Hae
My Project Is Me

iLoveMe

Moi,



Otsikosta varmaan voinee jo päätellä että pääsin osallistumaan iLoveMe-messuille (entinen kauneus- ja terveys). Koska aikataulullisista syistä lähdin liikenteeseen kaksin pojan kanssa, enkä omista tai saanut lyhyellä varoitusajalla lainaksi kantoreppua hänelle, osallistun vain lauantain viimeiselle kahdelle tunnille. Toiveena oli että suurin ruuhka olisi jo hälventynyt siihen mennessä ja niin todella olikin. Kuten kuvista huomaa, melko tyhjää käytävillä jo oli. Onneksi.

Kauhulla katsoin kun ihmiset kantoivat messuilta lähtiessään kassikaupalla tavaraa  – Sortuisinko minäkin moiseen? En onneksi, vaikken ihan tyhjin käsin lähtenytkään.  Leaderin standilta matkaan tarttui muutama proteiinipatukka, myös paljon kehuttu piparkakkutaikinan makuinen.  Tätä oli myös maistiasiana ja on pakko sanoa että kyllä se vain piparkakkutaikinalta maistui. Lisäksi ostin hieman kynsitarroja sekä..

 
 



tadaa! Neulash-ripsiseerumin.

Olin ajatellut kustantavani tämän itselle joululahjaksi mutta taisi joulu tulla tänä vuonna aikaisin. Tästä seerumin aloittamisesta, sekä aikanaan toivottavasti tuloksista, kerrotaan varmasti tarkemmin. Täältä tullaan räpsyripset!

17 kommenttia

  1. Maiju kirjoitti:

    Mä olen muistaakseni jostain blogista lukenut tuosta neulashista. Ja se vaikutti ainakin hyvältä, kuvista päätellen.

    • jennie kirjoitti:

      Minäkin innostuin muutaman blogitekstin luettuani. Lisäksihän sain täältä paljon positiivista palautetta tuotetta kokeilleilta lukijoilta. Nyt vain tuloksia odotellen 🙂

  2. reeree kirjoitti:

    itse olen käyttänyt neulashia kesästä, eikä kukaan meinaa uskoa että ripset on omat, on siis hintansa väärti (:

  3. Anonymous kirjoitti:

    Eikä, munkin alkoi tehdä mieli! Kuinka paljon tuollainen maksaa?-Minttu

    • jennie kirjoitti:

      Eihän se mitään edullista ole, 2-3kkn käyttöön tarkoitettu paketti oli messutajouksessa 69€ kun normaalhinta on 89€.

  4. Jenni kirjoitti:

    Neulashin hinta ja myöhemmin toki tulokset kiinnostavat minuakin. Vetelen joulun aikaan kaksin käsin piparkakkutaikinaa ja sitten on vatsa kipeä; eikä dieettikään tykkää.. jospa tuo patukka olisi tämän joulun pelastus! :DLeppoisaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa uuden viikon alkua!

    • jennie kirjoitti:

      Toimi ainakin minulla makunsa puolesta. Toki jälkimakuna oli sellainen samanlainen kuin proteiinipatukoista melkein aina tulee mutta kokonaisuutta se ei millään haitannut

  5. Anonymous kirjoitti:

    Mulla on RevitaLash ripsiseerumi käytössä ja sen todella huomaa! Seerumia laitetaan iltaisin ripsen tyveen. Meni reilu kuukausi, kunnes eron alkoi huomata. Hintaa tuolla RevitaLash:llä oli noin 100 €, tarkkaa en muista. Ainoa miinus on, että ajoittain silmäluomi/ripsen tyvi alkaa punottaa. Käytänkin tätä jokatoinen/kolmas päivä ja punoitus ei vaivaa ja silti teho on hyvä.

  6. Mirimë kirjoitti:

    Hyvä ostos! Neulashilla sain itselleni VALTAVAN pitkät, ihanat tuuheat räpsyttimet ja kaikki olivat sitä mieltä, että mulla on aivan takuulla ripsipidennykset. Oli ihana sanoa, että ei kun omat ovat 🙂 Nyt tilasin Idollashia, kun budjetti ei anna periksi tilata Neulashia. Melkein kaikki pisimmät ripset tippuivat viikon päästä, kun en enää Neulashia käyttänyt 🙁 Osan sain pelastettua käyttämällä vielä niitä viimeisiä tippoja putkilosta Idollashin ohella. Sen tehosta en vielä tiedä muuta kuin, että ei pystynyt pitämään pisimpiä ripsiä kiinni :/ Heti, kun raha-asiat on toisin niin tilaan uuden putkilon Neulashia, se on varma. Ja tuota piparkakku patukkaa odotan kuin kuuta nousemaan!

    • jennie kirjoitti:

      Tämän pelkään itsellenikin tapahtuvan, koukuttumisen :X Aina sitä keksii jonkun turhuukdien tuhlauskohteen ;D

    • Mirimë kirjoitti:

      Mutta mitä oliskaan naisena oleminen ilman ihanaa turhaa hömppää 😀 Onneks meille kehitellään kaiken aikaa kaikkea uutta kivaa!

  7. Riika kirjoitti:

    Sama täällä! Kokonainen paketti lähti noita uusia proteiinipatukoita matkaan 🙂 Itselläni tulevat korvaamaan treenin jälkeisen banaanin ja herajauheen. Kiitos vielä vinkistä!Riikawww.ReadySteadyGlow.Blogspot.fi

  8. maumau kirjoitti:

    http://incimix.wordpress.com/2012/01/19/ripsiseerumi-revanssi/kantsii selvittää mitä silmiinsä tunkee. :)Kaikillehan ei tietenkään tuu mitään, mutta itse en ainakaan lähtisi riskeeraamaan..

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos, tiedossa toki nämä sivuvaikutukset ovat mutta kaikesta huolimatta tuote pyri sen verta pitkään ajatuksissa että pakko se oli ostaa kun vastaan tuli. Hurjaahan kieltämättä on mitä kaikkea sitä myydäänkään, enkä puhu nyt vain kauneudenhoitotuotteista vaan ihan ruokaa myöten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.