Hae
My Project Is Me

Huhuu, onko siellä ketään?

Sain tässä taannoin puhelun, jossa kysyttiin että olenhan kunnossa. Hyvin hämmentyneenä vastasin että on (olin juuri menossa Sh’bam-tunnille joten olin todellakin kunnossa). Kysymyksen taustalla oli (blogi)hiljaisuus, joka oli saanut äitini huolestumaan. Olen tosiaan kaikin puolin kunnossa ja käynyt jopa treenailemassa.

IMG_6187

IMG_6076

treenit

 

Pitkästä aikaa olen jopa jokseenkin innoissani tuosta treenipuolesta vaikka vailla varsinaista tavoitetta edelleen mennäänkin. Olin ihan unohtanut kuinka kivaa tuo Sh’bam onkaan ja edelliset kolme torstai-iltaa onkin sujunut tanssillisissa merkeissä.Salin lisäksi olen tehnyt jonkun lenkin (niin hölkäten kuin kävellenkin ) sekä käynyt muutamaan otteeseen salilla. Aamusalilla en enää ole käynyt ja tullut muutoinkin hieman siihen tulokseen ettei se taida olla omalla kohdallani se optimaalisin treenihetki. En ole oikeastaan koskaan saanut aikaisissa aamutreeneissä kunnon hikeä päälle ja vaikka varmasti osasyynä on tämä nihkeänkostea kesäsää, niin kyllä illalla hiki lentää ihan toisella tavalla. Ei kait sitä sitten ollut ihan hereillä kuitenkaan silloin 5.30..

Mitään erityistä syytä tälle yli viikon kestäneelle blogitauolle ei siis ole ollut. Kirjoittamisen sijaan olen keskittynyt enemmän niihin kaikkiin muihin asioihin. Jos siellä siis vielä löytyy yhtään lukijaa, niin minä ainakin olen jälleen täällä.

P1060331

P1060570

IMG_6180

9 kommenttia

  1. Pilvi kirjoitti:

    Hiljaisuudesta huolimatta edelleen täällä! T. Lukija 😀

  2. Eve kirjoitti:

    Täällä ollaan! 🙂

  3. Ida kirjoitti:

    Kiva kuulla susta! Täällä ollaan!

  4. Kati kirjoitti:

    Täällä myös ilmoittaudutaan läsnäolevaksi 🙂 Instassa ja facebookissa myös. Kaikki mahdolliset kanavat inspiroitumiseen auki 🙂
    Ihanaa kesää!

  5. Kati kirjoitti:

    Kääk! Mun kommentti katos kesken kainen 🙂
    Jokatapauksessa….. täällä ollaan ja instassa sekä facebookissa myös!
    Ihanaa kesää!!

    • jennie kirjoitti:

      Jeeee 🙂 Tästä tosin tuli mieleen että FB-sivua voisi toki päivitellä ehkä hivenen useammin.. taitaa viimeinen kuvba olla toukokuiselta Skotlannin reissulta, hups.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.