Hae
My Project Is Me

Lenkkipolulla pohdittua

Lenkkeillessäni ajatukseni kirkastuvat ja juuri siitä syystä lähdin tänään pitkälle kävelylle.  Pohdin kesälomaa. Pohdin töihinpaluuta ja pohdin elämää ensi kesänä; Kymmenen vuoden päästä; Eläkkeellä.  Pohdin tulevaa ja mennyttä ja pohdin myös bloggaamista.

Olen kirjoittanut blogia jo pitkään ja näiden vuosien aikana blogit, ja sittemmin vlogit, ovat nouseet isoksi osaksi mediaa. Yhä useampi blogi on myös sisällöltään ja ulkoasutaan ammattitasoa jo ihan uusista tulokkaista lähtien. Ja myönnän että aina välilillä mieleeni on hiipinyt ajatus siitä että miten ihmeessä minä voisin omalla blogillani vielä pärjätä tämän kaiken kehityksen keskellä. Olen miettinyt sitä että tarvitaan parempilaatuista kuvamateriaalia vaikka niin moneen kertaan olen lukijoiltanikin kuullut että se ei ole välttämättömyys. Olen miettinyt sitä että pitäisi kirjoittaa jäsennellymmin, jonkin tietyn teeman ympäriltä. Olen miettinyt myös sitä että laihdutus/hyvinvointiblogin sijaan tämä on alkanut muuttua salakavalasti perheblogiksi.

Hyvä ensimmäinen askel olisi tietysti että ihan oikeasti kirjoittaisi säännöllisesti, mielellään päivittäin. Sinänsä varmaan päivittäinen kirjoittaminen ei olisi ongelma mutta edes jonkinlaatuisen sisällön tuottaminen taas on. Toisaalta, se mikä on kenenkin mielestä millään tasolla laadukasta vaihtelee lukijakohtaisesti ja uskon että ne kaikki lukuista tekstit, joita olen tänne näinäkin välipäivinä aloittanut, ja taas pois pyyhkinyt, olisivat olleet monella tapaa jopa mielenkiintoisempia kuin tämä minkä nyt kuitenkin saatoin valmiiksi tekstiksi.

Loppujen lopuksi se mikä blogimaailmassa, ja ihan missä tahansa muuallakin, merkkaa, on että on aidosti oma itsensä. Hävettää melkein myöntää että olen ehkä liikaakin miettinyt sitä, mitä joku muu minusta ajattelee jos nyt kirjoitan tuosta tai tästä. Tai jos kuvani eivät ole priimaa. Eihän ne herranjumala olleet sitä alussakaan ja sieltä se minun blogini on tähän saakka tullut. Alkuaikoihin verrattuna, minusta on tullut huomattavanpaljon somevarovaisempi ja olen ehkä sen myötä muuttunut hieman hajuttomaksi ja mauttomaksi – lähes näkymättömäksi. Ja tämä on se juttu minkä aion tässä vaiheessa korjata. En voi luvata huippulaatuisia järkkärikuvia tai kisakireitä sikspäkkipostauksia koska kumpaankaan ei ole hirveästi mahdollisuuksia juuri nyt. Mutta voin luvata pyrkiä kertomaan useammin ja entistä enemmän siitä mitä täällä ruudun tällä puolen aina toisinaan ajattelen ja teen – oli kyse sitten perheasioista tai siitä itsepintaisen vatsamakkaran karistusyrityksestä. Ja mitä ennenkaikkea, niin voin yrittää karistaa sen eräänlaisen somepelkoni, jonka olen onnistunut tässä vuosien varrella itselleni luomaan.  Teki todella hyvää käydä lenkillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *