Liikunnaniloa etsimässä
3
Viimepäivät on taas vietetty pienimuotoista blogihiljaisuutta ilman sen suurempia syitä. Tavoitteenani on ollut ja on edelleen päivittää uusi postaus jokaiselle viikon päivälle, poislukien mahdolliset lomamatkat ja sairastumiset. Kummastakaan ei ole tällä kertaa kyse vaan syynä on yksinkertaisesti ajanpuute. Vuorokaudestani ei suinkaan ole mystisesti kadonnut tunteja vaan olen herätellyt säännöllisen treenaamisen halukkuuttani käymällä siellä treeneissä. Viikkoa takaperin juttelin työkaverini kanssa siitä kuinka ensi alkuun raahautumalla treenien pariin säännöllisesti, huomaakin yhtäkkisesti kaipaavansa jo sitä. pakonomainen raahautuminen on siis muuttunut yllättäen halukkuudeksi ja tarpeelliseksi. Tätä halukkuutta ei ole täälläpäin viimeaikoina näkynyt, vaikka jokaisella treenikerralla fiilis jälkikäteen onkin ollut hyvä. Olen siis päättänyt tsempata ja hankkia treenihalukkuuteni takaisin.
Blogin suhteen tämä on tarkoittanut sitä että vuorokauden tunneista osa ajasta on taas vierähtänyt ihan johonkin muuhun kuin koneen äärellä istumiseen. Tämä ”uusi” elämäntyyli vaatii taas alkuun hieman totuttelua ennen kuin kaikki palaset loksahtavat kohdilleen ja vuorokauden rytmitys muuttuu sujuvaksi. Pyydän siis tässä vaiheessa kärsivällisyyttä niin teiltä muiltakin kuin itseltänikin tämän kaiken suhteen. Haluan saada liikunnan ja liikkumisen ilon takaisin elämääni ja näin alussa se vaatii jonkin verran uhrauksia.
Lukijoiden joukosta löytyy varmasti aimokasa aktiiviliikkujia, jotka eivät yhtään ymmärrä miten liikunnanilon voi edes olla kadottanut. En minäkään olisi ymmärtänyt ennen kuin se sattui omalle kohdalleni ja voin kertoa, ettei sen uudelleen etsiminen ole mikään helppo tehtävä. Tai oikeastaanhan kyse ei ole edes liikunnanilon kadottamisesta vaan treenihalukkuudesta; Olisi vain niin paljon mukavampi käpertyä joka päivä sohvannurkkaan kuin tsempata itsensä liikenteeseen. Tämän kaiken myötä, ymmärrän taas hitusen verran enemmän kaikkia heitä, joille liikkumisen aloittaminen tuntuu haasteelliselta. Toki, muutosta omaan tekemiseen täytyy haluta ihan itse mutta ensi alkuun sinne treenejen pariin saattaa kirjaimellisesti joutua pakottamaan itsensä. Enkä valehtele, treeniaika on aina pois jostain muusta mutta jossain vaiheessa sitä huomaakin ettei tämä ole enää mikään ”uhraus”. Treeneihin vääntäytyminen on muuttunut haluksi lähteä ja mitään parempaa ajankäyttöä ei voisi kuvitellakaan.
Et ole ainut kellä on treeni motivaatio hukassa! Minulla myös 2 pientä lasta ja opiskelut alkoi taas syksyllä… vapaa aika menee lapsien kanssa ja tehtävien teossa. Vaikka mies talosta löytyy niin oman vapaa ajan löytäminen ei ole enää nii helppoa kuin äitiysloman aikana. Ja se väsymys mikä on tullu tän arjen ja koulun pyötityksessä ni vie energiaa paljon! Välillä on kauheaa kamppailua oman mielen kanssa kun ei jaksa mutta pitäis liikkua, haluttais herkkuja joka päivä muttakun ei sais, pitäis syödä terveellisesti. Tällä hetkellä sitten tyydytty siihen hyötyliikuntaan ja kerran viikossa 1h30min mittaiseen lenkkeilyyn ja kerran viikossa tehtävään koko vartalon lihasjumppaan ? jospa se sitten lapsien kasvaessa oma jaksaminen parantuis ja ns. ruuhkavuosie väistyessä löytyy aikaa myös itselleni.
Edelliseen vielä lisään että pienten lasten äitinä pitää olla vähän armollisempi itselleen.. senkin olen huomannut että jos oikein panostaa omaan liikuntaan ja ruokavalioon ni se on monesta asiasta pois ja loppujen lopuksi tulos on ollu se että olen ollu entistä väsyneempi ja kiukkusempi. Ei ole kivaa lapsille kun äiti ei jaksa ja kiukkuaa helposti ? se tasapaino arjen ja treenin välillä on tosi vaikea löytää. Ja lasten kanssakin voi liikkua mutta enemmän se on hyötyliikuntaa. Kyllä se treeni into sieltä vielä löytyy kun ei aseta itselleen liian isoja tavoitteita ja kunhan pääsee vauhtiin. Ja onneksi tässä arjen temmellyksessä saa jo ihan huomaamatta liikuntaa kun juoksee lasten perässä ?
Sinulla on varmasti vielä enemmän haasteita oman ajan löytämisessä kuin minulla, ulottuuhan opiskelu pitkälti myös opiskeulutuntien ulkopuolelle ja vaatii koko ajan uuden opettelua. Olet kyllä ihan oikeassa siinä että tietenkin itselleen täytyy osata olla armollinen näinä vuosina. Aikaa ei vain voi olla yhtäpaljon kaikkeen ja kuten sanoitkin, sen mahdollisen treenin täytyy olla nimenomaan piristävä ja energisoiva asia – ei päinvastoin.
Ja onhan sinullakin tuossa jo hyvät treenit kahdesti viikossa. Se on taas paljon enemmän kuin jollain toisella, joka ei saa itseään liikkelle ollenkaan. Luotetaan yhdessä siihen että arjen asetuttua taas uomiinsa sitä aikaakin alkaa taas yhtäkkiä löytymään ja jää vielä lapsillekin 🙂