Minulla alkoi tällä viikolla aivan uusi liikuntaharrastus, eikä kyse ole mistään juoksemisesta tai uinnista (mitkä toki hienoja lajeja harrastaa ovat nekin). Ei. Sensijaan, tässä aivan vastikään 39-vuotta täyttäneenä, minä aloitin cheerleadingin.

Miten ihmeessä cheerleading

Lajivalintana cheerleading on sinänsä villi kortti, että en koskaan nuorempana ole haaveillut sen harrastamisesta saati harrastanut sitä. Minulla ei myöskään ole mitään kokemusta esimerkiksi voimistelusta tai akrobatiasta enkä itseasiassa ole erityisemmin joukkueurheiluakaan harrastanut. Laji on kuitenkin tullut viime vuosien aikana tutuksi lasten harrastusten kautta eli ei lajivalinta sitten niin kauhean kaukaa haettu kuitenkaan ollut.

Olen tosiaan 39-vuotias eli en ehkä enää sitä kaikista tyypillisintä cheer-ikää. Lajissa kuitenkin houkutti joukkueena harrastaminen, uuden oppiminen sekä itsensä haastaminen. En ole mikään akrobatian taitaja mutta hyvästä syystä valmis oppimaan. Olenmyös lasteni harrastamisen kautta huomannut, miten yhteisöllinen laji kyseessä onkaan. Jokaisella joukkueen jäsenellä on merkityksellinen rooli ryhmän onnistumisessa eikä kukaan voi pärjätä ilman joukkuetoveria. Toki näin on muissakin joukkuelajeissa mutta tässä se on jotenkin äärimmäisen konkreettista kun yhtäkään nostoa ei ilman sitä joukkuetoveria saa tehtyä.

Uusi liikuntaharrastus aikuisiällä

Uusi liikuntaharrastus aikuisiällä voi olla jännä juttu, onhan uuden aloittaminen aina. Ja kyllä minuakin hieman jännitti että olenkohan yksin tämän ikäinen tai entä jos olen ainoa joka ei osaa jo asioita X, Y ja Z jne. Jotenkin kuitenkin mietin että entäs sitten – ja ilmoittauduin. Jostain syystä ei mietityttänyt kestääkö kroppa, sillä olenhan kuitenkin liikkunut koko ajan vaikkakin eri tavalla. Nyt tämän lajin myötä pystypunnerrustreenit salilla pääsevätkin ihan käytännön toimintaan.

Ensimmäiset treenit ovat nyt jo takanapäin ja oli ihan huikea huomata, että miten erilaisista lähtökohdista meitä mukana onkaan. Ja se, mikä vielä parempaa – olemme kaikki mukana avoimin mielin oppimassa uutta. Harjoittelemme tosissaan mutta emme vakavissamme ja ainakin minulla oli ihan äärettömän hauskaa ensimmäisissä treeneissä. Nähtäväksi jää, vieläkö sitä oikeasti voi, sanontaa lainatakseni, vanha koira oppia uusia temppuja mutta ainakin askel niiden oppimiseksi on nyt otettu.

Tämä teksti jatkaa sarjaa minulla todetusta tulehduksellisesta suolistosairaudesta sekä siitä johtuvasta leikkauksesta. Haluan jälleen alussa muistuttaa, että kaikki mainitut kokemukset ja oireet ovat omiani, eikä niitä pidä verrata jonkun toisen omiin. Tätäkin tekstiä lukiessa nimittäin huomaa, miten eri lailla diagnosoitu sama sairaus voikaan oireilla.

Crohnin taudin toteaminen

Olen ollut vatsavaivainen niin kauan kuin jaksan muistaa. Se että onko kyseessä ollut jo alusta alkaen nyt todettu Crohnin tauti, en tietenkään voi tietää mutta ei sillä ole oikeastaan väliä. Loppuvuodesta 2022 suoritetun tähystyksen myötä ainakin osalle vaivoista löytyi kuitenkin selitys, kun suolistossa havaittiin selkeää tulehdusta sekä muita Crohnin tautiin viittaavia oireita.

