Mikä herkku oiken on?
Moi,
Tämä on ollut ehkä vuosisadan herkkupainotteisin viikko koskaan mutta mikä se herkun raja oikein on? Lähtökohtaisestihan olen tehnyt ihan tietoisen päätöksen siitä että mikään tietty asia ei ole listallani ”kielletty”. Saan siis syödä kaikkea mutta toisten valintojen määrää rajoitan mutta hieman hämärän peitossa on että mitä ja miksi.
Luonnollisesti karkit, keksit, kaikenmaailman muffinit ja muut makeat leivonnaiset kuuluvat tälle ”paheellisemmalle” listalle. Yhtälailla samaan kategoriaan kuuluvat suolaiset leivonnaiset, sipsit ja popcornit. Käytännössä siis lista on sarja tuotteita, joissa on vain vähän ravintoaineita mutta paljon energiaa ja joita saa todella helposti vain napattua kaupasta mukaan. Lähtökohatisesti näistä tulee hivenen syyllinen olo kun kuitenkin tiedän ettei niiden tarvitsisi kuulua ruokavaliooni.
Mielenkiintoista kyllä, tavallinen leipä tuntuu ajavan saman asian. Pidemmänlinjan lukijat tietävät kieroutuneen suhteeni ihan tavalliseen leipään . Oli sitten kyseessä ruisleipä tai vaalea versio, voin syödä leipää kerralla vaikka paketillisen – ja turvonnut olo on taattu! Pahinta leivän syönnissä on omalla kohdalla kohtuuttomuuden lisäksi sen tapa houkutella ympärilleen muita paheita. Niinpä siis leipä pyrkiköön pysymään poissa minun ruokavaliostani.
Entäpä sitten jos terveellistän (ei taida olla mikään sana) näitä yllä mainittuja asioita? Otetaan esimerkiksi suklaasmoothie (pirtelö kun juoksevampaa on) vs. tavallinen smooothieni – ero syntyy oikeastaan vain suuremmasta kalorimäärästä. Onko siis minun herkkunimityksen takana jokin kalorimäärä tai tieto siitä että syömäni versio ei olekaan kevein mahdollinen? Saako tällä periaattella sitten vedellä vaikka 10l pepsimaxia päivässä makeanhimoonsa?
Vai onko herkku yksinkertaisesti vain se, josta tulee syömisen jälkeen huono omatunto? Eli siis minun tapauksessani vaikka ruisleipä, joka tässä eräänä päivänä harmitutti minua kovasti. Täytyykö herkuttelusta yleensä tulla huono omatunto? Vai onko se oikeastaan ihan se ja sama mitä syö päivän aikana, kunhan kuluttaa syömänsä energian? Mikä se herkku oikein on ja missä menee herkun ja tavallisen ruoan raja?
Minulla ei selkeästi ole tähän yhtään täydellistä, viisasta vastausta tai ajatusta. Kuulenkin mielelläni teidän ajatuksia herkun määritteestä.
mulla on sama viha-rakkaussuhde leivän kanssa 😀 on tosiaan vaikea määritellä toi herkku! en oo aikaisemmin ajatellutkaan! ehkä herkku on jotain mikä maistuu hyvälle? 🙂 eli mulle kaikki makea. joskus se voi olla protskupatukka ja joskus fazerin sininen 🙂
Protskupatukkakin tosiaan satunnaisena välipalana on varmasti ihan ihan ok, mutta päivittäisellä tasoll taitaa kuitenkin lähennellä tosiaan herkun rajaa. tai näin ainakin itse ajattelen. Vaikka hyvää on toki joka kerta 🙂
Mulla on aika klassinen käsitys herkuista; karkit, pullat, kakut, keksit, sipsit, pizzat, hampparit, ranskikset jne. Niitä pidän sit sillä kielletyllä listalla, kun on herkkulakon aika, ens kuussa olis taas tarkoitus sellanen pitää.
Ja tiedostan myös sen et jos pastaa ja patonkii syö mielin määrin niin niitten kuuluis joutuu samaan kategoriaan. Mikä tahansa melkeen on pahaks jos syö liikaa.
Herkkuihin en laske oikein tummaa suklaata, ja esimerkiksi maapähkinävoita, molemmat maistuu hyvälle, ja niis on paljon enegiaa, mut ne on kans hyväks kropalle. Tosi vaikee käsite toi ”herkku”, mut parhaiten toimii ku ite laatii omat säännöt ja toimii niitten mukan:)
Ihan totta puhuut; jokaisen on tosiaan itse määriteltävä ne rajat ja esimekiksi itse en herkkulakon aikana välttämättä kieltäisi itsetehtyä kevennettyä pizzaa. Toki, yleensä minun keventämisajanjaksoni myös karsivat hiilareita jonkinverran pois, jolloin pizza kuitenkin saattaisi pohjansa vuoksi jäädä sinne kieltolistalle..
