salilla aamukuudelta? ihan miten vain olisikin niin siltikin sen ensimmäisen kuvan julkaisemisen kynnys on saanut omassa päässäni aivan suhteettomat mittasuhteet eikä mikään hetki, tai kuva, ole tuntunut oikealta sille ekalle kerralle.

Ihan yhtälailla voi tuntua vaikealta ja pelottavalta lähteä liikkeelle pitkän tauon jälkeen tai ensimmäistä kertaa. Mielessä voi risteillä useita erilaisia pelkoja ja epäilyjä mutta ihan kuten omassa Instagram-esimerkissäni, niin ne taitavat ihan oikeasti olla vain sen oman pään sisällä. Minä aion päivittää Instagramini – mitä sinä aiot tehdä?

2 kommenttia

  1. Hansu kirjoitti:

    Niin tuttua! Jos ne hommat vaan tekisi ajattelemisen sijaan niin…
    Aurinkoista kevättä sinulle! 😀😀 täällä kohtalontoveri 4lapsen mamma joka pudottelee hitaasti jäljellä olevia raskauskiloja💪

    • jennie kirjoitti:

      Näinpä, säännöllisyys kunniaan! Ja hei, kiva kuulla että ruudun toisella puolella on vertaistukea tässä kroppaprojektissa – tsempit sinulle ja aurikoisia kevätpäiviä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *