Hae
My Project Is Me

Terveelliset elämäntavat

Moi,

Jos eilisen postauksen idea oli herättää ajatuksia niin sen se tottavie teki. On ihan mahtavaa huomata miten valveutuneita, ajattelevaisia ja fiksuja lukijoita minulla täällä on. Itse tekstiosuus oli melko tynkä ja käsitteli aihetta vain hyvin pinnallisesti mutta kommenttipuolella päästiin jo asian (ja ehkä hieman asian ohikin) syvällisempään keskusteluun.

Oikaistakseni ehkä joitain väärinymmärryksiä, joita eilinen aiheutti niin jatkan tänään terveydestä ja terveellisyydestä. Olen tosiaan maininnut tuolla esittelypuolella että olen terveellisistä elintavoista innostunut henkilö. En kuitenkaan koskaan ole varsinaisesti maininnut mitä nämä terveelliset elintavat minulle tarkoittavat vaan ne ovat olleet ennemminkin luettavissa vain rivien välistä.

Maailman terveysjärjestön mukaan ”terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä vain sairauden puutetta”. Omasta mielestäni terveelliset elintavat ovat (tietoisesti) tehtyjä parempia valintoja. Mikä on kullekin tilanteelle ja henkilölle parempi valinta, on täysin tapauskohtainen. Koska yllä oleva ei välttämättä juurikaan aukene tuollaisenaan niin yksityiskohtaistan ajatusta vielä hieman.

Ruokavalio

kuva täältä

Ruokavalio kuuluu olennaisena osana terveyteen. Tiettyjen ruoka-aineiden terveellisyydestä ja muusta on väitelty pitkään ja väitellään varmasti myös tulevaisuudessa. Meistä jokainen on yksilö ja elimistömme käyttää energiaa eri lailla. Vaikka jokaisen perustarpeet ovat luonnollisesti samat (nestettä, hiilihydraatteja, proteiinia, rasvaa, suoja-aineita (vitamiinit+hivenaineet)) niin yksilölliset erot ovat merkittäviä. Taisi olla tuossa Hormonidieetti-kirjassa, jossa puhttiin siitä että henkilö jolla on hyvä hiilihydraattien sietokyky saattaa lihoa vähentäessään hiilihydraattien saantia kun vastaavasti heikon heikon hiilihydraatttiem sietokyvyn omaava tapaus laihtuu. Tästä päästään taas siihen että vaikka kuinka kaikki ympärillä olevat henkilöt pudottaisivat painoa tai kiinteytyisivät niin se sama tapa ei välttämättä siltikään sovellu itselle.

Ruokavalio voidaan kuitenkin aina rakentaa järkevästi ja ymmärtääkseni kukaan ei kinastele tällä hetkellä esimerkiksi siitä että saako suklaalevystä tarpeeksi ravintoaineita vai ei. Kun suklaata on saatava niin voi ainakin tehdä paremman valinnan ja valita tummaa vaalean sijaan. Elämä on täynnä valintoja ja terveyttä ajatellen kannattaa pyrkiä tekemään se parempi.  Lähtökohtaisesti kait voisi sanoa että monipuolinen sekä eläin- että kasvikunnan tuotteita sekä maitotuotteita sisältävä ruokavalio on kaikille soveltuva  pientä herkuttelua unohtamatta. Kaikkea vähän mutta kohtuudella – Yksinkertaista, eikö vain 😉

Liikunta

Kuva täältä

Ihminen on luotu liikkumaan, mainostaa joku slogan ja näinhän se onkin. Aikojen saatossa luonnollinen liikkuminen on jäänyt vähemmälle kun työ- ja elinympäristöt ovat mahdollistaneet paikallaanolon. Liikkumista on täytynyt lähteä hakemaan erikseen omasta ajasta. Liikkumisen, vaikka sen kaikkein vähäisimmänkin, vaikutusta terveyteen ei voi olla korostamatta. Käsittääkseni ei ole olemassakaan tutkimusta joka väittäisi että kohtuullinen liikunta on pahasta. Se millaista liikkumista kannattaa suosia riippuu täysin henkilön kuntotasosta ja tavoitteista. Vaihtelu ja monipuolisuus on hyväksi täälläkin ja kehittymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Henkinen hyvinvointi

Kuva täältä

Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus ja sillä miten voimme henkisesti on vissi vaikutus fyysiseen olemukseemme. Ihan yhtälailla tilanne saattaa olla päinvastainen, fyysinen olemus tai haaste (esim. raajattomuus tms.) vaikuttaa henkiseen hyvinvointiimme. Tätä puolta ehkä tuodaan turhan harvoin esiin kun puhutaan vaikka onnistuneesta painonpudotuksesta tai elämäntapamuutoksesta. Jos elämäntilanne on henkisesti raskas ei painonpudotuksesta tule yhtään mitään. Elämässä pitää ihan oikeasti olla muutakin kuin vain ruokavalio ja liikunta, jotta toiminta on mielekästä tai ylipäätään mahdollista. Hyvät ystävät ja perhe tuovat elämään turvallisuuden tunnetta, tukea, iloa ja onnellisuutta jota ilman on aivan mahdotona pärjätä saati onnistua. Ystävät ja perhe ovat oikeasti korvaamattomia <3

Lisäksi toki terveellisiin elintapohin kuuluvat riittävä lepo ja joskus tosiaan jopa herkkuhetki. Mielestäni ajoittainen herkuttelu on ehdottomasti paikallaan mutta milloin ja miksi ovat ehkä oleellisia kysymyksiä. Tämä on taas niitä osa-alueita johon ei taas kerran ole olemassa oikeaa vastausta. Kaikelle kuitenkin on aikansa ja paikkansa ja en itse esimerkiksi rajoita juhlatilaisuuksissa herkutteluani ollenkaan. Sen sijaan pyrin arkioloissa, esimerkiksi kotona jättämään herkuttelun
kokonaan.

Terveelliset elintavat eivät siis todellakaan ole mikään yksiselitteinen asia ja ne vaihtelevat ihan yksilöllisesti. Kaiken lähtökohtahan on kuitenkin se että on itse onnellinen, voi hyvin ja on terve. Mitä tämä kenenkin kohdalla tarkoittaa niin se on sitten asia erikseen. Kuten kuitenkin jo alussa kirjoitin niin lähtökohtaisesti kyseessä on paremman vaihtoehdon valitsemisesta kulloisessakin tilanteessa. Alussa tämä saattaa olla hyvinkin tietoista toimintaa mutta muuttuu pikkuhiljaa tiedostamattomaksi toiminnaksi ja näin on opittu uusi terveellisempi tapa.

2 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Haha, pakko kommentoida, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Muutoin suuret kiitokset blogillesi maalaisjärjen tuomisesta tämän päivän äärimmäisyyksien maailmaan! Sitä tarvittais välillä vähän enemmänkin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.