Somekuplan Ulkopuolella
Olen ollut viime aikoina melko epäaktiivinen somepersoona. En ole itse kovin paljoa mitään julkaissut, enkä ole myöskään sen enempää muiden elämää sitä kautta seurannut. Tilanne on ollut yhtä aikaa sekä vapauttava että myös ahdistava.
vaikuttaminen somemaailmassa
En ole koskaan ollut mikään suuri vaikuttaja mutta vuosien varrella olen kuitenkin vakiinnuttanut asemani siihen pisteeseen missä olen nyt. Sen jälkeen kun itse aloitin bloggaamisen, on itse blogin rinnalle noussut vähintäänkin yhtä tärkeäksi vaikuttajakanavasi noussut Instagram. Instagramissa olisi suotavaa päivittää omaa tiliä useamman kerran päivässä, mieluusti kaikki mahdollisia päivitystapoja käyttäen (kuvat, stoorit, tv). Pitäisi olla liikkuvaa kuvaa, puhetta ja perinteisiä kuvia. Pitäisi itse myös aktiivisesti vuorovaikuttaa muiden tilien kanssa. Toinen kanava missä olisi hyvä olla aktiivinen on Facebook, myös usealla eri tavalla. Tämän hetken trendinä ovat blogia enemmät videomutoiset blogit eli vlogit ja erilaiset podcastit, joita yhä useammat ammattimaiset bloggaajat ovat alkaneet tuottaa oman bloginsa rinnalla. Jos siis haluaa menestyä somevaikuttajana, ei ihan helpoimmalla välttämättä pääse, vaikka se siltä saattaisi ulkopuolelta katsottuna vaikuttaa.
Ammatti vai Harrastus
Samaan aikaan kun on itse ollut poissa pelistä (=epäaktiivinen somepäivittäjä) on ollut ihanaa vain olla, eikä miettiä mitään siitä että tekemisiään voisi jollain tapaa dokumentoida. Olin aikanaan eräällä luennolla missä puhuttiin siitä, kuinka esimerkiksi vanhemmilla on suuri tarve taltioida lastensa kevätjuhlaesitys. Todellisuudessa tällöin energia menee siihen taltiointiin eikä itse esityksestä nauttimiseen, vaikka vahvempi muistijälki saattaisi jäädä nimenomaan vain keskittymällä siihen hetkeen. Ja juuri tämä on ollut se vapauttava tunne tässä kaikessa hiljaisuudessa.
Olisi helppo vain jättäytyä pois pelistä ja julkaista uutta materiaalia satunnaisesti tai vielä harvemmin. Lähes yhtä helppoa siihen on myös rutinoitua vaikka aika onkin joskus kortilla. Tämä pätee yhtä lailla myös toiseen harrastukseeni, nimittäin liikkumiseen. Joskus on ihanaa vain olla mutta kun tekemisen vauhtiin pääsee niin, se on menoa. Ammattibloggaajaa minusta tuskin koskaan tulee, sillä aikani ei valitettavasti riitä nykyisellään sen tavoitteluun mutta vahva harrastaja kyllä – ja sitähän minä jo olen.
Lukaise ihmeessä myös tekstini viime vuoden puolelta, missä olen avannut omaa suhtautumistani someen hieman syvällisemmin kuin tässä pintaraapaisussa. Lisäksi löysin tekstin vuodelta 2016 otsikolla Elämää ilman somea.