Hae
My Project Is Me

Painonnousun sijaan painoni laski

Mielessäni olin otsikoinut päivän postauksen jo valmiiksi: Odotettu painonnousu. Sensijaan, pääsenkin kirjoittamaan painonlaskusta, vaikka en sellaista suinkaan odottanut.

 

Painonhallinnassa kokonaisuus ratkaisee

Painonhallinnassa puhutaan usein kokonaisuudesta; Siis siitä, kuinka yksi ”huono” ateria ei tee kenestäkään lihavaa tai kuinka yksi ”hyvä” ateria ei vastaavasti tee kenestäkään hoikkaa. Monesti puhutaan myös 80/20 – säännöstä, missä nimenomaan kiinnitetään huomiota kokonaisuuteen. Kun 80% ajasta syö ja elää fiksusti, voi 20% ajasta tehdä jotain ihan muuta – ja silti puhua terveellisestä elämäntavasta ja hyvinvoivasta elämästä.

 

Olin varma, että painoni on noussut..

Pääsin itse todistamaan viime viikolla tätä kokonaisuuskäsitettä. Olin tosiaan aivan varma, että painoni on tänä maanantaina korkeampi kuin viikko sitten sillä

  • Perjantaina tein tietoisen valinnan ja menin lounaalle Biang Citycenteriin. Biang on siis kiinalaista ruokaa tarjoileva ravintola, mistä lounasaikaan saa ehkä parasta kiinalaista buffet-ruokaa ikinä. Eritysesti tarjolla oleva munakoisoannos, on minun heikkouteni ja tankkasin sitä ihan huolella.
  • Lauantaina juhlistimme illalla perheen kesken ennakkoon halloweenia ja tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua ja karkkia.
  • Sunnuntaina vietimme perinteisesti kuun viimeistä äitini luona hyvin syöden ja jälkiruoalla herkutellen.

 

Paitsi että viikonloppu meni siis hyvin syödessä, meni se myös hyvin lepäillessä. Tai jos nyt ei lepäillessä niin ainakin ilman liikuntaa. Toki, arkiasiota kuten siivoamista, kaupassakäyntiä ja sellaista tuli tehtyä mutta ei mitään varsinaisesti liikunnallista, vaikka askeleita fitnesskellon mukaan kertyikin ihan kiitettäviä määriä ja sunnuntaina kävin kyllä myös ystävän kanssa noin tunnin kävelyllä.

 

..Mutta painoni olikin laskenut

Hämmästykseni oli todellakin suuri, kun vaaka näytti 71,4kg eli 600g vähemmän kuin viikko sitten. Toki täytyy muistaa, että myös noina herkuttelupäivinä, muu ruokavalio tuli koostettua herkkuhetkiä fiksummin ja niiden lisäksi viikkoon mahtui myös neljä muuta päivää. En edelleenkään ole niitä onnekkaita, jotka voivat ”syödä mitä vain lihomatta” mutta ainakin pystyin kokonaiskuvassa tekemään riittävästi myös parempia valintoja tukeakseni tavoitteitani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.