Diagnoosi oli minulle todellinen yllätys sillä se mitä sairaudesta tiesin ennakkoon, ei millään lailla sopinut omiin oireisiini. Olin aina ajatellut että Crohnin tauti oireilee tihentyneenä vessatarpeena sillä olihan mediassakin uutisoitu useampaan otteeseen vessapassista sairaudesta puhuttaessa. Yksi sairauden oirekuvista onkin nimenomaan tämä mutta omalla kohdalla tilanne on ollut ehkä ennemmin toisinpäin. Ja muunmuassa juuri tästä syystä diagnoosi olikin totaalinen yllätys, mitä en olisi omalle kohdalleni osannut ajatella.

Tähystyksen jälkeen jatkotutkimuksia tehtiin vielä magneettikuvauksin sekä laboratoriotestein, mitkä kaikki tukivat jo tähystyksen yhteydessä tehtyjä huomioita. Lopulta vaihtoehtoja annettiin kaksi; suolistoleikkaus tai lääkitys.

Suunniteltu suolistoleikkaus – miksi ja miten?

Koen olevani onnekas kun sain valita lääkkeiden ja leikkauksen väliltä, sillä kaikilla näin ei suinkaan ole. Tutkimustulosten myötä, pystyttiin toteamaan että tulehtunut osa suolistosta on siististi vain yhdellä alueella ja siten ”helposti” leikattavissa. Lainausmerkkejä käytän siksi, että todellisuudessa mikään leikkaus ei ole varmastikaan helppo mutta mikäli tulehdusta olisi ollut useassa eri kohdassa, ei tätä leikkausmahdollisuutta olisi ymmärrykseni mukaan edes ollut tarjolla.

Crohnin tauti ei ole myöskään koskaan rajoittanut elämääni, ainakaan paljon. Oireilu, jos siitä edes kaikki on ollut taudista johtuvaa, on ollut tietyllä tavoin ajateltuna niin vähäistä tai satunnaista että en tiedä olisiko lääkkeet voineet sitä millään tapaa helpottaa. En vähättäle oireitani, mutta olen onnistunut elämään niiden kanssa tähänkin asti ihan hyvin. Ymmärrykseni mukaan lääkkeiden tehtävä on nimenomaan auttaa tautia sairastavia elämään mahdollisimman normaalia elämää (ja saa korjata jos olen väärässä!). Ja koska minulla ei tällaista tarvetta ollut, eikä lääkkeillä voida varsinaisesti parantaa itse tautia ajattelin kahdesta vaihtoehdosta leikkauksen olevan minulle tässä vaiheessa parempi vaihtoehto. Päätöstä puolsi pitkä keskustelu sekä lääkärin että kirurgin kanssa, missä molemmat vaihtoehdot käytiin tarkkaan läpi. Eli vaikka tässä kaikki kuulostaa kevyeltä pohdinnalta, ei se aivan sitä kuitenkaan ollut. Leikkaus on aina riski mutta minun kohdallani kaikki sujui onneksi hyvin. Muistona leikkauksesta on tähystyksestä johtuvat neljä pientä lähes huomaamatonta jälkeä sekä yksi pidempi haava.

Kurkkaa ihmeessä tarkemmin kokemuksiani itse suolistoleikkauksesta

Itse Crohnin taudista taas voit lukea enemmän esimerkiksi Duodecimin terveyskirjastosta

Miten tästä eteenpäin

Kuten lääkkeetkään, ei leikkauskaan paranna tautia vaan nykytietämyksellä Crohnin tauti on ja pysyy. Leikkaus kuitenkin mahdollistaa minulle ainakin toistaiseksi lääkkeettömän seurannan ja uusi tähystysaika onkin taas loppuvuodesta edessä laboratoriokokeineen. Ja mikäli tarve niin vaatii tai oireet jossain vaiheessa pahenisivat, lääkityksen aloittamista tarkastellaan uudelleen. Leikkauskaan ei siis ole tae lääkkeettömyydestä.

Yhtälailla tarina olisi voinut mennä toisinpäin ja tietojeni mukaan hyvin moni Crohnin tautia sairastavista leikataan jossain vaiheessa. Ajattelen tosiaan itse, että olen onnekas kun molemmat vaihtoehdot olivat tarjolla ja ajattelen että kohdallani on parempi että tämä meni näin päin. Nyt tosiaan leikkaus ja toipilasaika ovat jo takanapäin ja voin kaikkinensa hyvin.

Jossain vaiheessa kirjoitan aiheeseen liittyen vielä tarkemmin toipumisestani mutta mikäli mielessä on muita asioita aiheen ääreltä niin saa laittaa kommentteihin tai yksityisesti esim. sähköpostissa tai instagramissa.