Totta, vaikeeta, kun kaikesta voi oikeastaan tehdä ’hyvän’ vesion , ni missä se raja sit menee..
Hmm.. Luulen, että herkun määrittely voi olla vaikeaa, jos herkuttelee ”tavallisella ruoalla” ja sitten toisaalta jotkut herkun rajamaita lähentelevät napsittavat taasen kuuluvat normaaliin ruokavalioon, kuten esim proteiinipatukat. Mielestäni antamasi määrittely toimii suhteellisen hyvin: ”Paljon energiaa, vähän ravintoarvollista merkitystä”. MUTTA tuo kategoria sitten taas rajaa ”terveellisemmät” herkut ulkopuolelleen. Esimerkiksi vähäkaloriset, mutta myös ravintoaineiltaan olemattomat herkut. Herkut, jotka on tehty terveellisistä raaka-aineista, mutta ovat oikeita kaloripommeja. Entä tavallisena pidetty ruoka, joka lähenee tuota määritelmää, esim. friteeratut ruoat, kiinalainen jne.? Minulla itselläni on ehkä hieman hassu määrite herkulle: Jos se löytyy kaupan pulla ja keksi, sipsi, limonaadi, jäätelö, tai karkkihyllyltä, niin se on herkkua. Muu epäterveellinen ruoka on sitten vain ruokaa, jossa (yleensä) huonojen rasvojen sekä hiilareiden määrä nousee yli sietokyvyn. Pähkinät ovat itselleni ongelma-aluetta. Suolapähkinöitä pyrin välttämään, ehkä osittain juuri siksi, että ne löytyvät usein sieltä sipsihyllyltä.. mutta muuten syön niitä kyllä. Harmaalla alueella ne ovat siksi, että vaikka ne ovat terveellisiä, niin jo suhteellisen pieni määrä (määrä, jota arkijärki ei miellä isoksi) sisältää paljon kaloreita, daa! 😀 Ja niitä tulee helposti syötyä ”liikaa”. Mutta… eivät ne silti ole minusta herkkua. :O Vaikka hyviä ovatkin 😉
JA eräs tärkeä juttu… mielestäni se, että jos jokin ruoka ei ole herkkua, ei tarkoita, että sitä voisi ahmia määrättömästi. Itsestään selvyys ehkä, mutta…
Mutta yhtäkaikki herkkujen raja ei ole mielestäni kauhean yksiselitteinen. Käytännön tasolla herkut on suhteellisen helppo tunnistaa, vaikkei näin aina ole ja sekaannuksia tapahtuu. Mutta määritelmän tasolla käsite on hieman ongelmallinen. Muuttuuko smoothie herkuksi, jos siihen lisää kaakaojauhetta? Mielestäni esim. raakakaakao ja sokeriton kaakaojauhe eivät kuulu herkun kategoriaan, vaan voidaan nähdä melkeen enemmänkin ravintolisinä. 😀 Dumlekaakao sitten erikseen. Tunteeko pää siitä sitten syyllisyyttä, vaikkei ns. tarvitsisi on asia erikseen.
Entä tarviiko herkuttelusta tuntea syyllisyyttä.. Niin, no eipä ole helppo kysymys tuokaan. Mielestäni periaatteessa ei tarvitse, jos herkuttelu ei vaikuta terveyteen.. Tai vaatekokoon. 😀 Ehkä hieman epäkorrektisti sanottu näin naisena. Pitää vielä tarkentaa, että mun mielestä kaikenkokoiset ihmiset on oikeasti kauniita. Varsinkin näin vanhempana silmä on alkanut arvostaa erilaisia ruumiinrakenteita ihan eritavalla, kun nuorempana kelasi aikalailla länsimaisen kauneusihanteen mukaan. Mutta edelleen tunnen itse syyllisyyttä, jos alkaa OMA housun vyötärys kiristää ja vanha mekko ei mene enää päälle. Oon varmaan pikkusielu hautaan saakka. 😀 Pitkäksipä venähti kommentti… : ,)
Todella mielenkiintoista pohdiskelua. Kiitos.
”Jos se löytyy kaupan pulla ja keksi, sipsi, limonaadi, jäätelö, tai karkkihyllyltä, niin se on herkkua” Ja tämä on varmaan muuten melkoisen toimiva määritelmä jos/kun herkkulakkoa vaikka aloittelee. Hifistellä ehtii toki myöhemminkin ja ajan kanssa.
