Hae
My Project Is Me

Joulukuun mitat eli RV 16+0

Moi,

Viime viikolla meni aivan totaalisesti ohitse kuukausimittojen päivitys, joten ne ovat täällä tässä ja nyt. Otsikkoon on nyt tullut kuukauden lisäksi raskausviikko, jottei kellekään jää epäselväksi mikä se sellainen projekti on jossa kasvetaan kasvamistaan ilman turhia huolia 😀

Kuten jo viimeksi totesin, on pahimmasta selvitty kaikkine himotuksineen ja houkutuksineen. Edelleen olen ollut hieman turhan höllämielinen ja syytän jokseenkin tätä jouluaikaa. Nyt aion kuitenkin ihan oikeasti tehdä muutoksen ja siitä varmasti kuuluu täällä bloginkin puolella vielä lisää. en varmasti tule liian tiukalla linjalla kulkemaan (ei siis mitään varsinaista dieettilinjaa, älkää pelätkö) mutta ei kukaan tarvitse näin usein jotain pientä ja hyvää. Ei edes raskausaikana.

Edelliskierroksellahan painoni nousi reilusti ja viimeisimmässä mittauksessa (40+6) painoni oli virallisesti 76,8kg. Tämä oli siis kaksi päivää ennen synnytystä. Ja kilot joista lähdettiin liikenteeseen olivat noin 58. Kiitettävä lähes 20-kilon painonnousu. Hurjintahan tässä on ollut se että nyt alussa paino on noussut lähes samaa tahtia. Vaikken varsinaisesti kiloista huolissani olekaan (katosivathan ne viimeksikin kun ruokavaliota siisti) niin jos jotain on tehtävissä jo nyt niin eiköhän sen voi tehdä. Sitäpaitsi, terveellinen ruokavalio on hyväksi myös uudelle tulokkaalle ja tällä ajatuksella edetään.
Olen jo hivenen onnistunut jättäytymään luvuissa jälkeen ja viime viikon neuvolakäynnin luku oli 59,3kg.

Liikuin aktiivisesti myös edellisraskaudessa vaikka liikuntamuoto olikin tyystin eri (tankotanssi). Kuten siis ymmärtää saatta, olen pystynyt ongelmitta käymään salilla ja tekemään juuri mitä olen halunnut, siten kuin olen halunnut. Ja rehellisesti, en edes tässä vaiheessa ole varsinaisesti miettinyt koko raskautta.Tämä kun ei vielä vaikuta millään lailla tekemisiin tai olemisiin (paitsi ehkä vaatekaapin osalta). Sitäpaitsi, eiköhän se kuitenkin siellä jossain takaraivossa jyskytä ilman sen enempää miettimistäkin. Ei siis mitään uutta auringon alla, joten kuvat raskausviikolta 16+0.

Ja mitat virallisesti tältä aamulta:

Paino:                         57,7kg (-0,8kg) kiitos viikonlopun vatsaongelmien 🙁

Vyötärö:                     74cm (+2,5cm)
Navanympärys:           84,5cm (+3,1cm)
Lantio:                        89,0cm (+5cm)
Vasen reisi                  51,0cm (+/-0cm)
Oikea reisi                  51,0cm (-0,5cm)

Paino tosiaan tavaomaista alhaisempi viikonlopun pahoinvoinnin vuoksi. Luotan ennemminkin siihen 59:ään viime maanantailta. Eniten olen itse ”huolissani” alavartalosta, siis pepusta alaspäin, ensi kertaa eläessäni. Ehkä se on ihan hyvä että jalkapäivä on nykyisin kahdesti viikossa..

8 kommenttia

  1. Rose kirjoitti:

    Hyvältä näyttää! Paljonko olet pitkä?

    • jennie kirjoitti:

      Pahoittelut kiireiden takia jääneestä vastauksesta. Pituutta löytyy huikeat 162cm, ainakin melkein 😀

  2. Piia kirjoitti:

    Raskauden aikaisesta painonnoususta ei kannata olla ihan hirveän huolissaan, jos itse tiedät syöväsi kutakuinkin oikein ja sen päälle vielä liikkuvasi reippaasti. Raskaudet ovat erilaisia ja eri ”kierroksilla” painoa voi tulla eri tavalla, siinä missä toisella kertaa se tulee herkuttelusta niin toisella se voi olla silkkaa turvotusta, etenkin alussa ja lopussa :)Tämä blogi on tosi kiva inspiksen lähde, kun itse koittaa saada otteen kropastaan, joskin omista raskauksistani pääsi jo vierähtämään vähän useampia vuosia 😀 Onnea ja tsemppiä uuteen raskauteen! Toivottavasti paha olo pysyy jo poissa.

    • jennie kirjoitti:

      Kunhan tosiaan on vain oikeista syistä. Onneksi tosiaan pikkuhiljaa tämä ylimääräinen hölläily vähenee vähenemistään ja painon kertyminen on vain sitä itseään. edellisraskaudesta en välttämättä voi sanoa ihan samaa :DSeuraavat pulivuotta tulevat varmaan vielä tiiviisti kulumaan enemmän tai vähemmän vauvamahan kanssa liikkumisista ja syömisistä. Sen jälkeen takaisin alkulähteille vauva-arjen keskellä.

  3. Tea kirjoitti:

    Tätä sun raskauden etenemistä on niin ihana seurata. Annat omalla tekemiselläsi todella hyvän ja terveellisen esimerkin siitä kuinka odotusaikana voi liikkua ja syödä (ainakin lähes aina) terveellisesti. Mun toinen raskaus paljastui jo paljon ennen 12viikkoa, koska vatsa pullahti ”saman tien” ulospäin… eli näillä sun tämän hetkisillä viikoilla olin jo TOSISSAAN raskaana… 😉

    • jennie kirjoitti:

      Mietin itseasiassa kun nimesin tuon kuvakollaasin että jos joku googlettelee kuvia raskausviikolta 16 niin löytää tuon 😀 erot kun tosiaan voivat olla aikamoiset.. Olen ihan varma että omanikin nousee sievästi esille jokusen viikon kuluessa ja tammikuussa kuvat ovat jo toista luokkaa. Hieman jopa toivon ja odotan tätä.

  4. C kirjoitti:

    Näytät ihanalta <3ja on kiva lukea raskauden etenemistä yms. Itelle on tullut hirveä vauvakuume. (oma muksu 1v)

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos <3 Ja minä en varmaan yhtään auta tämän vauvakuumeilun kanssa täällä asiasta kirjoitellessani..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.