Tota mäkin käytän, ku oon karkkilakossa! Jos on karkkihyllyssä ni se on karkkii 🙂 Tai nojoo, miinus xylitos purkka 😀
Mielenkiintoinen aihevalinta, jota olen itsekin miettinyt. Omalla kohdallani olen juuri keskellä projektia, jossa en niinkään pidä päätavoitteena muuttaa kroppaani vaan ajattelutapaani/suhtautumistani eli psyykkistä puolta. Jos ”raadan” salilla ja syön pääsääntöisesti terveellisesti, mutten voi nauttia elämästä (ja sen mukana tuomista ”ei-kanaa-ja-kasviksia” vaihtoehdoista) ilman harmitusta tai syyllisyyttä, en näe siinä järkeä! Haluan löytää tasapainon ja terveellisen elämäntavan, joka ei ole terveellinen vain ulkoisesti/fyysisestä näkökulmasta vaan myös henkisesti! Ajattelutavan muuttaminen ei kyllä itselläni ole mitenkään helppo – paljon helpompaa on muokata fysiikkaa 😉
Ja mitä herkku-määritelmään tulee…Se ON vaikea käsite! Itse en esimerkiksi ole koskaan oppinut juomaan limsoja, en syö kesällä ”herkku” grillimakkaraa (en pidä edes sen hajusta) ja sipseistäkin vain maustamattomat versiot (maissilastut, vain suolatut perunalastut) ovat mielestäni hyviä – muut sipsit saavat jäädä kulhoon ilman minkäänlaista kiusausta! En myöskään koskisi kebabiin…Nämä kuitenkin ovat ilmeisesti ”herkkuja”. Herkku ei siis varsinaisesti ehkä tarkoita jotain, mikä maistuu ”yleisen mielipiteen mukaan” hyvältä, koska mieltymyksiä on niin erilaisia. Tämän vuoksi ihmettelenkin, miksi käytännössä sana ”epäterveellinen” on saanut synonyymikseen sanan, joka tarkoittaa ”hyvän makuista” !
Tsemppiä projektiin joka varmasti ON haastava. Ajatteluptapojenmuuttaminen vaan oikeasti vaatii työtä, työtä ja työtä.. Ja joskus ehkä minäkin opin siihen itsekin. Matkalla ollaan 🙂
ja tuohon viimeisen ihmettelysi allekirjoitan yhtälailla täysin. Eihän terveellinen ole pahan makuista ja kaikki epäterveellinen vastaavasti hyvän makuista.
Mulla on myös todella kieroutunut suhde mun lempiruisleipään. Vedän helposti pussillisen jos tulee ostettua. Nyt tein niin että laitoin koko pussin pakkaseen ja mun on sallittua ottaa joka päivä sieltä yksi kahvin kanssa nautittavaksi. Näin pysyy homma aisoissa! =)
En olekaan ainoa leipäkieroilija 🙂
Itse määrittelisin herkun päinvastoin: herkku on jotakin, jonka syömisestä todella nauttii ja josta ei tule syyllinen olo. Jos tulee huono ja syyllinen olo, kyseessä ei ole herkuttelu eli nautinto. On vain syöty tyhmästi ja epäterveellisesti. Mikä tahansa suuhunpantava voi olla herkkua!
Ihan samaa mieltä olen siitä että mikä tahansa suuhunpantava voi olla herkkua, kyllä! Tämä olikin mielenkiintoinen määrittely 🙂
Mun ”herkkulistalle” eivät karkit yms. makeat kuulu, koska en yksinkertaisesti pidä niistä eikä ne tuota minulle ongelmaa (tosin siis en syö niitä, kuin ehkä 1-2 kertaa vuodessa) Sen sijaan herkkuihini, joiden syömistä tarkkailen, kuuluu sipsit, suolapähkinät, suolakeksit, maustetut riisikakut, leipä ja pasta. Monet muiden herkut ( kuten makkarat, kebabit ja hampparit) karsiutuvat listaltani jo kasvissyönnin takia pois.
Miksi muuten proteiinipatukat ovat aina makeita? Kuka keksisi juustopatongin makuisen proteiinipatukan?
Pieni kateus iski tuosta karkittomuudesta 😉 Mutta siis aina löytyy joku heikkokohta JA maustetut riisikakut OVAT herkkua! Minulla meni montahetkeä miettiessäni tuota viimeistäsi – miksihän protskupatukat on aina makeita, ei sillä että se minua haittaisi, mutta kuitenkin..
Leivän on todettu olevan joillekin ihmisille, etenkin naisille, vähintään yhtä koukuttavaa ja himottavaa kuin sokeri, jopa kuin huume. Se suutuntuma, nopeahko verensokerin nousu (myös täysjyväleivissä), rasvan, suolan ja nopeahkon hiilarin yhdistelmä, hidas kylläisyyden tunne jne. Minäkin pystyn syömään aivan helposti paketillisen leipää, päälle oivariinia ja oltermannia. On pakko olla ostamatta leipää ollenkaan, koska 1-2 palaa ei riitä mihinkään. Voimme lohduttautua sillä, että tämä on kohtuullisen normaalia…
Yhden blogin kirjoittaja oli opastanut miestään, että kotona saa olla joko leipää tai leivänpäällisiä, mutta ei molempia samaan aikaan.
Melko hyvä neuvo 😀